Joutilaina Jerevanissa

*Sisältää kumppanilinkin majoitukseen

Taksi kiitää yön hämärässä kohti hotellia. Olemme saapumassa pääsiäisenviettoon Jerevaniin.
Olen palannut muutamaa viikkoa aiemmin viiden viikon työmatkalta Riosta ja pohdimme Ismon kanssa mihin sitä pääsiäiseksi lähtisi. Siis syömään.

Mikä voisikaan olla parempi kohde viettää tätä juhlapyhää kuin Armenia, maailman ensimmäinen kristinuskon omaksunut maa. 
Vuonna 301 kristinuskoon kääntyneessä maassa pääsiäinenkin on luonnollisesti merkittävä juhla. 

Armeniaan tullaankin usein tutustumaan vanhoihin luostareihin. 
Mekin halusimme ehtiä vierailla edes yhdessä tällä lyhyellä viiden päivän reissullamme. 
Mitään kiivastahtista suorittamista emme halunneet lomamatkaltamme. 
Vähemmän yllättäen ohjelmassamme oli syödä hyvin ja paikallisittain. Onko olemassa joku, joka ei nauttisi kaukasialaisen keittiön antimista?

Aloitetaan siis ruumiin ravinnolla ja sielun ravitseminen eli uskonto ja luostarit hetkeksi. 
Palaan niihin seuraavassa postauksessa.

Ei sentään seitsemän sentin majoitusta

Koska tiesimme saapuvamme perille myöhään, olimme varanneet ensimmäiseksi yöksi huoneen *14 Floor Hotellista, jossa oli 24/7 respa. 
Asunnon etsiminen lähiöstä keskellä yötä olisi ollut varsin hubaa. Ihan helppoa ei ollut hotellinkaan löytäminen. Taksi ajoi korttelin ympäri useampaankin otteeseen ennen kuin pienessä syvennyksessä sijaitseva oviaukko löytyi. 

– Jos varaat majoituksen täältä, huomioi, että vaikka osoitteeksi on annettu Amiryan Street 4/6, hotelli löytyy sivukatu A. Kochinyan’in varrelta. 
(Google Maps käyttää näitä englanninkielisiä translitterointeja.)

*Booking.comista varaamamme huone vaikutti ensi alkuun melkoisen edulliselta: varausvahvistuksessamme seisoi hintana seitsemän eurosenttiä.
Kuten arvata saattaa, kyseessä oli valuutanmuunnoksessa tapahtunut virhe. 
Lähes 30 000 Armenian dramia ei suinkaan ollut lopulta seitsemän senttiä, vaan 46 euroa. 
Jotakin alennusta hotelli meille kuitenkin antoi, mutta niin törkeitä emme sentään olleet, että olisimme vaatineet huonetta seitsemällä sentillä.

Hotellin kattoterassilta on upeat näkymät Ararat-vuorelle. Jos armenialaisten pyhä vuori sijaitseekin nykyisen Turkin alueella, voi sitä sentään ihailla Jerevanista asti.
Olisi tänne nappipaikalla Jerevanin keskustassa sijaitsevaan hotelliin voinut jäädä pidemmäksikin aikaa. 
Olimme kuitenkin varanneet loppureissun ajaksi AirBnB-asunnon keskustan etelälaidalta.

Asuinlähiön kerrostalossa sijaitseva asunto ei ollut kaukana keskustasta sekään, mutta välillä turvauduimme silkkaa laiskuuttamme taksiin. Niitä päivysti jatkuvasti tolpalla noin sadan metrin päässä kotiovestamme. 
Kuten Armenian (suomalaisesta näkökulmasta katsottuna) edullisesta hintatasosta arvata saattaa, hintaa ei montaakaan euroa ajeluista kertynyt.
Yksittäinen kyyti Jerevanissa keskusta-alueella kustansi noin euron.

Naapuritalon alakerrassa sijaitsi myös pieni ruokakauppa, josta kipaisimme aamiaistarpeita.
Illalliset söimme kuitenkin kaupungilla. Paikallisia herkkujahan tänne oli tultu einehtimään.

Minimalistiminää kuitenkin ihastutti tuo suomalaisia 70-luvun kivijalkakauppoja muistuttava putiikki: Kaikki, mitä tarvitsi löytyi, mutta vaihtoehtoja ei ollut liikaa, vaan juuri sopivasti. 
Löytyipä paikallisesta Tuotannosta tai Elannosta kolmeprossaisen maidon lisäksi myös Valion voita.

Kaukasialaisen keittiön kermaa

Armenia on kulinaristin unelmakohde. Ainakin minuun kaukasialaisen keittiön antimet uppoavat kuin veitsi voihin. 

Tällä kerralla olimme valinneet yhden ruokapaikoista jo etukäteen. 
Olin lukenut Dolmama-ravintolasta muistaakseni Jerevanissa asuneenkin suomalaisen blogista.
(Voi kunpa muistaisin kuka hän oli, niin kävisin kiittämässä blogin kommenteissa erinomaisesta suosituksesta!)

Jos usein sanonkin, että ruoka itsessään on syy matkustaa maailman ääriin, niin jo pelkästään Dolmaman ruuan takia olen valmis ostamaan lennot takaisin Jerevaniin. 

Tässä 1998 perustetussa ravintolassa on vieraillut suunnilleen koko maailman kerma poliitikoista kuninkaallisiin ja julkkiksiin. 
Valitettavasti tämä maine on tehnyt Dolmamasta turistinähtävyyden. Ravintolan portailla poseerataan selfieitä ottaen – Katso minäkin olen käynyt täällä!
Instagrammaajat eivät välttämättä käy ollenkaan ravintolan sisätiloissa, vaan poistuvat kuvat saatuaan.
Nekin, jotka istahtavat pöytiin asti, tilaavat usein vain yhden ruokalajin voidakseen sanoa käyneensä ravintolassa. 

Ymmärtäisin, jos kyseessä olisi Venetsian Harry’s Barin kaltainen ravintola, jossa tavan tallaajalla on juuri ja juuri varaa yhteen belliniin.
Mutta Dolmamassa pariskunta syö pitkän kaavan mukaan, siis kolme ruokalajia viineineen, reippaasti alle satasella. 
Yksittäisten annosten hinnat pyörivät jossakin vitosen tuntumassa, joka tapauksessa reilusti alle kymmenessä eurossa. 

Haluamme varmistaa paikkamme tässä kuulussa ravintolassa, joten eräänä iltapäivänä kävelemme toiveikkaina kysymään mahtaisiko saluunassa olla tilaa illallisaikaan. 
Tai ihan mihin tahansa aikaan. 

Puutalon rappusilla on ihmisiä.
Pahalta näyttää, nyt on kuitenkin vain lounaan ja illallisen välinen aika. 
Odotamme vuoroamme kiltisti. 
Jono etenee hitaahkosti. Yksi tai kaksi tai kaveriporukka kerrallaan. 
Mutta eivät nämä ihmiset ravintolan sisätiloihin katoa. 
He ottavat selfieitä ja poistuvat sitten Puškinin katua pitkin kuka minnekin.

Me pääsemme kipuamaan portaita sisälle asti. Siellä ei ole minkäänlaista ruuhkaa. Teemme pöytävarauksen ja saamme haluamamme ajan.
Palaisimme kello kahdeksalta. 

Lautasella lammasta ja viininlehtikääryleitä

Ravintolan perustaja ja omistaja Jirair Avanian on halunnut säilyttää menussaan alkuperäisiä armenialaista ruokaperinteitä, mutta tuonut mukaan ripauksen modernia vääntöä, – sanan positiivisessa merkityksessä.

Aloitamme nimikkoannoksella, dolmilla eli viininlehtikääryleillä. 
Ne maistuvat taivaallisilta ja ovat myös niin täyttäviä, että aterioinnin voisi lopettaa tähän. 
Näin on tarjoilijakin kuvitellut meidän tekevän. Kun kutsumme hänet pöytään, mies uskoo meidän haluavan jo laskun. 
Toteamme hämmentyneinä, että vastahan me aloitimme, saisiko sen ruokalistan, kiitos. 
Samaan aikaan naapuripöydän väki saa pikaisen ateriansa päätökseen ja poistuu.

Ei tarjoilijalla ole mitään kiirettä heittää meitä ulos, päin vastoin. Hän on aidosti ja positiivisesti yllättynyt, että joku on tullut oikeasti syömään, eikä vain pikaisesti näyttäytymään. 
Kysymme suosituksia pääruuasta ja meille ehdotetaan lammasta. 
Kelpaa enemmän kuin hyvin.

Sulattelemme dolmia ja nautiskelemme armenialaista viiniä rauhassa kun pöytään kannetaan vadillinen pitkään haudutettua lammasta. 
Pääsiäisen pääruuan leikkelemiseen ei olisi kaivannut apua tumpeloinkaan lihanleikkaaja, mutta silti tarjoiluastiasta lautaselle siirtämisen hoitelee tarjoilija. 
Liha irtoaa luista pelkällä lusikalla siirtelemällä. 

Maku meinaa viedä viimeisenkin järjen häivän päästä. Olemme täysin ähkyjä ja otamme kiitollisuudella vastaan talon tarjoamat digestiivit.
Mutta ei tässä vielä kaikki. Pöytään kannetaan vielä jälkiruuatkin. 
Mitä ne mahtoivat olla, sitä emme enää muista. 

Sittemmin Jirair Avanian on perustanut Dolmaman sisarravintolan myös Moskovaan. 
Olisimmepa huomanneet tämän kun viimeksi Moskovassa päiväseltään junaa vaihtaessamme käväisimme ja Arbatin turistisiksi muuttuneilla kulmilla pikaisesti illallistimme. Kunnon herkuttelu ennen pitkää Siperian-junamatkaa olisi ollut paikallaan.
Ei Dolmama suinkaan ainoa käymisen arvoinen ravintola Jerevanissa ole, vaikkakin hyvin suurella todennäköisyydellä paras. 

Lyhyt reissumme ei mahdollistanut laajaa testauskierrosta, mutta pariin muuhunkin ravitsemuspaikkaan sentään ehdimme. 
Cascadesin juurella sijaitseva Charles oli sekin miellyttävä kokemus, vaikka niinkin keskeisellä paikalla seisoi. 
Jerevanin kenties turistisin alue ei ole pakattu täyteen matkailijoita samassa mittakaavassa kuin läntisemmän Euroopan isoissa kaupungeissa. 

Aivan ensimmäisen illallisemme nautimme Kilikiassa, jonne päädyimme sattumalta.
Meille tyypillisin tapa löytää einehtimispaikkoja onkin osua johonkin kävelyreitin varrella mukavalta näyttävään kuppilaan.
Jälkeenpäin netistä tarkasteltuna Kilikiakin näyttää varsin suositulta. Tämä armenialaista perinneruokaa tarjoileva ravintola olikin ihan kelpo valinta. 
Mieleen on jäänyt ystävällinen palvelu ja valtavat jälkiruokana tarjoillut täytetyt granaattiomenat. 

Vernissagen antiikkitorin matto ei lentänytkään

Paitsi nautiskelimme paikallisia herkkuja, niin myös kävelimme ympäri Armenian pääkaupunkia. 
Kehätien sisäpuolinen Jerevan on sopivan pieni kaupungilla flaneeraamisesta nautiskeleville matkailijoille.
Kipusimme tietysti Cascaden portaat ylös katselemaan kaupunkia ylhäältä päin ja sitten taas alas käyskentelemään kaupungin puistoissa. 

Kaupungissa on myös paljon pieniä viinikellareita, joissa voi paitsi maistella, niin myös ostaa mukaan tuliaisia. Me emme viettäneet aikaa viinituvissa, mutta ostimme sentään kotiin viemisiksi paikallista viiniä. 

Vernissagen tori kiehtoi jopa minimalistia antiikkitarjonnallaan. Kaunista katseltavaa riittää, vaikkei olisikaan tarvetta kantaa mitään kotiin mukanaan.
Silti eräs matto jäi houkuttelemaan niinkin paljon, että vieläkin vähän kaduttaa, ettemme raahanneet sitä mukanamme silloiseen kotiimme Helsinkiin. Se olisi mukava jalkojen lämmitin Belgradinkin talvessa kotimme lattialla. Matto kainalossa lennolle meneminen tuntui kuitenkin tuolloin älyttömältä ajatukselta.

Jälkeenpäin ajateltuna Jerevanissa on muutenkin paljon samaa kuin nykyisessä kotikaupungissamme. Vuosikymmenien ja -satojen kerroksellisuutta. Upeita vanhoja kivitaloja, rumia betonikerrostaloja, rappioromantiikkaa.
Pala Pariisia, monipuolista yleiseurooppalaisuutta, myös ripaus eksotiikkaa ja rouheutta.