Nojaan eteenpäin ja pudottaudun mereen.
Lyijyvyö painaa kohti pohjaa, kuten sen pitäisikin.
Ikävä puoli vain, ettei regulaattorini tunnu toimivan.
Sen käyttöä on treenattu vartin verran.
Teoriassa, ei käytännössä.
Keskityn.
Muistelen ohjeita: Jos regulaattori vetää vettä, puhalla siihen voimakkaasti.
Ei auta.
Suolaista merivettä tulee suuhun, enkä halua vetää sitä keuhkoihini.
Paniikki alkaa nousta pintaan. Minä ehkä uppoan.
Rauhoitu, sanon itselleni ajatuksissani.
Muista hengittää tasaisesti ja rauhallisesti.
Hengitän syvään.
Ja vedän aimoannoksen merivettä keuhkoihini.
Lyijy painaa kuin lyijy.
Tekisi mieli tiputtaa painot mereen.
Kai nämä kamppeet ovat aika kalliita?
Jatkan taistelua lainaregulaattorin ja mielenrauhani kanssa.
Sukeltaminen Isolla valliriutalla on must-kokemus kokemattomallekin
On tammikuu 2017 ja Australian kesä kuumimmillaan.
Olemme saapuneet Queenslandiin Tasmaniasta.
Australian eteläisimmässä osavaltiossa olemme patikoineet merellisen elämän sijaan.
Tänään olen entistä varmempi, että olen enemmän vuori-ihminen kuin merenelävä.
Sukeltaminen Isolla valliriutalla on tietysti must-kokemus.
Cairns on kaupunki, josta haaveen voi helposti toteuttaa.
Täältä operoi useita yhtiöitä, jotka järjestävät retkiä koralliriutalle.
Niinpä kyselemme hostelliltamme vinkkejä pätevästä firmasta, joka tarjoaisi mukavia kokemuksia kokemattomillekin.
Saamme suosituksen yrityksestä, joka kuulemma vie matkailijat pidemmälle kuin muut yhtiöt, koskemattomien korallien äärelle.
Tiedä hänestä, mutta valitaan tämä.
Puolipäiväretki kustantaa suunnilleen satasen. Ei ihan halpaa lystiä, mutta sisältää veneretken lisäksi laitevuokrat, aamiaisen ja lounaan.
Nilkkaani vaivaa jokin mystinen ongelma. Kipu on lähes sietämätön, mutta hillitsen turvotusta hostellin baarista saaduilla jääpaloilla. Ei kai se vedessä niin vaivaa?
Varmistamme, ettei laitesukeltaminen ole pakollista, vaan pelkkä snorklaaminenkin riittäisi, jos jalkani ei kestäisi. Tai jänistäisimme.
Tyynimeri on kaikkea muuta kuin tyyni
Seuraavana aamuna järjestämme itsemme hyvissä ajoin satamaan.
Niin ajoissa, että olemme ensimmäiset paikan päällä ja joudumme odottelemaan veneeseen pääsyä hyvän tovin.
Kun se tovi on täyttynyt, astelemme noususiltaa kuin laskusiltaa susien suuhun.
Mihin olemme päämme pistäneet?
Olemme lähdössä sukellusretkelle, vaikka Ismo on käytännössä uimataidoton, eikä omakaan uintikykyni hääppöinen ole. Ei ainakaan riittävä pelastamaan elämänmatkakumppaniani.
Venematkat ovat silti molempien mielestä mukavia, joten ei haittaa, vaikka aika kuluisi merellä aurinkoa ottaen.
Ainoa ongelma on, että aurinko ei juurikaan näyttäydy.
Päivä valkenee myrskyisenä, meri tyrskyisenä.
Aallot keikuttavat venettämme. Matkapahoinvointiin emme onneksi ole taipuvaisia, mutta vaahtopäitä katsellessa mereen hyppääminen ei tunnu järkevän ihmisen puuhalta.
Sinne olemme kuitenkin menossa.
Retki alkaa aamiaisella. Teoriassa.
Tovin jonotettuamme saavutamme noutotiskin, joka on tyhjää täynnä.
Henkilökunta kohauttelee olkiaan; jotkut ovat kuulemma ottaneet kaksi leipää. Sepä mukavaa.
Teorian ja käytännön erot alkavat vaikuttaa räikeän suurilta tällä retkellä.
Lohduttaudun ajatuksella, että emme uppoa meren syvyyksiin ainakaan liikasyömisen takia.
Sukeltaminen vaatii terveystarkastuksen
Sukeltamaan ei pääse ilman lääkärintarkastusta, näin meille on kerrottu jo ennalta.
Ensin jännitämme sitä tarkastusta, sitten merta itseään.
Olen sairastanut keuhkokuumeen saman vuoden aikana. En välttämättä ole merikelpoinen.
Terveystarkastus osoittautuu suusanalliseksi kyselyksi.
Hiljattain sairastettu keuhkokuumeeni ei tunnu tarkastavaa lääkäriä haittaavan. Se saa minut hiukan epäileväiseksi.
Suomalaiselta lääkäriltä olen saanut vuorikiipeilyluvankin vasta hiljattain, kiivettyäni jo eräälle tulivuorelle Guadeloupella.
En kylläkään kertonut varaslähdöstäni.
Vuoripatikointi oli kuitenkin ennalta tuttua, laitesukeltaminen ei. Uutta kohti siis!
Terveystarkastuksen tuloksia odotellessamme osallistumme teoriakoulutukseen.
Käytännön koulutus tulee vasta meressä.
Hyppää ja opi!
Iso numero
Siirrymme kannelle pukemaan kamppeita yllemme.
Neloskoon stinger suit on vähän turhan iso, mutta kun kolmostakaan ei ole tarjolla, väliäkö siitä.
Räpylöiden jalkaan kiskominen onkin sitten jo vähän isompi ongelma.
Oma räpyläni on edelleen turvoksissa ja suoraan sanottuna helvetin kipeä.
Mutta ei muuta kuin koipi räpylään ja menoksi.
Odotellessamme omaa sukellusvuoroamme käymme snorklaamassa.
Stinger suit on tarpeellinen siinäkin lajissa. Australiassa kun on erittäin myrkyllisiä meduusoja.
Eikä siinä vielä kaikki.
Kouluttaja kertoo kaloista, jotka purevat sukeltajia. Virallisen selityksen mukaan ne kuulemma suojelevat reviiriään, mutta kouluttaja on varma, että ne ovat verenhimoisia psykopaatteja, jotka purevat silkkaa veemäisyyttään.
Nostamme vielä päällemme painovyöt, happipullot ja muut tarpeelliset tavarat.
Minimalistille riittäisi vähempikin. Viimeistään tämän roinamäärän kanssa hukkuu.
Porukka on jaettu useaan ryhmään. Kun oma numero huudetaan, on aika siirtyä lankulle ja hypätä mereen. En muista lupasiko kukaan paluuta.
Jos ei ole meri tyyni, niin ei ole mielenikään
Veneen perälaudalla istuessani mietin onkohan tämä ihan järki-ihmisen touhua.
Ismon silmät ovat maskin takana suuremmat kuin koskaan. Vähän liiankin suuret.
Muistutan, ettei tähän hyppyyn pakoteta.
Fiksu mies vetäytyy, minä pudottaudun mereen.
Kouluttaja on mennyt mereen ensimmäisenä ja luvannut olla vastassa.
Meille on opetettu pikaisesti käsimerkit. Sukellusopettajamme viittoilee onko kaikki okei.
Viiton takaisin, että eipä ole.
Mitä tahansa kikkaa yritänkin, vettä tulee sisään. En saa regulaattoriani toimimaan.
Kouluttaja painuu pinnan alle. Jään yksin.
Uin takaisin veneen luokse ja takerrun siihen. Ketään ei tunnu kiinnostavan.
Happipullot tuntuvat painavan infernaalisesti, mutta ei niistä apua ole.
Saan kiinni veneen laidasta ja hilaan itseäni kohti tikkaita, toivoen etteivät veneen moottorit imaise minua.
Kannella kiskon kamppeet yltäni ja painun lounaalle.
Tällä kerralla ruokaakin on jäljellä, vaikka viimeistä nelosryhmää olemmekin.
Kokeilen joskus sukellusta uudelleen, mutta en tällä reissulla. Haluan ensin treenata laitteiden käyttöä altaassa tai vähintäänkin vähemmän myrskyävällä merellä.
Jälkeen päin useampikin sukellusharrastaja ja kouluttaja on huomauttanut, ettei ensikertalaisia saisi koskaan viedä suoraan merelle, ei edes silloin kun Tyynimeri on tyyni. Meille se ei sellaisena näyttäytynyt. Päin vastoin, aallokko oli poikkeuksellisen kova tuona päivänä. Australialainen sukeltajakaverimmekin ihmetteli, että vesille edes lähdettiin tuona päivänä.
Satamaan päästyämme yskin pitkään vettä keuhkoistani ja voin pahoin kaikesta sisään vetämästäni suolavedestä.
Kävelemme Cairnsin keinotekoiselle laguunille. Se on oiva paikka käydä rentouttavassa kellunnassa.
Ehkä vielä joskus sukellankin.
Iso valliriutta on maailman suurin koralliriutta.
Korallilajeja on jopa 350. Alueella elää tuhansia kalalajeja, joista osaa esiintyy ainastaan täällä.
Riutan värikästä ekosysteemiä uhkaa liikakalastus ja ilmastonmuutos.
Sukeltaminen Isolla valliriutalla on edelleen mahdollista, mutta myös sukeltajan on syytä muistaa, ettei koralleihin saa koskea.
Unesco on harkinnut Ison valliriutan asettamista vaarassa olevien maailmanperintökohteiden listalle.
Helsingin sanomat kirjoitti aiheesta: Helleaalto haalisti Australian Isoa valliriuttaa
Tilaa tästä uudet artikkelit tuoreina sähköpostiisi:
Olipa vastuutonta toimintaa järjestäjältä! Me menimme Isolle Valliriutalle purjeveneellä ja olimme siellä yötä. Snorklailimme ja mies kokeili sukeltamista, mutta paine korvissa nousi niin suureksi, ettei siitä mitään tullut. Minä olen kokeillut sukeltamista Thaimaassa ja totesin, ettei ole mun juttu. Meidän porukasta jollain alkoi silloinkin sattua korviin ja kaikkien piti nousta ylös.
Todella, ärsytti kyllä! Tuo purjehdus kuulostaa kyllä tosi ihanalta! Meidän piti mennä viime kesänä Turkkiin purjehtimaan meidän Belgradin joogaporukan kanssa, mutta se tuskin toteutuu ihan pian tässä maailmantilanteessa. Lämpimillä vesillä purjehtiminen on yksi vielä toteutumaton unelma. En usko, että sukeltamisesta munkaan juttua tulee, mutta olisi kiva päästä edes kerran kokeilemaan onnistuneesti.
Ai kamala, tätä vähän hirvitti lukea, ei todellakaan mitenkään kiva ensimmäinen sukelluskokemus! Ei olisi ihme jos tuosta jäisi joku kammo, melko vastuutonta toimintaa järjestäjältä. Itsekään en ole mikään varsinainen vesipeto, ja laitesukellus on vielä opettelematta, mutta kai se joskus täytyy rohkaistua. Erityisen vaikeaa tai vaarallistahan sen ei pitäisi olla, kunhan takana on kunnollinen perehtyminen ja harjoittelu. Snorklaamallakin onneksi pääsee näkemään monenlaista, erityisen mieleenjäävä on ollut ihan eka snorklaus rannasta Malesiassa pienellä saarella, kun heti oli pieniä haita ja kauniita pikkukaloja ympärillä, sekä muutaman vuoden takainen yön yli kestänyt snorklaus- / sukellusretki riutalle Filippiineillä. Aijai, nyt sitten tekee mieli Kaakkois-Aasiaan, kiitos vain 😀
Haha, tulee kyllä itelläkin ikävä tropiikkiin, kun näitä vanhoja tarinoita kirjoittelee. Mutta onpahan nyt aikaa kirjoitella ennen uusia reissuja.
Kyllä itseänikin ärsytti tuo vastuuttomuus, joten en voi suositella tuota lafkaa. Tiedä sitten toimivatko nuo kaikki samoin, luultavasti. Päätin kuitenkin, etten kehitä kammoa, vaan treenaan hommaa joskus pätevän opettajan kanssa. Sellaisia löytyy onneksi tuttavapiiristäkin.
Kuulostaa kyllä ihanalta tuo teidän snorklausretki! Me ei olla käyty Filippiineillä vielä koskaan, mutta ollaan puhuttu jos mentäis joskus yhtä aikaa serkun perheen kanssa, kun hänen vaimonsa on sieltä kotoisin.
Minua sukeltaminen pelottaa, vaikka uimataidoissani ole mitään vikaa ja osaa itsekin pelasta vedessä. Silti snorklaus riittää minulle, koska silloin vain omista taidoistani kiinni, miten homma menee. Olemme joskus snorklanneet Barbadoksella. Riutta oli vielä kaukana, vettä 3-5 metriä, mutta maisemat oli jo varsin hyvät. Päänähtävyyksenä olivat suuret merikilpikonnat.
Mua pelottaa kans ja parasta tässä kokemuksessa olikin se, että pystyin voittamaan itseni ja hyppäämään myrskyävään mereen veneestä ne painavat kamppeet päälläni.
Olisi kiva kokeilla tuota onnistuneestikin, mutta muuten snorklaus kyllä riittää mullekin. Oon miettinyt jos ostaisi oman snorklaussetin, niin sitä voisi harrastaa aina kirkkaissa ja lämpimissä vesissä.
Tyydyimme snorklaukseen – ja helikopterilentoon – ja etenkin jälkimmäistä voisin kyllä suositella Suurella Valliriutalla. Ilmasta käsin näkee hienosti myös vähän sen kokoa!
Oi, mun unelma! Toistaiseksi olen joutunut tyytymään vain snorklailuun, mutta vielä jossain vaiheessa aion myös päästä kunnolla sukeltamaan! Sitä hetkeä odotellessa 😀
Jos et oo ikinä laitesukeltanut, ota ehdottomasti hyvä opettaja, jonka kanssa harjoitellaan ennen mereen menoa. Eivät kuulemma oikeasti saisi edes päästää suoraan mereen. Mutta kyllä sukeltaminen avaa niin uuden maailman, että itekin haluan kokeilla joskus uudelleen, vähän paremmalla menestyksellä.
Olet kyllä tosi rohkea, reippaasti vaan menit mereen. Onneksi et syvälle kerinnyt laitteilla, jotka eivät toimineet. Sukeltaminen meressä on varmaan asia, joka jää itsellä tekemättä, vaikka se olisi varmasti hyvin antoisaa.
Mulla on kans sen verran tukehtumisen/hukkumisenpelko, etten ole koskaan oikein innostunut sukeltamisesta. Tuolla sitten tuntui, että pitäähän se kokea. Vaikka korallit ja hienot kalat jäivät näkemättä, jäi silti hieno fiilis itsensä voittamisesta. Vaikein osa kun on se pudottautuminen synkkään veteen.
Joskus vielä kokeilen uudelleen, mutta ensin opettelu altaassa ja sitten kävely kirkasvetiseen mereen, eikä hyppyä syvään tuntemattomaan.
Me emme ole koskaan sukeltaneet, mutta snorklattu ollaan varsin paljon, muun muassa tuolla. Tykätään snorklauksesta todella paljon ollaan tehty sellaisia reissuja toiselle puolelle maapalloa, jonka ainoa tarkoitus on snorklailla.
Oon kans miettinyt, että voisin ehkä ostaa snorklausvälineet sitten joskus kun taas päästään viettämään talvia Kaakkois-Aasiassa.
Nomadielämässä olisi vienyt ihan liikaa tilaa pikkurepussa, mutta jos tehtäisiin joitakin vain muutaman kuukauden reissuja, niin mahtuisi paremmin. Snorklaaminen avaa ihan uuden maailman!