Patikoiden päiväpatikalle Tasmanian Wineglass Bayhin

*Sisältää Booking.comin kumppanilinkin majapaikkaan.

Tasmanian Wineglass Bay on saaren tunnetuimpia patikointikohteita. Coles Baysta jalan käymme vaeltamassa kuuluisalla viinilasilahdella ja Freycinetin kansallispuistossa. Koska me olemme me, kuljemme patikkareitin alkuun patikoiden. Takaisin päin harkitsemme jo toista tapaa.

Coles Bay on hyvä tukikohta Freycinetin kansallispuistovierailulle

Olemme päässeet Coles Bayn hostelliimme liftin antaneen Stellan ja ystävällisen jäätelöbaarin pitäjän ansiosta.
Majapaikka on suhteellisen mukava ja vieressä on palveluja. Kylässä on 350 asukasta, joten Coles Bay ei varsinaisesti ole mikään Tasmanian itärannikon kuhiseva keskus. Matkailijoita se kuitenkin vetää, kiitos luontokohteidensa.

Käymme kaupassa ruokaostoksilla ja sen jälkeen kaupan viereisen pubin terassilla ottamassa parit viinit ja oluet.
Vaikka hostellimme vastaanotto menee kiinni kuudelta, täällä valvotaan muuten tasmanialaisittain todella myöhään: kauppa on auki kahdeksaan ja pubi jopa kymmeneen. Pidempään ei ole tarviskaan.

Huom. matkanteko saattaa kestää yllättävän kauan.
Ilman etukäteisvarausta jäät ulkopuolelle, jos et ole ajoissa paikalla.
Ja vaikka olisitkin, pikkupaikkakunnilla vähäiset petipaikat täyttyvät nopeasti.
Ei ainoastaan Tasmanian Wineglass Bayssa, vaan tyypillisesti kaikkialla Australiassa.
*Tee tästä varaus Coles Bayn majapaikkaamme.

Valmistamme illallisen hostellimme yhteiskeittiössä, eli pastaa ja valmiskastiketta, palan painikkeeksi kaupan tarjousviiniä, 3,35€/litra. Päästämme itsemme Castlemainen herkkukokkausten jälkeen helpolla. Hostellissa on sopivasti porukkaa ja ihmiset käyvät mielellään juttusille.

Tasmanian kesä on hyvin samankaltainen kuin kesäkuisen Suomen: päivällä voi olla lämmintä, mutta auringon laskiessa on syytä kiskoa pitkähihaista ylle.

9 kilometrin alkuverryttely matkalla Freycinetin kansallispuistoon

Aamulla lähdemme liikkeelle siinä tarkoituksessa, jota varten Coles Bayhin tullaan, eli kohti Freycinetin kansallispuistoa ja Wineglass Bayn rantaa. Luvassa on metsämaastoa, rantamaisemia ja kallioisia kukkuloita. Patikkamatkamme alkaa hieman erikoisesti, eli ennen vaellusreitille lähtöä patikoimme sen alkupisteeseen.

Matkaa tulee yhdeksän kilometriä, eli ihan kiva verryttely ennen varsinaista patikointia. Suurin osa tästä kulkee Coles Bayn luonnonsuojelualueen halki, joten matka käy mukavassa lehtometsässä. Välillä pääpolulta voi tehdä sivuharppauksia katselemaan maisemia rannalta.

Reitin alussa olevassa kyltissä kielletään luonnonsuojelualueella koirat ja muut kotieläimet, sekä aseet. Mitään niistä ei ole mukana, joten eteenpäin vain.

Tarpomisen jälkeen pääsemme itse Freycinetin kansallispuiston portille. Täällä on jo fasiliteetteja vessoista alkaen ja opastauluja, joista voi selvittää itselleen mieluisan reitin.
Kansallispuisto sijoittuu pitkälle Freycinetin niemimaalle ja Wineglass Bay on aika alkupäässä sitä. Edestakaista matkaa tulee noin kahdeksan kilometriä, eli mukava päiväpatikka.

Varsinkin niille, jotka ovat saapuneet paikalle autolla, eli noin 99,99% patikoijista. Se puuttuva promille olemme me.
Edestakainen reitti Wineglass Bayhin on ainoastaan kilometrin lyhyempi kuin yhdensuuntainen kävelymme tänne.

Tasmanian Wineglass Bay siintää edessä lähes koko matkan

Pienen tutkiskelun jälkeen lähdemme patikkapolulle. Yksin ei tarvitse tarpoa, väkeä on aurinkoisena ja lämpimänä kesäpäivänä runsaasti liikkeellä.

Polku lähtee kohti vaaleanpunaisina hohtavia The Hazards -kukkuloita. Viiden kallioisen mäen jono kohoaa korkeimmillaan 485 metriin ja polku kulkee toiseksi korkeimman huipun Amosin (454 m) ja Maysonin (415 m) välistä.

Reitti on melko helppokulkuinen. Itse asiassa niin helppo, että sen voi kävellä melko nuortenkin lasten kanssa.
Coles Bayn lahti näkyy suuren osan ajasta, välillä kuljetaan harvassa metsämaastossa. Ennen laskeutumista Wineglass Baylle reitti nousee upealle näköalapaikalle, tai siis näköala erityisesti on upea. Hiki virtaa jo valtoimenaan, mutta ajatus siitä, että seuraava maa meren tuolla puolen on Uuden-Seelannin Eteläsaari, saa kylmät väreet selkään.

Laskeudumme jyrkkää polkua alas Wineglass Baylle, jota Castlemaine-isäntämme Fred oli kovasti kehunut. Vanha purjehtija tuntee Tasmanian rannikon läpikotaisin, joten hän tietää, mistä puhuu. Ranta onkin hieno ja käytämme tilaisuutta hyväksi pieneen auringonottoon kivillä istuskellen.

Vaelluskenkämme eivät tosin ole mitkään rantasandaalit ja vesi on sen verran viileää, että uimaan ei tekisi mieli mennä, vaikka olisikin uimapuku alla.

Patikointi takaisin Coles Bayhin ei enää houkuttele

Kello käy ja on aika kavuta takaisin kukkuloille ja kohti kotia. Nousu on yllättäen yhtä jyrkkä kuin laskeutuminenkin ja hiki pukkaa uudelleen niskaan. Patikointi on kuitenkin yksi reissaamisemme peruspilareita ja nyt sitä saamme. Pulahtamaan emme tällä kertaa viitsineet mennä.

Yhtäkkiä huomaamme polun varressa puiden alla pienehköjä hahmoja. Wallabeja! Nämä minikengurut ovat tähän asti olleet vai nimeltä tuttuja, mutta nyt näemme niitä aivan elävinä ja vieläpä melko lyhyen matkan päästä.

Coles Bayn lähellä olisi myös reservaatti, jossa suojellaan saaren uhanalaisia alkuperäiseläimiä, Tasmanian paholaisia eli pussipiruja, mutta siihen meillä ei ollut autottomina mahdollisuutta tutustua.

Saapuessamme reitin lähtöpaikalle kello alkoi olla jo paljon ja aloimme olla uuvuksissa. Takaisin kylään olisi se yhdeksän kilometrin taaperrus, joka ei suorastaan houkutellut. Ruokatarpeita meillä oli sentään valmiina hostellissa, mutta olimme ajatelleet ottaa yhdet juomat naapuribaarin terassilla patikoinnin kunniaksi. Jos joutuisimme kävelemään takaisin, terassi jäisi haaveeksi ja illallinenkin olisi sangen myöhäinen.

Päätimme yrittää jälleen liftausta. Asetumme kansallispuiston parkkipaikan ulosajotien suulle ja nostamme peukalot pystyyn.

Alku ei ole lupaava. Autokunta toisensa jälkeen lipuu ohitsemme. Monilla ohi ajamisen syy oli selvä: autossa on kokonainen perhe, joten liftareita ei enää kyytiin mahdu.

Hetken päästä kuitenkin tärppää. Pariskunta pysähtyy ja kehottaa hyppäämään kyytiin. Heidän täytyy tosin vähän järjestellä tavaroita autossa ja valitettavasti he ovat menossa vain Coles Bayhin asti. No sinnehän mekin ja erittäin ystävällistä, että näkevät vielä vaivaa liftareiden eteen.

Kyydin antajamme osoittautuvat saksalaisiksi ja vaihdamme luonnollisesti innokkaasti kuulumisia siitä, miten olemme päätyneet Tasmaniaan asti. Heidän hotellinsa on meidän hostellistamme katsottuna kylän toisella puolella, mutta sillä ei nyt ole merkitystä. Pieni pikakävely ei tässä kohdassa enää haittaa.

Kipitämme kiivaasti tutulle terassille ottamaan ansaitut patikointijuomat ja sitten hostellille kokkaamaan illallista.

Lue tarkemmat ohjeet Freycinetiin ja tietoa vaellusreiteistä kansallispuiston omasta oppaasta.