Nagoya – pilvenpiirtäjän juurelta löytyy ystävä

Yleensä elämä kuljettaa niin, että reissuissa tavattuihin parhaisiin tyyppeihin törmää kyllä uudelleen.
Usein aivan toisella puolella palloa mitä yllätyksellisimmillä tavoilla. 
Tällä kerralla mukana oli vähemmän yllätyksiä.
Vanhojen tai semivanhojen ystävien tapaamisen lisäksi löydämme uusiakin.

Uutta ja vanhaa, sitä Japani muutenkin on.

Mistä löytää haastateltavia?

Olemme ystävystyneet Stefanin kanssa Narassa ja mietimme mahdammekohan nähdä enää uudelleen ja missähän päin maailmaa tuo tapahtuisi.
Ja koska, jos koskaan.
Työmme Narassa on purkissa. Jatkamme Ismon kanssa matkaamme Osakaan, Stefan kotiinsa Nagoyaan. 

Odottelemme parilta tehtaalta vastausta haastattelupyyntöömme. 
Yritykset tuntuvat pelaavan aikaa. 

Japanissa ollaan joissakin asioissa edelleen hyvin sisäänpäinlämpiäviä, eikä yritysten toimintakulttuurista haluta kertoa etenkään ulkomaalaisille journalisteille. 

Toisaalta sen kyllä ymmärtää; onhan Japanin kiivastahtisesta työelämästä kirjoitettu lännessä lähinnä negatiiviseen sävyyn.
Työlleen omistautuneiden salarymanien itsemurhat ovat puhuttaneet lännen lisäksi viime vuosina myös Japanissa.
Monet nuoret eivät halua enää uhrautua uralleen isiensä tapaan.

Työt kuljettavat Nagoyaan

Olemme tekemässä juttua työelämän positiivisista esimerkeistä, mutta siltikään pari kuukautta ei riitä taivuttelemaan useimpia esimiehiä (esihenkilöitä olisi kai korrektimpi, sori) suostumaan haastatteluun. 
Kieltäytymistä ei kuitenkaan haluta sanoa suoraan. Niinpä joulun lähestyessä yrityksistä tulee viestiä, että valitettavasti haastattelut eivät onnistu, koska tehtaanväki jää jo joululomille. 

Tarvitsisimme uuden kontaktin. 
Mistä sellainen joulun aikaan löytyisi? 
Olemme lähdössä Japanista jo tammikuussa. Aikaa ei ole hukattavaksi. 

Olemme viestineet Stefanin kanssa kuulumisia ja kertoessamme työongelmastamme ja siitä mitä etsimme, hän pudottaa positiivisen pommin:
Mutta minähän työskentelen yrityksessä, jossa johtamiskulttuuria on muutettu merkittävästi sukupolvenvaihdoksen yhteydessä!

Stefanin pomo vastaa haastattelupyyntöön välittömästi; ilman muuta se onnistuu. 
Hän on ylpeä päästessään suomalaiseen lehteen ja taitaapa haastattelu olla hänelle myös hyvää todistusaineistoa isäänsä varten.
Isä kun on ollut hiukan epäileväinen uusia työtapoja kohtaan.

Siispä junailemme Nagoyaan.
Edellisestä käynnistä tässä pilvenpiirtäjien raapimassa kaupungissa onkin jo lähes neljä vuotta.

Nagoyan kissat – pari uutta ystävää

Meillä on jo ennestään sovittuna Nagoyaan yksi sisustuslehden juttukeikka Suomi-fani Yuri Kanekon kotiin.
Yurikissan Instagram-tilin nimi muuten tulee hänen sukunimestään: Neko tarkoittaa japaniksi kissaa.

Saavumme Airbnb-asunnollemme Nagoyan rautatieasemalta paikallisjunamatkan ja pienen harhailun jälkeen.
Avaimet löytyvät koodilla lukitusta postilaatikosta ja pääsemme lopulta asettumaan taloksi. 

Ropellamme oven auki hämärässä. 
Joku nauraa robottimaisella äänellä pimeässä eteisessä. Meinaan saada sydärin.

Syylliseksi osoittautuu lelukissa, joka on vain toistanut oman nauruni.
Ääniä matkivan kissan kanssa leikkimisestä tulee meille suurta hupia. 
Syytän sitä papukaijailusta, johon tuo pörröturkkinen robotti vastaa päätään nyökyttäen: ”Papukaija!”.

Itse asunto on japanilaisittain valtava. Sen olohuoneessa voi majoittua jopa yksitoista ihmistä levitettävillä sohvilla. 
Kaksistaan olo on kuin kartanossa.
Varsinkin kun olemme asuneet viimeiset pari vuotta pienissä vuokrahuoneissa ja rakentaneet kotimme hostellien kerrossänkyihin.
Eipä sillä että entinen Suomen yksiömmekään olisi jäärin suuri ollut.

Yövymme nagoyalaisessa vuokra-asunnossa yhdeksän yötä. Näin pitkäaikainen majoittuminen on Japanissa harvinaista ja kenties siksi vuokranantajamme kutsuukin meidät eräänä iltana ravintolaillalliselle. 
Kissanainen haluaa tarjota tuon aterian meille. 

Adoptoimme poikamme Stefanin

Stefan odottaa metroasemalla ja johdattaa meidät työpaikalleen tapaamaan pomoaan.
Kulkiessamme toimiston läpi kohti toimitusjohtajan maisemahuonetta tervehdimme kaikkia työntekijöitä. 
Japanilaisten joukossa on toinenkin englanninpuhuja. 
Australialainen mies sanoo meille kohteliaasti päivää ja jatkaa ”Oh, Stefan, en tiennytkään, että vanhempasi ovat käymässä!”

Näin siis saimme pojan. Ihan teiniäidiksi en päässyt, olinhan synnyttänyt poikamme jo yksitoistavuotiaana. 
Ylpeitä me toki olemme onnistuttuamme kasvattamaan meitä päätä pidemmän pojan. 

Pomokin on innostunut tapaamisestamme niin paljon, että haluaa kutsua meidät viettämään iltaa lempibaariinsa.
Ilta on mukava, mutta alkaa olla jo aika palata budjettikuriin.
Seuraava baarireissu saisi odottaa uuttavuotta, johon siihenkin on enää pari viikkoa aikaa. 

Perheetön poikamme tapaa harvoin muita eurooppalaisia ja omaa kulttuuria tuntevien kanssa ajan viettäminen tulee yleensä kaikille pidempään Japanissa asuville tarpeen.

Yhteisestä illanvietosta baareiluksi ympäri Japania kehittynyt ystävyytemme ansaitsisi kaltaisensa jatkon. 
Mitäpä jos viettäisimme uudenvuoden aattoa yhdessä?
Mutta mikä olisi siihen sopiva paikka? 

Tokio, Nagoya vai sittenkin pieni ja perinteinen Takayama?

Stefan pohtii matkaa Tokioon, mutta me emme haluaisi lähteä sinne ihan vielä. 
Meillä on lento Tokiosta Balin Denpasariin tammikuussa, mutta Tokio ei ole ihan ykkössuosikkimme Japanissa. 
Emme haluaisi viettää viimeisiä viikkoja siellä, mutta toisaalta budjettimme ei salli edestakaisinkaan matkustamista. 

Entäpä jos Stefan tulisi Takayamaan, jonne olemme seuraavaksi matkustamassa töiden ja joulunvieton merkeissä? 
Poikamme ei ole koskaan käynyt Takayamassa, joten hän innostuu ajatuksesta. 
Jos nyt ei kuitenkaan ihan varauksettomasti Tokion valojen välkkyessä mielessä, aika isona kontrastina pienelle perinnekylälle. 

Saamme hänet kuitenkin vakuutettua. Onhan hän jo ihastunut lempikaupunkiimme Naraankin ja on paitsi innokas patikoitsija, myös kiinnostunut japanilaisesta perinnekulttuurista. 
Vanha kaupunki Japanin Alpeilla on oikeastaan aika viehättävä ajatus hänellekin.
Sitäpaitsi siellä tuskin tarvii jonottaa baareihin, saati maksaa kalliita sisäänpääsymaksuja.
Päädymme Takayamaan, kaikki kolme. Me ja poikamme Stefan. Ja muutama muu.