Pinot Noir – maailman eteläisin punkku

Uuden-Seelannin viinit – ja erityisesti Pinot Noir – olivat viitisen vuotta sitten kovassa nosteessa. Luonnollisesti minun piti päästä tutustumaan tiloihin, joilla niitä tuotetaan.
Jutunteko ja maistelut mielessämme suuntasimme Queenstownista kohti Gibbstonia, jälleen liftaten.

Peukulla kohti pohjoista, eteläisiä viinejä siemaillen

On jo käynyt selväksi, että joukkoliikenneyhteydet ovat Uudessa-Seelannisssa yhtä huonot kuin Tasmaniassa, joten päätämme jälleen liftata.
Gibbston ja sen viinitilat eivät onneksi ole kaukana Queenstownista.
Uskomme ehtivämme vierailla tilalla ja jatkaa sen jälkeen illaksi Christchurchiin.

Astelemme luottavaisin mielin kaupungin ulosmenotielle ja nostamme peukut pystyyn.
Liikenne on vilkasta, mutta ensimmäiset ohiajavat autot eivät pysähdy.
Ovat kenties matkalla lähistölle koteihinsa.
Emme silti joudu tälläkään kerralla odottelemaan kyytiä pitkään.
Eräs ohi ajanut auto tekee U-käännöksen, ajaa uudelleen ohitsemme, tekee jälleen U-käännöksen ja pysähtyy viereemme.

Kuski kehottaa meitä hyppäämään kyytiin. Gibbston-kylttimme on herättänyt hänessä uteliaisuuden.
Mies kun sattuu olemaan viiniharrastaja, jolla on jopa jäsenkortti Gibbston Valley Wineryyn.
Arvatkaapa minne olemme matkalla, jep!

Mies esittelee itsensä Daveksi.
Hän on ollut oikeastaan matkalla kotiinsa vaihtamaan auton prätkään ja aikeissa lähteä ajelemaan kauniina, aurinkoisena päivänä.
Arvatkaapa minne. No juuri sinne.

Meidät nähtyään hän on muuttanut mielensä ja palannut noukkimaan meidät kyytiin.
Kiwien vieraanvaraisuus on vielä tasmanialaisiakin ällistyttävämpää.
Tämän saamme kokea matkamme edetessä vielä moneen kertaan.

Dave kertoo työskentelevänsä lentokentällä ja keräilevänsä viinejä.
Niitä hänellä on kuulemma yli 400 pullon kokoelma.

Viinimies on ajatellut poiketa myös uudella, pienellä Wet Jacketin tilalla.
Hän kysyy olisiko meillä aikaa ja kiinnostusta käydä siellä hänen kanssaan.
Siis tyyppi, jonka kyytiin olemme liftanneet, kyselee onko meillä aikaa!
Ikään kuin hänellä olisi jokin velvollisuus toimittaa meidät perille tiettynä ajankohtana.
Todellakin meitä kiinnostaa hiukan tuntemattomammat tilat!

Central Otago tunnetaan laadukkaista Pinot Noireistaan

Uuden-Seelannin Central Otago on tunnettu Pinot Noiristaan.
Rypäle on paitsi arvostettu, niin myös tunnettu siitä, että kasvupaikka vaikuttaa merkittävästi siitä käytettyjen viinien ominaisuuksiin.
Ammattilaiset saattavat tunnistaa mausta kasvupaikan jopa metrien tarkkuudella.
Itse en ole ihan tuolla tasolla, mutta huomaan kyllä selkeät erot eri maissa ja alueilla tuotetuissa Pinot Noireissa.

Hämmästykseni olikin kova, kun eräässä WSET2-koulutukseeni liittyvässä sokkotestissä erehdyin luulemaan serbialaista Pinot Noiria uusiseelantilaiseksi.
Mutta jatketaan serbiviinien kanssa myöhemmin ja pysytään nyt Uudessa-Seelannissa.

Ilmastolla on suuri merkitys viininviljelyssä, mutta erityisesti Pinot Noirin kohdalla kasvupaikalla on poikkeuksellisen iso merkitys.
Viinin suosio ja suhteellisen kallis hinta on valitettavasti saanut monet viljelijät ahnehtimaan Pinot Noiria alueille, joissa siitä ei kyetä tuottamaan laadukasta jumalten juomaa.

Liian lämpimillä alueilla viini menettää raikkautensa ja hapokkuutensa ja alkoholipitoisuuskin kasvaa epätoivotun korkeaksi.
Sama pätee kaikkiin rypäleisiin, mutta jotkut lajikkeet kestävät lämpöä paremmin kuin toiset.
Pinot Noiriin lämmön aiheuttama hillomaisuus ei sovi.

Uudessa-Seelannissa lämpöongelmaa ei ole.
Central Otago on maailman eteläisin viininviljelyalue.
Koska ollaan pallon toisella puolen, on ilmastokin päälaellaan.
Eteläisessä Uudessa-Seelannissa on kylmä ja Pinot Noir on kylmien ja lauhkeiden ilmastojen viini.

Central Otagon aluetta ympäröivä vuoristo suojelee viinitiloja sateilta ja merituulilta.
Aurinkoiset päivät ja kylmät yöt tekevät Central Otagosta ihanteellisen paikan viljellä Pinot Noiria.
Täällä rypäle tuottaa vahvoja ja hedelmäisiä makuja.
Pinot on useimmiten keskitanniininen viini, mutta täällä se saattaa olla jopa tanniineiltaan voimakas.

Paikalliset Pinot’ kestävät jopa tammikypsytyksen ja muutenkin viinejä käytetään usein muutama vuosi pulloissa, ennen kuin ne pääsevät markkinoille ja kuluttajien nautittaviksi.
Pinot ei kuitenkaan yleisesti vaadi pitkää kypsytystä.

Märkä takki auki kohti uusia viinejä

Ei vain Pinot Noir, vaan myös Pinot Gris, Riesling, Chardonnay, Gewürztraminer ja Sauvignon Blanc.
Wet Jacketin tila tuottaa paljon muitakin viinejä, kuin sitä alueen tunnetuinta ja suosituinta Pinot Noiria.

Viinejä tuntevalle tämä ei ole yllätys.
Central Otagon viileä ilmasto soveltuu huomattavasti paremmin valkkarien tuotantoon, kuin punaisten rypäleiden viljelyyn, vaikka Pinot Noir tekeekin lajissa poikkeuksen.

Wet Jacketilla meidät ottaa vastaan Josh, joka kaatelee suveneeristi maistiaisia laseihimme.
Olemme kiitollisia Davelle, joka on tuonut meidät tälle hiukan vähemmän tunnetulle tilalle.
Viinit ovat persoonallisia ja laadukkaita. EI kolmentuhannen pullon vuosituotannolla massamainetta havitellakaan.
Dave ei malta olla ottamatta pientä maistiaista itsekin, ennen kuin hän kuskaa meidät alkuperäiseen kohteeseemme Gibbston Valley Wineryyn.

Mistä Wet Jacketin tila saa nimensä? Lue lisää tästä.

Jatkamme matkaamme sinne, minne alunperin liftasimme.
Gibbston Valley Winery on yksi alueen vanhimpia ja tunnetuimpia viinitiloja.
Tämä on juuri se tila, jonne myös Dave oli alunperin matkalla.
Kuin myös me.

Tila tarjoaa mahdollisuuden maistella viinejä oman ravintolansa ruokien parina.
Luonnollisesti täältä löytyy myös kauppa, josta voi ostaa viinejä mukaan.

Me nautimme juusto- ja leikkelelautasen lounaaksi, kera tilan viinien.
Pullojen mukana kantaminen nomadielämässämme olisi ollut lähinnä vitsi.
Maistelut on tehtävä aina paikan päällä.
Lähdemme siis täältäkin tyhjin käsin.

Pari sanaa Pinot Noirista

Maailman eteläisin punaviini Pinot Noir kelpaa nautittavaksi sellaisenaan tai voidaan parittaa ruokien kanssa.
Itse suosittelisin sitä linturuokien, kuten ankan kanssa.
Ylipäänsä Pinot sopii punaviinien ystävälle silloin, kun tarjoiltava olisi perinteisesti valkoviiniruokaa.
En ole suuri valkoviinien ystävä, joten suosin esimerkiksi lohiruokien kanssa Pinot Noiria.

Toimii hyvin myös leikkelelautasten ja raakojen lihojen, kuten carpaccion kanssa.
Juustojenkin seurana Pinot Noiria voi nauttia, mutta en ehkä valitsisi pitkään kypsytettyjä kovia juustoja, vaan ennemminkin vaikkapa vuohenjuustoa, brieä tai jotakin muuta miedohkoa homejuustoa.

Eri aluiden Pinot’ ovat varsin erilaisia, joten ruokien parittaminenkin vaihtelee.
Nyrkkisäännöksi sanoisin, että parita juoma saman alueen ruoan kanssa, mutta ennen kaikkea ihan minkä tahansa kanssa.
Luota omaan makuusi ja nauti!

Vinkki:

Laadukas Pinot Noir on parhaimmillaan, kun se saa reilusti ilmaa.
Avaa siis pullo ajoissa ja dekanteroi viini ennen tarjoilua.
Viinimaistajaisissa juomaa kannattaa pyöritellä reilusti lasissa ennen maistamista.
Tuoksuttele ennen ja jälkeen pyörittelyn – Huomaat selkeän eron.

Wanaka on vähän vahinko

Iltapäivä on jo sen verran pitkällä, että Christchurchiin on turha havitella saman päivän aikana.
Piirustan viinitilalta lainaamallani tussilla heidän antamalleen paperinpalaselle Wanaka.
Tuo kylä olisi riittävän lähellä, jotta ehtisimme löytää yösijan ennen keskiyötä.

Ennen kuin ehdin vahvistaa tussaustani kuskeille hyvin näkyväksi, astelee selkäni takaa tyyppi joka pysähtyy katsomaan touhujani.
Hän kysäisee: – Kyytiä vailla?

Seuraavaksi huristammekin jo tämän ison kaveriporukan bussin mukana takaisin kohti Queenstownia.
Ei onneksi ihan sinne asti. Koko porukka haluaa kuulla suunnilleen koko elämäntarinamme, mutta malttaa jättää meidät kyydistä Arrowtownin risteyksessä.

Tästä ei lähde valtatie Wanakaan, mutta kuulemma paikallisten suosima mutkitteleva ja vähemmän ruuhkaisempi vuoristotie.
Oikeassa ovat.
Seisomme hetken tienlaidassa, kunnes Queenstownissa opettajana työskentelevä Jeannett jarruttaa kohdallemme ja poimii meidät kyytiinsä.
Hän kertoo viettäneensä lomiaan Wanakassa ja ihastuneensa kaupunkiin niin, että ovat lopulta muuttaneet sinne perheensä kanssa kokonaan.

Taas mutkitellaan henkeäsalpaavan upeissa maisemissa, kunnes on aika erota.
Jeannett vie meidät Wanakan keskustan liepeillä seisovan mökkikylän portille.
Tilaa ei löydy, joten hän ajaa meidät Base-ketjun hostellille.
Matkaa ei ole kuin puolisen kilometriä, mutta eihän kiwi kuskattavaansa tyhjän päälle jätä.
Tässä majatalossa on onneksemme tilaa.

Syömme pikaisen illallisen järvenrantamaisemissa, joista emme jaksa väsyneinä erityisesti nauttia, kauniit kyllä ovat.
Laahustamme masut täysinä takaisin majapaikkaamme ja käymme unille.

Seuraavana aamuna astelemme respaan ja kerromme tekevämme pienen patikoinnin ennen lähtöämme.
Kenties voisimme jättää reppumme hetkeksi talteen?
Se luonnollisesti onnistuu.

Samassa sisään tupsahtaa miekkonen tervehtien meitä tuttavallisesti.
Yksi Queenstownin hostellimme respoista, koska miksipä ei.