Maitse, meritse vai lentäen?

Maitse matkustaminen on lisännyt suosiotaan viime vuosina, lähinnä ympäristösyistä. Meitä maata pitkin reissaaminen kiinnostaa erityisesti siksi, että suosimme hidasta matkustamista. Pidämme matkanteosta itsessään ja maisemien vaihtumisesta junan ikkunan takana.

Koska tilastoimme mitä kummallisempia asioita, listasimme maat, joihin olemme menneet vain maitse tai meritse, teimme toisen listan maista, joihin olemme vain lentäneet, sekä kolmannen listan, jossa on maat joihin olemme matkanneet maitse ja lentäen. Kummallekin, Tanjalle ja Ismolle, on omat listansa eli mukana on sekä yhdessä että erikseen tehdyt reissut.
Listat löytyvät tämän jutun lopusta.

maitse tai meritse

Hidasta matkailua maitse tai meritse, toisinaan lentäen

On paljon maita, joihin olemme matkustaneet maitse tai meritse, tai jopa kävellen. Joihinkin emme ole muulla tavoin menneetkään, toisiin olemme myös lentäneet.

Kun olin vielä vakitöissä, sanelivat loma-aikani yhteisten matkojemme kestoa. Pisimmillään vietimme silloin yhdessä yhtä mittaa viisi viikkoa Lounais-Ranskassa ja kuukauden Persianlahdella ja Balkanilla. Haaveilimme kuitenkin mahdollisuudesta viettää kuukausia yhdessä ja yksittäisellä reissulla, jopa samassa maassa.
Tämä toteutuikin ensin vuorotteluvapaani aikana ja välittömästi sen jälkeen, kun yt-arpajaisissa osui lyhyt tikku kohdalle. Lopulta puolen vuoden reissu venyi kahdeksaksi vuodeksi.

Jäimme vuorotteluvapaani ja samalla töiden loputtua maailmalle ja ryhdyimme diginomadeiksi. Se mahdollisti asumisen pitkään eri maissa ja paikkakunnilla. Jo vuorotteluvapaallani vietimme kaksi kuukautta Balilla ja Gili-saarilla, kaksi kuukautta Australiassa ja kuusi viikkoa Espanjassa. Täysiaikaisina nomadeina reissutahtimme vain hidastui entisestään. Ei ollut tarvetta ostaa paluulippua.

Kissammekin on matkustanut halki Euroopan

Olemme toteuttaneet hidasta matkustamista usein myös niin, että olemme lentäneet ensin johonkin kohteeseen ja reissanneet perillä maitse ja meritse. Yhtenä poikkeuksena oli kuukauden matkamme Siperian junalla Helsingistä Vladivostokiin. Sieltä jatkoimme viimeisen pätkän Japaniin lentäen. Siellä liikuimme sitten kolmen kuukauden ajan junilla, busseilla ja myös patikoiden.

Euroopassa olemme matkustelleet maitse pitkiäkin matkoja, esimerkiksi Roomasta Baskialueelle. Tein nuorena kaksi interrailmatkaa ja Euroopassa muuten vain paljon junaillut Tanja toi Nero-kissamme Belgradista Tampereelle äitinsä ja tämän miehen retkiauton kyydissä. Ensimmäistä kertaa ikinä auton kyydissä ollut Nero sai samalla reissulla yhdeksän uutta maata, Suomi mukaan luettuna, ja laivamatkan.

roadtrip kissan kanssa
maitse-tai-meritse
matkustaminen kissan kanssa

Risteilyillä saa kerättyä kätevästi uusia maita

On myös monia maita, joihin olemme matkustaneet pelkästään maitse tai meritse, emmekä koskaan lentäen. Osa niistä on meille yhteisiä, joihinkin vain toinen meistä on saapunut ilman siipivoimaa.
Paino tässä on sanalla saapunut. Molempien listaukseen mahtuu maita, joihin olemme saapuneet maitse, mutta poistuneet lentäen, yleensä aikataulusyistä. Itselläni tällainen on esimerkiksi Puola, Tanjalla Bulgaria. 

Kuten alla olevista listoista huomaa, jotkin pelkästään maitse matkustetut ovat kääpiövaltioita, joihin ei lentämällä pääsisikään muuten kuin helikopterilla.
Pelkästään meritse olemme käyneet useissa maissa risteilyjen yhteydessä. Tällaisia ovat esimerkiksi Etelämeren risteilyllä saavutettu Vanuatu ja Fidzi, Tanjalla myös Libya, Kap Verde ja Senegal.

Lentämällä saapumiseksi emme laske välilaskuja, joiden aikana emme ole poistuneet kansainväliseltä alueelta. Esimerkiksi olemme lentäneet Helsingistä Jerevaniin ja takaisin Moskovan Sheremetjevon kentän kautta, mutta koska emme olleet matkalla Venäjälle, emmekä poistuneet sekunniksikaan kansainväliseltä alueelta, sitä ei lasketa lentäen Venäjälle saapumiseksi. Tanja tosin on viety lentokenttähotelliin koko muun koneellisen kanssa käytännössä pakolla.
Venäjälle olemme matkustaneet yhdessä vain junalla, Ismo myös bussilla ja Tanja laivalla.

maitse tai meritse Malesia

Marokosta ei noin vain pois käveltykään

Listasimme myös maita, joihin olemme lentämisen lisäksi saapuneet myös maitse tai meritse. Jotkin tapauksista ovat aika erikoisia.

Saavuimme Marokkoon ensin lentäen Dohan kautta Uudesta-Seelannista. Marrakeshista junailimme Espanjalle kuuluvaan Melillaan, tai oikeastaan vain lähimmälle Marokolle kuuluvalle rautatieasemalle. Raja piti ylittää kävellen. Menimme Melillaan pariksi päiväksi ja palasimme Marokkoon, siis jalkaisin.
Ylittäessämme rajan Espanjan puolelle jouduimme puoleksi tunniksi Marokon rajavartijoiden kuulusteluun Marokon-matkamme tarkoituksesta, journalisteja kun olemme. Saimme kuulustelun päätteeksi maahantulokaavakkeet valmiiksi täytettäviksi paluuta varten ja palatessamme Marokkoon ei ongelmia enää ollutkaan.

Yhdistyneisiin kuningaskuntiin olen saapunut lentämisen lisäksi lautalla Belgiasta. Tanja puolestaan on matkustanut niihin ainoastaan bussilla Irlannin tasavallasta, josta hän meni Belfastiin. Lentäen hän on käynyt UK:ssa vain välilaskuilla, joita ei siis lasketa.

Siperian junamatka
platskart siperian juna

Kambodzaan pääsi vain jalan ja Romaniaan autolla

Thaimaasta olemme menneet meritse pitkähäntäveneellä Myanmariin ja takaisin, sekä ylittäneet Kambodzan rajan jalkaisin. Kambodzan puolella liikuimme rajalta ja rajalle bussilla, Thaimaan puolella taksilla ja kimppataksilla. Rajaa ei voinut ylittää ajoneuvon kyydissä.

Thaimaalainen taksikuski vei meidät pienen matkatoimistoon rajan tuntumassa ja sieltä järjestyi jatkokyyti Kambodzan puolella ja viisumi. Rajan ylitettyämme meitä ja kahta muuta matkustajaa odotti turistibussi matkustajineen. Oli odottanut jo hyvän aikaa ja muut matkustajat olivat melko tuskaantuneita. 
Kyytiläisiä laskettaessa kävi sitten ilmi, että bussi oli ollut täynnä jo valmiiksi ja meitä neljää viimeksi tullutta varten tilattiin erikseen taksi kuljettamaan meidät Siem Reapiin.
Tanja puolestaan olisi mielellään ylittänyt rajan Ukrainasta Romaniaan jalkaisin, mutta se taas ei ollut sallittua kuin ajoneuvon kyydissä. Hän joutui odottamaan tovin ennen kuin sai rajan pinnasta kyydin.

Myös Norjan puolella olen käynyt jalkaisin. Olimme kaverin kanssa patikoimassa Käsivarressa ja reitti kulki ehkä kilometrin verran Norjan puolella. Rajamuodollisuuksia ei ollut. Tanja puolestaan on tehnyt kaikki tähänastiset Norjan matkansa vain lentäen.

Alla listaukset kaikista maista, joissa olemme käyneet maitse, meritse tai jalkaisin, joko pelkästään tai lentämisen lisäksi. Ensimmäisessä listassa vain, toisessa sekä-että ja kolmannessa pelkästään lentäen saavutetut maat. Koitamme muistaa pitää listan ajantasalla.

Vain maitse tai meritse

Tanja (27)

  • Albania
  • Andorra
  • Bosnia-Hertsegovina
  • Bulgaria
  • Fidzi
  • Kambodza
  • Kap Verde
  • Libya
  • Liettua
  • Luxemburg
  • Moldova
  • Monaco
  • Myanmar
  • Oman
  • Pohjois-Korea (On hiukan kyseenalaista lasketaanko tätä ollenkaan käynniksi, koska olen käynyt vain siellä tunnetulla rajavyöhykkeellä käppäilemässä jokusen metrin rajan yli. Terkuin Tanja.)
  • Pohjois-Makedonia
  • San Marino
  • Senegal
  • Slovakia
  • Syyria
  • Tunisia
  • UK (lentäen vain välilaskuja)
  • Ukraina
  • Valko-Venäjä
  • Vanuatu
  • Vatikaani
  • Venäjä (Ellei lasketa pakollista yöpymistä vartoidussa hotellissa Moskovassa jatkolennolta myöhästymisen vuoksi. Vapaaehtoisia lentomatkoja Venäjälle ei kuitenkaan ole.)

Ismo (15)

  • Albania
  • Bosnia-Hertsegovina
  • Fidzi
  • Kambodza
  • Kosovo
  • Latvia
  • Monaco
  • Myanmar
  • Pohjois-Makedonia
  • Puola
  • San Marino
  • Slovakia
  • Vanuatu
  • Vatikaani
  • Venäjä
maitse tai meritse bussimatka Uusi-Seelanti

Maitse tai meritse, sekä lentäen

Tanja (33)

  • Arabiemiirikunnat
  • Australia
  • Belgia
  • Espanja
  • Etelä-Korea (Tämä on vähän siinä ja siinä onko vain lentäen vai sekä että, koska käynyt vain P-Korean rajavyöhykkeellä maitse ja palannut sieltä etelään.)
  • Gambia
  • Hollanti
  • Irlanti
  • Italia
  • Itävalta
  • Kosovo
  • Kreikka
  • Kroatia
  • Latvia
  • Libanon
  • Malta
  • Marokko
  • Montenegro
  • Puola
  • Ranska
  • Romania
  • Ruotsi
  • Saksa
  • Serbia
  • Slovenia
  • Suomi
  • Sveitsi
  • Tanska
  • Tsekki
  • Thaimaa
  • Unkari
  • Viro

Ismo (23)

  • Australia
  • Belgia
  • Bulgaria
  • Espanja
  • Italia
  • Itävalta
  • Kreikka
  • Kroatia
  • Marokko
  • Montenegro
  • Norja
  • Ranska
  • Ruotsi
  • Saksa
  • Serbia
  • Slovenia
  • Suomi
  • Tanska
  • Tsekki
  • Thaimaa
  • UK
  • Unkari
  • Viro
maitse, meritse vai lentäen
maitse, meritse vai lentäen

Vain lentäen

Tanja (26)

  • Armenia
  • Bahrain
  • Brasilia
  • Dominica
  • Etelä-Afrikka
  • Indonesia
  • Intia
  • Japani
  • Jordania
  • Kiina
  • Kuwait
  • Kypros
  • Malesia
  • Mosambik
  • Norja
  • Portugali
  • Qatar
  • Saint Lucia
  • Singapore
  • Sri Lanka
  • Taiwan
  • Tansania
  • Turkki
  • Uusi-Seelanti
  • Vietnam
  • Yhdysvallat

Ismo (24)

  • Arabiemiirikunnat
  • Armenia
  • Bahrain
  • Dominica
  • Hollanti
  • Indonesia
  • Intia
  • Irlanti
  • Japani
  • Jordania
  • Kuwait
  • Kypros
  • Liettua
  • Malesia
  • Malta
  • Portugali
  • Qatar
  • Saint Lucia
  • Singapore
  • Sveitsi
  • Taiwan
  • Tunisia
  • Turkki
  • Uusi-Seelanti

Oletko laskenut vierailemiasi maita matkustustavan mukaan? Kerro kommenteissa omat lukemasi!

road trip Australia
Lue seuraavaksi: 5 vinkkiä miten lentää ekologisemmin

3 ajatusta aiheesta “Maitse, meritse vai lentäen?”

  1. Eila / Metkaamatkustelua

    Tätä oli hauskaa tarkistaa. Löytyi ihmeen paljon maita, joihin en ole koskaan mennyt lentäen, ainoastaan naapurimaistaan maata tai vettä pitkin. Näitä on 31.

    Ensin ajattelin, että Viro ja Ruotsi kuuluvat tuohon ryhmään, kunnes tarkistus osoitti, että kerran lensimme Tallinnaan ja tulimme laivalla pois ja sama on tapahtunut myös Tukholman kanssa. Maita, joihin olen mennyt joskus maata pitkin, joskus lentäen tai lentänyt ko. maahan ja poistunut maata pitkin on 15.

    Vain lentäen olen matkustanut 52 maahan.

    1. Tanja for Takeoff

      Hauskaa kun laskit myös! Tosi mielenkiintoista nähdä miten nämä muilla menee. Tarvisi myös muistaa päivittää omaa listaa, jos ja kun tulee muutoksia. Iso määrä sinullakin on noita maita, joihin et ole lentänyt!
      Hauskaa muuten, mäkään en ole lentänyt Suomesta Viroon, mutta Belgradissa asuessa lensimme sieltä välillä Tallinnaan ja tulimme sitä kautta laivalla Suomeen.

  2. Pitäisi itsekin tehdä tällainen listaus, kiinnostavaa. Vain maitse (tai meritse) tulee varmaankin olemaan yllättävän korkea. Suomesta maitse johonkin kohteeseen matkustaminen ei ole kovinkaan suuri luku, mutta autolla on tullut matkustettua monenkin kohteen välillä.

Leave a reply

Scroll to Top