Siperialaiset nauttivat teensä ja saunansa tulikuumana

On vasta lokakuu, mutta Siperiassa niin kylmä, että sormet tuntuvat irtoavan. En silti malta lopettaa kuvaamista.
Hylättyjen kalastusveneiden hautausmaa Olhonin saaren rannalla on liian kiehtova lähteäkseni.
Onneksi pääsemme pian tulikuumaan venäläiseen saunaan. Jäätävän kuuma Khuzir on Siperian junamatkamme mystisin pysähdyspaikka.

Hylättyjen kalastusveneiden hautausmaa

Olemme viettäneet päivän Olhonin pohjoisosien kierroksella ja ehdimme takaisin Khuziriin hyvissä ajoin ennen saunavuoroamme.
Kävelemme laveaa kylänraittia ja laskeudumme alas satamaan ihmettelemään ruosteisina lojuvia kalastusaluksia.

Neuvostoaikoina kukoistanut kalastusbisnes on kuihtunut ja rautaiset alukset makaavat apeina saaren satama-alueella, entisen kalajalostamon pihamaalla.
Eivät silti täysin hylättyinä. Paikalliset taiteilijat ovat ottaneet ne haltuunsa maalaamalla kylkiin taideteoksiaan.
Luultavasti jokainen tänne jumalan selän taakse päätynyt matkailija käy tutustumassa laivoihin, ainakin kannattaisi.

Meitä ne ihastuttavat niin, että palaamme rautapaattien luokse toistamiseen vielä seuraavana aamuna, viimeisenä Olhonin päivänämme. Ensimmäisellä kerralla kylmyys iskee niin ytimiin, että on paettava kämpille lämmittelemään.
Onneksemme olemme oivaltaneet varata saunan.

Siperialaiset nauttivat teensä ja saunansa tulikuumana

Kodin lämpöön astuessamme Olga hoputtaa meitä saunaan: se on jo valmis, menkää heti!
Hänen miehensä ohjaa meidät läpi pihan, ohi kasvihuoneiden ja lasten leikkivälineiden, pieneen hirsimökkiin, aivan pihan perälle asti.

Saunaan päästessämme epäilemme vahvasti, että sen lämmittäminen on aloitettu jo heti aamulla saunomismahdollisuudesta kysyessämme. Pökköä on taatusti pistetty pesään suunnilleen puolen saaren metsien verran, jos lämpötilasta voi jotain päätellä.
Suomalainen kyllä tietää kuinka kuumalta sauna tuntuu pakkasesta tullessa.
Eikä Siperiassa ole vielä pakkasta.
Vaikka jäätävän raaka viima onkin meidät kohmettanut, niin ei venäläisen saunan kuumuus ole vain suhteellinen käsite.

Venäläiset nauttivat saunansa tulikuumana, omalta kohdaltani en ole varma siitä nautinnosta.
Lauteiden pihka ei varsinaisesti helpota asiaa. Käväisen ylälauteella ainoastaan pikaisesti ja pakenen havupuun tahmaisen tulikuuma pihka persuksissani lappamaan kuupalla vettä niskaan. Ikkunalle jätetty shampoopullo on sekin niin kuuma, että tiputan purkin vesisankoon ennen kuin uskallan kaataa pesuainetta kouraani.

Kuten perinteisissä suomalaissaunoissakin, erillistä pesutilaa ei ole.
Hiki virtaa peseytyessäkin, eikä pukuhuoneessa sen viileämpi ole. Kiuasta kun lämmitetään pukuhuoneen puolelta! Pukeudun lopulta saunan terassilla.
Joka muuten ei ole yhtään hassumpi paikka sulatella Siperiaa.
Tuijotella maisemaa, jonka kuvajaisessa aurinko vaipuu Baikal-järven taakse.

Putipuhtaina ja löylyistä kiitellen istahdamme ruokailuhuoneeseen penkille huilailemaan.
Saamme kupilliset vahvaa mustaa teetä. Se polttaa suuta pitkän jäähdyttelyn jälkeenkin.
siperialaiset nauttivat teensä ja saunansa tulikuumana.

Pitopöydän antimia

Olgan majatalossa hintaan kuuluva illallinen tarjoillaan seitsemältä. Pirttipöydän ääressä istuessamme tutkailemme naapuripöydässä yksin istuvaa miestä. Tarjoamme hänelle seuraamme. Yksin reissussa oleva Martin ilahtuu kutsusta ja tästä alkaa ystävyytemme, joka on kantanut jo vuosia.

Slovakki kertoo varanneensa alunperin majoituksen kuuluisasta Nikitasta, jonka ohi olemme kävelleet ensimmäisenä iltana sen hiljaisuutta ihmetellen.
Martinin mukaan hotelli keskittyy nykyään tarjoamaan palveluita lähinnä kiinalaisryhmille, eikä sitä palvelua ollut tarjoiltu erityisen auliisti yksinäiselle eurooppalaiselle. Mies koki, että häntä lähes savustettiin pihalle, joten hän jätti vapaaehtoisesti ennalta maksamansa majoituksen ja muutti Olgan luokse.
Täällä ruokakin on kuulemma huomattavasti parempaa.

Tässä kohdassa on mainittava, ettei Olgan majatalo tarjoile gourmeeta, vaan suhteellisen vaatimatonta kotiruokaa, jota kyllä riittää tyydyttämään isompinälkäisemmänkin matkaajan tarpeet.
Pöytäämme kannetaan lautanen toisensa perään ja kokonaisuuden kasa lättyjä vaniljakastikkeella, tietenkin kera tulisen teen.

Jälleennäkeminen Euroopassa

Martinin kanssa tapaamme seuraavan kerran Slovakiassa, paitsi ettemme tapaakaan.
Olemme lähdössä työmatkalle Bratislavaan ja Martin auttaa meitä löytämään sopivia haastateltavia lehtijuttuihimme. Yhteinen illallinenkin on jo sovittuna.
Kunnes samana aamuna kun me lennämme Belgradista Bratislavaan, Martin ilmoittaa joutuvansa lähtemään työmatkalle, – minnepä muualle kuin kotikaupunkiimme Belgradiin.

Onneksemme hänen työreissunsa kestää pidempään kuin meidän ja ehdimme tavata palattuamme omilla kotikulmillamme.
Mutta pysytäänpä vielä Siperiassa. Bratislavan reissu on ihan toinen tarina ja siitä voit lukea tästä.

Kulkureiden kallio

Kolmannen päivän aamuna ennen sarastusta kävelemme jälleen Shamankalle.
Se vetää meitä puoleensa magneetin lailla.
Olemme jo kokeneet auringonlaskun täällä, ensimmäisen illan visiitti mystiselle shamaanikalliolle oli vaikuttava.
Nyt palaamme ottamaan uuden auringon vastaan.

Ennen ensisäteiden ilmestymistä shamaanien pyhällä kivellä on hiljaista. Aamun koleudessa katselemme Baikalia muiden kulkukoirien kanssa.

Auringon noustessa paikalle säntää bussilastillinen kiinalaisia. Rauha on mennyttä, mutta huvittelen kuvaamalla heidän kirmailuaan ja kuvaan heidän kuvaamistaan. Nelijalkaiset kulkurikaverimmekin kiinnostuvat mahdollisista uusista ystävistä.
Osa aloittaa nujakoinnin huomionhakuisuudessaan; mun ihminen!
Me poistumme vähin äänin alas kalliolta sen takaiseen suomaastoon.

Lähellä rantaa on arvokkaan näköisiä loma-asuntoja. Jotkut vauraammat venäläiset kuulemma hankkivat täältä kesämökkejä.
Onhan täällä kirkkaat ja puhtaat vedet, mutta ajatus hyiseen Baikaliin pulahtamisesta ei vakuuta meitä Khuzirin maineesta rantalomakohteena.
Hiljaista on. Talot vaikuttavat tyhjiltä.
Tähän aikaan vuodesta omistajat kirmaillevat Riminin rannoilla.

Me kierrämme takaisin kylään takakautta ja palaamme majataloomme aamiaiselle.
Täytettyämme kupumme käymme vielä hyvästelemässä kyljellään makaavat kalastajaveneet.
Tänne voisin jäädä pidemmäksikin aikaa, mutta Siperian rautatie kutsuu meitä.

Milloin Baikalille kannattaa matkustaa?

Irkutskilainen ystäväni sanoo Baikalin olevan kauneimmillaan tammi-helmikuun vaihteessa.
Silloin luonto muovaa upeita jääveistoksia järvelle. Jevgeni tosin harmittelee, että juuri helmikuun alussa on kiinalaisten lomasesonki ja kauneimmat paikat ruuhkautuvat liiaksi. Myös majapaikat täyttyvät ääriään myöten ja hinnat ovat sen mukaiset.
Jevgeni (Jack) tienaa itsekin elantonsa Baikaler-hostellin omistajana ja eräoppaana, mutta toivoisi luonnon koskemattomuuden ja rauhan säilyvän.

Lue seuraavaksi: Aamuviiniä ja mongolialaista lammasta burjaattien Ulan-Udessa