Katselemme lautan yläkannelta lähestyvää rantaa. Tuolla jossain on Shamanka, shamaanien pyhä kallio.
On aika palata pikkubussin kyytiin.
Kuskimme kaartaessa satamasta pölyiselle hiekkatielle, tunnemme todella olevamme Siperiassa.
Maisema on karu ja lähes autio. Baikal välkkyy kirkkaan sinisenä.
Matka Olhonin saaren isoimpaan kylään, Khuziriin, ei ole pitkä, mutta tuntuu siltä.
Koko saarella on pituutta vain 70 kilometriä, leveyttä ainoastaan 15 kilometriä, mutta tiet ovat kuoppaisia.
Ajomatkasta Irkutskista Olhonille kirjoitimme Moottori-lehteen.
Tupa ja vastaanotto on lämmin uskotuille natseillekin
Meidät pudotetaan kyydistä Olgan majatalon edessä. Ei sentään vauhdissa.
Kuskimmekin astuu ulos autosta huhuilemaan emäntää.
Katselemme uteliaina puuaidan takana näkyvää perinnetalorykelmää. Tässä on seuraavien öiden kotimme.
Olga avaa portin kuljettajamme kutsusta.
Kuski kertoo meidän olevan suomalaisia ja emäntä ottaa meidät vastaan avosylin.
Luja rutistus ennen kuin meidät kutsutaan sisään portista.
Suomalaisuus on täällä selvästi kovempaa valuuttaa kuin kiinalaisuus.
Jo Irkutskista lähtiessä kuskimme on komentanut muut matkustajat istumaan auton takaosaan ja meidät suomalaisina viereensä etupenkille. Etninen syrjintä tuntuu olevan avointa ja hyväksyttävää.
Eipä sillä, ei kiinalaisia matkustajiakaan huonosti kohdella, tuovathan he rahaa tänne syrjäseudulle.
Siinä missä kiinalaiset otetaan vastaan kenties kävelevinä lompakkoina, meistä suomalaisista pidetään oikeasti.
Siitäkin huolimatta, että eräs venäläinen junamatkakumppanimme meidät jo natseiksi luokittelikin. Hän totesi asian kuin se olisi maailman luonnollisin.
Muina natseina siis astelemme Olgan tupaan ja saamme huoneen yhdestä pihapiirin kolmesta talosta.
Onneksemme siitä, missä on vessa ja kylpyhuone.
Talon isäntä lämmittää eteisen puu-uunin hehkuvaksi ja huoneessamme on sähköpatterikin.
Yksinkertainen huoneemme puutalossa on niin viehättävä, että haaveilen heti voivani jäädä sinne pidemmäksikin aikaa. Se olisi täydellinen kirjailijaresidenssi.
Koska aikaa ei ole tuhlattavaksi, lähdemme heti kylille.
Talojen puuaidoissa on pieniä luukkuja. Joistakin niistä kurkkii koirien päitä.
Vahtikoirien tirkistelyaukkoja ne eivät kuitenkaan ole.
Olhonin pohjavesivarannot ovat lähes olemattomat ja taloihin tuodaan juomavettä tankkiautoilla. Aitojen luukut ovat vesisäiliöiden täyttöaukkoja.
Mystinen Shamanka
Ylitämme kylän pääkadun, kävelemme ohi kuuluisan hotelli Nikitan.
Maineeseensa nähden majatalo näyttää yllättävän ränsistyneeltä ja hiljaiselta.
Lehmät märehtivät keskustan katujen varsilla, kulkukoirat seuraavat kulkuamme kuin stereotyyppisessä elokuvassa.
Jatkamme kylän läpi kohti rantaa ja Shamankaa.
Shamanka, burjaattien pyhä kallio on Khuzirin ja koko saaren tärkein tutustumiskohde.
Sen 30 ja 42 metriä korkeat huiput kuulostavat lähinnä säälittäviltä ollakseen riittävän merkittävä kohde matkustaa tuhansien kilometrien päästä niitä katsomaan.
Siltikin se on.
Shamankaa ei voi sanoin kuvailla, se pitää itse kokea.
Aikoinaan burjaatit pelkäsivät näitä kallioita, joille ainoastaan shamaaneilla oli lupa astua.
Suomalainen pakanakin astelee pyhille kiville hiukan hiipien ja jyrkänteen reunalla askeleita tulee otettua vieläkin varovaisemmin.
On lokakuun ensimmäinen päivä ja ilma on jo siperialaisen hyytävä. Pimeys laskeutuu pian.
Silti Shamankalla on pysyttävä ohi auringonlaskun, tulkoon kylmä tai vaikkapa vari.
Ja kylmä menee ytimiin asti. Vari tulee vasta myöhemmin Olgan saunassa.
Lue seuraavaksi: Roadtrip ja rengasrikkoja Baikalilla
Paluuviite: Vielä on Vladivostok - Please Be Seated for Takeoff
Kiva että suomalaisuus on valttia tuollakin vaikkei syrjintä tietenkään ole hyvä juttu. Olen aina ymmärtänyt, että venäläiset ovat hyvin vieraanvaraisia kunhan ensin tuntee jonkun. Itse en ole sitä päässyt kokemaan sillä omat Venäjän reissut suuntautuivat vain Pietariin ja Viipuriin. Emme tunteneet ketään ja asuimme hotellissa. Taisimme näyttää turisteilta ja amerikkalainen mieheni tietty puhuu vain englantia. Pietarissa minulla oli koko ajan tunne, että paikalliset mittailivat minua päästä varpaisiin ja tuijottivat jäätävästi. Ehkä se oli vain omaa mielikuvitustani. Jäin muuten ihmettelemään tuota Olgan taloa, että onpas se erikoisen mallinen.
Tuli hyvin paljon mieleen Mongolia noista maisemista. Siellä on kans noita kangasriekaleita rukousnauhoina, ja maisemat on yhtä aavat. Maantieteellisen läheisyyden vuoksi myös nuo uskomattomat pakkaset on samantyyppisiä. Tän Trans-Siperian reitin – jos nyt joskus pääsee tän kulkemaan – vois päättää Mongoliaankin, johon tuo rautatie yhdistyy.
Piti tulla lukemaan, kun tuosta Trans Siperian matkasta olen haaveillut. Ja nyt viimeaikaiset tilanteet vievät haavetta yhä vaan kauemmas. Varmasti ollut kiva reissu!
Voi vitsit mitä maisemia ja mikä tunnelma huokui tänne ruudun toiselle puolelle! Ihanaa kun saitte niin hyvän vastaanoton 🙂 nuo vanhat puutalotkin on tosi viehättäviä ja söpöjä!
Taianomaisen upeat paikat! Ei ole mikään ihme, että turistit pakkaantuu sinne.
Minua ihmetyttää, miten ihmiset ovat asuneet siellä vuosituhansia ja voitanet tuon luihin asti pureutuvan viiman. Jos lokakuussa oli kylmä, niin miltä tuntuu olla siellä talvella? En itse pysty kuvittelemaan -50C pakkasta.
Olipa outo tervehdys tuo n-sana. Kiva lukea vaihteeksi blogia sellaisesta kohteesta, jonne ei taatusti tule koskaan matkustettua. Hienon näköisiä paikkoja!
Juu oli vähän hämmentävä ilmaisu, mutta ihan hyvällä tuo mies sen sanoi. Ei ihan äkkiä tule itselle mieleen muuta kuin haukkumasanana. Kiva kuulla, meillä onkin ajatuksena kirjoittaa niin, ettei kaikkien tarvitse kaikkialle lähteäkään. Onhan se ainakin ekologisempaa vain nojatuolimatkailla ja tutustua maailmaan lukemalla. Olhonille kyllä kannattaisi mennä sen kauneuden ja ainutlaatuisuuden vuoksi, mutta nykyisessä maailmantilanteessa on vaikea sanoa tuleeko itsekään lähdettyä enää koskaan Venäjälle. Toisaalta äärimmäinen harmi, että tavallinen kansa kärsii hulluista johtajista.
Kivasti kirjoitettu postaus – jälleen kerran! 🙂 Jännä, että suomalaiset ovat olleet noin suosittuja! Mikäköhän mahtaisi olla mielipide nykyään? Jäin myös miettimään, että ovatko suomalaiset yleisesti “natseja” heidän mielestään vai saitteko vain te jostain ihmeen syystä tällaisen leiman 😀
Kiitos paljon Eveliina! Kyllä venäläiset yleisesti suomalaisista tykkäävät. Tuo natsiksi toteaminen oli ihan sellainen merkityksetön tokaisu. Suomalaisen korvaan se kuulosti hassulta, mutta mies totesi sen ihan ystävällisesti. Juteltiin junassa ja hän uteliaana kysyi mistä olemme ja kun kuuli, että ollaan suomalaisia, hän vain sanoi “ai, olette siis natseja”, siis ihan ystävällisesti hymyillen ja juttu jatkui.
Upeita ovat kyllä maisemat tuolla, ja nuo pylväät näyttävät todella kiinnostavilta! Yllättävää että suomalaisista tuolla pidetään noinkin paljon, päinvastoin tilanne ei keskimäärin tunnut olevan sama – jo ennen tätä vuotta.
Ne maisemat ovat kyllä todella ihanat! Oma kokemus taas on ollut, että suomalaisista tykätään venäjällä yleisestikin. Toki aina on poikkeuksia ja lännen isoissa kaupungeissa ihmiset eivät ole niin vieraanvaraisia kuin muualla, mutta se on tietysti normaalia muutenkin suurkaupungeissa.
Paikan mystinen tunnelma kyllä välittyy kuvista. Olisi varmasti mielikuvitusta ruokkiva paikka kirjoitustöiden tekemiseen!
Kiitos Kati! Olhon oli totisesti huikea ja toivon todella, että saisin joskus viettää tuolla pidemmänkin ajan.
Aikamoisia kuvia, mitä kokemuksia! Jäin miettimään, että syrjintää esiintyy kyllä kaikkialla maailmalla, jos meilläkin. Joissain paikoissa sen avoimuus järkyttää. Kuulee esim. miten ala-arvoisesti naapurimaan, naapuriheimon tai vaikkapa ihan köyhistä/kehitysvammaisista ihmisistä puhutaan. Mutta mikähän ihme tuo natsi-juttu Venäjällä on.. sen varjolla tässä yksi hyökkäyssotakin aloitettiin vastikään.
Niin se valitettavasti on. Kaikissa tapauksissa suurin syy lienee tietämättömyys. Ennakkoluulot ovat aina tietynlaista epävarmuutta ja pelkoa erilaisuutta kohtaan. Venäjän kohdalla tietämättömyys sekoittunee historiaan, siihen osaan mikä tunnetaan ja se sotketaan propagandalla uusiksi myyteiksi.
Olhonin saari ja Khuzir kylä oli erittäin mielenkiintoinen paikka – tuo Shaman rock ja pyhät pylväät. Kesäkuussa 2019 koko paikka oli täynnä pieniä violetteja kukkivia “rhodoja”. Khuzirin kylässä yritin käydä “kaupassa” ostamassa kulkurin iltakaljat mutta eihän sitä myyty kun oli Venäjän itsenäisyyspäivä.Outo kielto Venäjällä. Niinpä jäi oluet juomatta saarella. Näkymät saaren pohjoiskärjestä olivat todella upeat ja näin myös Baikalin hylkeen.
Kyllä, Olhon oli ehdottomasti koko Siperian junamatkan parasta antia! Nyky-Venäjällä on mitä kummempia kieltoja. Onhan siellä junissakin nykyään sekä tupakointi- että alkoholikielto. Votka siellä ei nykyään virtaakaan, mutta väki käy vaunujen välissä tupakalla kun vaunuemännän silmä välttää.