Lappeenranta – Täyttä ravia kahville ja eteläkarjalaiseen pitopöytään

– Missä te kaikki ootte? Huhuilen Instagram-ryhmässämme. Olemme vaihtaneet Tikkurilassa junaa, mutta vieläkään ei tuttuja näy, vaikka olemme yhteisellä matkalla kohti Lappeenrantaa.
Vai pitäisiköhän sanoa L’Appeenrantaa?

Junan kiihdyttäessä Lahdesta kilahtaa viesti Timolta, joka ilmoittaa istuneensa juuri kutosvaunuun.
No niinpä näkyy, siinähän se mies on käytävän toisella puolella.

Meitä on kaikkiaan parikymmentä matkailuvaikuttajaa matkalla viikonlopun viettoon Etelä-Karjalaan GoSaimaan kutsumana. Ohjelmassa on vierailut Lappeenrannan ja Imatran merkittävimmissä kohteissa.
Ohjelma on nappi: paljon ruokaa ja pulikointia.

Se ei taida olla sattumaa, koska reissun järjestäneet bloggaajakollegat Anu ja Petri Kaikki maanosat -blogista tuntevat makumme ja tietävät mistä narusta vetää meidät mukaan matkaan.
He kutsuivat Ismon ja minut bloggaajien kokoontumisajoihin Saimaalle jo viime kesänä, mutta silloin aikataulumme eivät osuneet yksiin, koska ravasin vielä Tampereen ja Belgradin väliä.
Nyt onnisti, ja oli jo aikakin!

Muistoja Etelä-Karjalasta

Aloitamme matkamme Etelä-Karjalan suurimmassa ja toiseksi ainoassa kaupungissa, ensimmäisenä kohteenamme on siis Lappeenranta.
Edellisestä Lappeenrannan piipahduksestamme on aikaa toistakymmentä vuotta, Imatran visiitistä paljon sitäkin kauemmin.

Maisemia junan ikkunasta katsellessani muistelen isoisäni vuoden 1996 Itä-Suomen reissulla kertomia tarinoita. Hän paikallisti sota-ajalta tuttuja kulmia jopa yksittäisten mäntyjen avulla. Ellen olisi tuntenut jo edesmenneen pappani ilmiömäistä muistia, olisin saattanut kuvitella hänen pistävän omiaan.
Minun huomattavasti tuoreemmat muistot ovat paljon hatarampia.
Lappeenrannasta muistan lähinnä linnoituksen ja sinne suuntaammekin heti tämän matkan alkuun.

Lappeenranta vai sittenkin Appeenranta?

Juna saapuu Lappeenrannan asemalle ja tuttuja naamoja alkaa putkahdella eri vaunujen ovista.
Osan kasvot ovat tuttuja somesta, vain neljä bloggaajakollegaa olemme tavanneet aiemmin livenä.

– Tanjaaaaaa! Kajahtaa Peten huuto asemalaiturilta. Hän on vastassa junantuomia yhdessä GoSaimaan Nataljan kanssa.
Kättelemme ammattimaisen virallisesti viikonloppuseurueemme jäseniä ja karautamme tilausbussilla *Original Sokos Hotel Lappeeseen.

Kolmannen kerroksen huoneemme on tyylikkäästi restauroitu, joten sehän pitää pikaisesti ikuistaa filmille, ennen kuin mylläämme pedit.
Pikaisesti, koska ei me tänne lepäämään tultu, vain heilauttamaan laukut sisään ja sitten taas menoksi.

Junan ravintolavaunusta noutamani ruisleivät alkavat epäilyttää. Ei sillä, että niissä olisi mitään vikaa ollut, mutta alan oivaltaa, että tulemme syömään enemmän kuin tarpeeksi.

Joku on kirjoittanut kaupungin nimen väärin, sen on pakko olla L’Appeenranta.

Paahdetaan vähän kahvista

Satamatie 6 ja Lehmus Roastery

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme on Satamatie 6 -kahvila, joka sijaitsee, noh, osaat varmaan päätellä missä.

Pari kertaa Suomen parhaaksi kahvilaksi valitun paikan sisustus on mallia industrial. Ex-valokuvaajakollegani, nykyinen paahtimoyrittäjä Muukkosen Arttu toteaa vaatimattomasti tyylin johtuvan siitä, ettei heillä ole varaa remontoida tilaa. Tarina voi olla osin totta, mutta Artun tuntien se on varmuudella huumoria. Tila on hieno ja kahvi hyvää. Monesti palkittua muuten sekin.

Olemme päättäneet jo ennalta testaavamme paikallisherkku lepuskaa. Tiskillä alamme epäröidä, pitäisikö sittenkin maistella jotakin makeaa? Onneksi meitä on kaksi, tilaamme sekä lepuskan että siivun juustokakkua ja syömme ne puoliksi kera cappuccinojen.

Kahvinpavut tulevat tietysti kaukaa, mutta ne paahdetaan lähellä. Lehmus Roastery on kahvilan takahuoneessa. Pääsemme nuuhkimaan eri kahvilaatuja ja opimme kahvinpaahtamisen saloja.

Kahvia voi paitsi juoda paikan päällä, ostaa myös mukaan. Valmiina hyllyssä on papuja ja suodatinjauhatusta, mutta pyynnöstä saa muutakin. Ostamme kotiin viemisiksi pussillisen etiopialaisista pavuista valmistettua Myllysaarta, joka toiveestamme jauhetaan pannukarkeuteen.

Tiesitkö, että parhaat kahvinpavut tulevat Etiopiasta, sieltä mistä ihminenkin?

Hiekkalinna ja oikea linnoitus

Lappeenrannan hiekkalinna

Kuukausi sitten kirjoitin arviota Kerran elämässä Suomen 500 parasta kohdetta -kirjasta ja lisäsin Lappeenrannan hiekkalinnan toivekohdelistalleni. Kannatti toivoa.

Kahvittelun jälkeen otamme muutaman askeleen kohti rantaa ja kahta miljoonaa kiloa hiekkaa.
On sitä rantahiekkaa paljon muuallakin, mutta toimeliaat karjalaiset veistelevät senkin upeaan muotoon. Tutustumme siis tämän kesän hiekkalinnaan.

Tänä vuonna eli 2025 teemana on kummituslinna, mutta Draculan ja Frankensteinin hirviön seuralaiseksi on päässyt myös Raipe! Tamperelaisen lätkämiehen on veistellyt unkarilainen hiekanveiston ammattilainen, joskin Raipessa on mielestäni kovasti myös Vesa Keskisen näköä. Eipä se tällaista tamperelaista puolipohjalaista haittaa. Raipekin on Ilveksen miehiä, joten SaiPa saa pitää. Komea se patsas on, kaikesta huolimatta, vaikkakin oma suosikkini (hiekkalinnassa) on Dracula.

Lappeenrannan linnoitus

Emme ole ainoita vierailijoita Lappeenrannan linnoituksella. Aluetta halkova hiekkatie on rajattu mellakka-aidoilla, joihin nojailee satoja ihmisiä. Täällä on alkamassa cityravit.
Illalliseen on vielä hetki, joten käppäilemme rauhassa linnoituksen muureilla katselemassa maisemia.
Ja myöhästymme illalliselta.

Linnoituksen pihamaalla seisovaan illallisravintolaamme matkaa on kivenheitto, mutta pian tajuamme, ettemme voi ylittää raviradaksi muuttunutta hiekkatietä. Koska ei ole oikotiätä, pääsemme näkemään koko pihamaan, sekä Suomen vanhimman ortodoksikirkon ja kuuluisan perinnekahvila Majurskan ulkopuolelta, kuin myös vauhdikkaasti ravaavat hevoset.
Toteamme Ismon kanssa stereona: – Nyt ymmärrän miksi ihmiset käyvät raveissa!
Että tässä syy, jos luet jatkossa täältä jotain ravimatkajuttuja.

Ennen ravureita ratsastaa rakuunarykmentti suomenhevosillaan. Sota-ajan perinneasut tuovat jälleen papan mieleeni. Eikö hänelläkin ollut samanlaiset raitapöksyt?
Ei isoisäni täällä palvellut, mutta vartioi rajaa lähituntumassa. Rajavartijan urasta haaveillut mies lähti Mannerheimin saattelemana sotaan ja tokaisi saaneensa koulutustaan vastaavan työn, tosin pikakivääriampujana.
Niiden muistojen perässä Itä-Suomen reissulla isovanhempieni kanssa 90-luvulla kävinkin.

Lue Lappeenrannan linnoituksen historiasta täältä

Kehruuhuone – kuritusta ja kurmeeta

Tänään illallistamme ravintola Kehruuhuoneella, jota kehutaan Lappeenrannan parhaaksi lounasravintolaksi. (Ei, emme syö hevosta.) Illallisia järjestetään tilauksesta ja talo onkin suosittu juhlapaikka. Eli mene lounasaikaan tai järjestä isot bileet!

Välillä urheilutalonakin toiminut Kehruuhuone oli aikoinaan niinkin suosittu tanssipaikka, että väki kuulemma kiipeili sisään tupaan jopa ikkunoista.

Aikojen alussa tunnelma oli vähemmän juhlava: Kehruuhuone on rakennettu alunperin naisten pakkotyölaitokseksi. Kuten fiksumpi voi nimestä päätellä, vankien pakkotyö oli esimerkiksi kehräämistä. Kaunokielisimpien historiankirjoitusten mukaan naisille opetettiin hyödyllisiä taitoja.

Useimpien naisten tuomio oli napsahtanut irtolaisuudesta tai sukupuolitautien sairastamisesta, mutta vankien yleisin rikos oli oman vastasyntyneen lapsen surmaaminen.
Myöhemmin naispahikset siirrettiin Hämeenlinnan kuritushuoneelle ja tilalle tuli miesvankeja Viipurista.

Meidän porukan tunnelma sen sijaan vain kevenee illallisen mittaan. Mainiota ruokaa, pari lasia viiniä ja olemme jo ystäviä.
GoSaimaan Natalja on tuonut mukanaan pinkan postikortteja ja merkkejä, jotta voisimme piirtää terveisiä läheisillemme.

Ainakin Marika piirtää korttia kummilapselleen, Juuso taiteilee taidokasta piirrosta, en tiedä kenelle.
Mitä jos lähettäisimme kortit muistoksi reissusta itsellemme?
Voisivatkohan seuralaisemme piirtää puumerkkinsä meidän kortteihimme?
Voisivat, eikä se tunnu olevan pakkotyötä, koska pian koko korttipinkka kiertää pöytää ja jokainen raapustaa jotakin jokaisen korttiin.

Joku kehtaa kirjoittaa keskelle jokaista korttia ”SaiPa”.
Kukaan ei tunnusta. Epäilen vahvasti imatralaista Peteä. Pino on harmillisesti jo ohittanut meidät, muuten peittäisin hävyttömän tekstin Tapparan logolla. No, onhan niillä nyt Raipe.

Nykyään S-ketjuun kuuluva Kehruuhuone muuten sai juuri viisivuotisen sotansa viranomaisten kanssa päätökseen ja tänä kesänä talon seinustalla on myös terassi.
Minä kiitän erityisesti buffetin kylmää alkupalapöytää, jossa oli runsaasti kasviksia, joiden kypsyysaste oli täydellisen rapsakka ja maut tuoreita.

Satama-Sannin vedyt ja atomit

Maha on niin täynnä että sitä pakottaa. Linnoitukselta voi kieriä alas, mutta keskustahotelliin on ylämäki.
Otamme rinteessä ryhmäkuvan ja mitä me sitten teemme; emme suinkaan kävele suoraan hotellille, vaan menemme kevyelle pikku jälkiruualle.

Seuraava ohjelmanumero on maistella Lappeenrannan omia herkkuja eli vetyjä ja atomeita Satama-Sannin kojusta.
Lappeenrantalaiset ovat käytännöllistä väkeä putiikkejansa nimetessään. Arvaat varmaankin mistä vetykoju löytyy.

Ryhmämatkan etuna on mahdollisuus kuvata myös kaikkea sellaista, mitä ei itse syö. Ei toivoakaan, että kykenisin vetämään kitusiini runsasta lihapiirakkaa, joten tyydyn kuvaamaan.
Nyt kuvaan Ismon kinkkuatomia, mutta kollegoihin paremmin tutustuessamme käyn apajille kuvaten myös heidän ruokiaan.

Aika mennä lappeelleen

Original Sokos Hotel Lappee & VENN Lappeenranta

Ensimmäinen matkapäivä on ollut pitkä, joten suurin osa porukasta kaatuu suoraan hotellin peteihin, me kallistumme vielä lasillisten suuntaan.

*Original Sokos Hotel Lappeen aulassa on baari nimeltä VENN, mutta se on kaikkea muuta kuin pelkkä aulabaari.
Koko hotelli sijaitsee kauppakeskus IsoKristiinassa, jonka ravintolat ovat kaiken kansan käytössä. VENNissäkin asiakkaina on muita kuin hotellivieraita.
Enkä ihmettele: palvelu on ystävällistä ja ammattitaitoista. Paluumuuttajina ihastelemme erityisesti Suomessa varsin harvinaista pöytiintarjoilua, joka näyttää ulottuvan myös terassille.

Me tilaamme tiskiltä paikallisia suosituksia kysellen. Minä otan tapojeni mukaan punaviinin, mutta Ismo nautiskelee lappeenrantalaisen Panimoyhtiö Tujun Hoptisen illuusion.

Baarimikko paitsi vinkkaa S-mobiiliappin alennuksesta, kehoittaa ottamaan tiskillä seisovasta popcorn-masiinasta suolapalaa. Meille niin tuttua Belgradista, mutta varsin harvinaista Suomessa tuokin. Ilahdun eleestä, mutta sattuneesta syystä kumpikaan meistä ei poksauta jyvääkään paahtomaissia.

Tyyny voittaa meidätkin puoleensa.
Aamulla matka jatkuu kohti Etelä-Karjalan toista kaupunkia, Imatraa.

P.s. Katso lisää Lappeenranta-kuvia ja -videoita Instagramissa ja YouTubessa.