Jekaterinburg – Venäjän viimeisen tsaarin viimeinen kaupunki

*Sisältää Booking.comin affiliatelinkkejä

Uralilla sijaitseva Jekaterinburg oli Venäjän viimeisen tsaarin viimeinen kaupunki, jossa hänet perheineen murhattiin.
Nykyään se on vilkas, yli miljoonan asukkaan teollisuus- ja kulttuurikaupunki, josta Siperia alkaa.
Siellä alkoi myös uusi elämämme.

Syyskuun 21. päivä 2017.

Saavumme Jekaterinburgiin Moskovasta iltamyöhällä puoli vuorokautta alkuperäisestä aikataulustamme myöhässä.
Matkamme ei ole alkanut kaikkein suotuisimmissa merkeissä.
Takana on 32 tunnin junamatka halki maisemien, jotka voisivat olla Suomesta: koivikkoa ja suota.
Olemme ylittäneet matalahkot Ural-vuoret ja nyt olemme ensimmäistä kertaa Siperiassa.

Ilma on jo kolea, mutta nappaamme aseman edestä taksin majapaikkaamme, jonka edustalla majoittaja on luvannut odottaa.
Kuski on ystävällinen ja laskuttaa mittarin mukaan. Olemme varanneet majoituksen yhdeksi yöksi *huoneistosta läheltä keskustaa.

Majoittaja on paikalla, kuten on sovittu. Kerrostalohuone on tilava, siisti ja lämmin ja asetumme taloksi.
Junamatkamme on ollut oikein miellyttävä, mutta on silti mukavaa päästä nukkumaan oikeaan vuoteeseen kolmannen luokan makuuvaunun kerrospunkan sijaan. Vaikka hyvin niissä uni tulee junan kolkutellessa rauhalliseen tahtiinsa suunnattomia välimatkoja niellessään.

Aamulla vaihdamme majoitusta, vaikka nykyisessäkään ei ollut mitään moittimista. Olemme kuitenkin huomanneet, että
*neljän tähden hotelli tarjoaa huonetta hintaan 60 euroa/yö. Päätämme kerran tälläkin matkalla satsata luksukseen, kun halvalla saa.

Hotelli vastaa kaikin puolin neljän tähden luokitustaan, joskin sen oven sisäpuolella oleva varoitus hieman hätkähdyttää: Älkää avatko ovea kenellekään tuntemattomalle, vaikka tämä väittäisi kuuluvansa henkilökuntaan.
Varoitus kannattaa kyllä pitää mielessä venäläisissä majapaikoissa muutenkin.

Lenin-setä valvoo Venäjällä

Saamme huoneemme iloksemme saman tien, mutta lähdemme fiilistelemään sen sijasta kaupunkia. Ensivaikutelma syksyisestä Jekaterinburgista ei ole järin viehättävä: kylmyyden ympäröimiä neuvostotyylisiä rakennuksia.
Kierrellessämme ympäriinsä näemme tutun kyltin: Stockmann! Tämä on ennen laadun takeena toimineen tavaratalon itäisin etäpääte, mutta myyty jo uusille omistajille. Nimen käyttöoikeus kuitenkin säilyi ainakin tietyn ajan.

Emme astu sisään, sillä tarkemmalla tutkimisella kaupunkia halkovan Iset-joen länsipuolelta löytyy vilkas kävelykatu. Sen toisessa päässä on ostoskeskuskompleksi, jossa Stockakin seisoo ja toisessa päässä hallinnollinen keskus.

Hallintorakennuksia valvoo nimikkokatunsa varrella jättimäinen patsasteleva, synkkäilmeinen Lenin.
Moskovasta ja Pietarista ehkä Leninin patsaat poistettiin Neuvostoliiton hajottua, mutta muualla maassa ne eivät todellakaan ole mihinkään katoava luonnonvara. Myös Leninski prospekt tai vastaava katu löytyy lähes kaupungista kuin kaupungista.
Ulan-Udessa on maailman suurin Leninin päätä esittävä patsas.

Tämä on kommunistisen itsevaltiaan puoli kaupunkia, ironisesti kyllä joen länsipuoli. Silti myös hallintokeskuksen vieressä on ostoskeskus, jonka parkkiluolaan aivan Leninin tuikeiden silmien alla lipuu kuljettajan ajama Maybach, tummennetuilla takalaseilla tietysti. Lähikaduilta löytyy länsimaisten luksusmerkkien putiikkeja. Niihin ei kävellä, vaan ajetaan loistoautolla oven eteen.

Vanhan elämän viimeinen päivä

Aikamme eestaas käveltyämme on aika miettiä jo illallissuunnitelmia. Erään kävelykadun kulman takaa löytyy Shashlikoff-ketjun ravintola, jonka ruokalista näyttää kiinnostavalta. Kuten nimestä voi päätellä, shashlik on ketjun erikoisuus.
Muitakin lähinnä lihapainoitteisia herkkuja toki löytyy. Hintataso on maltillinen.

Tarjoilija tuo ruokalistat ja todettuaan, että venäjänkielen taitomme on puutteellinen, lähettää meitä palvelemaan toisen henkilön. Tämä saapuu ja tervehtii suomeksi! Hän selittää, että on opiskellut Turussa. Käytämme yhteisenä kielenä kuitenkin englantia.

Suussa sulavien lihavartaiden lisäksi makumuistiin painuvat iäksi alkuruuaksi pöytään tuodut, vahvasti valkosipuliöljyllä höystetyt paahdetut palat tummaa leipää.

Suunnistamme aterian jälkeen takaisin hotellille. Otamme sen aulabaarissa vielä parit juomat ja vetäydymme nauttimaan huoneestamme ja ottamaan vaahtokylvyn.

Tasan puoli vuotta aikaisemmin olimme Marokon Fèsissä, riadissa, jonka huoneessa ei ollut pyyhkeitä, mutta eipä toisaalta suihkuakaan ja kylpyammeestakin puuttui tulppa. Sain siellä aamulla puhelimeeni odotetun ja pelätyn irtisanomisilmoituksen työpaikan yt-neuvottelujen päätteeksi.

Puolen vuoden irtisanomisaika on nyt ohi ja olen siis huomenna ensimmäistä päivää virallisesti työtön.
Mikä onkaan parempi tapa aloittaa uusi elämäntilanne, kuin vaahtokylpy neljän tähden hotellissa Siperiassa?

Murhatalon paikalla on nykyään kirkko

Seuraavana päivänä olemme jo lähdössä yöjunalla kohti Krasnojarskia, mutta sitä ennen on päivä aikaa koluta kaupunkia lisää. Kirjaudumme aamiaisen jälkeen hotellista ulos, jätämme reput säilytykseen ja talsimme Iset-joen itäpuolelle.

Itäpuolella on vanha keskusta, josta löytyvät teatterit ja konserttisalit. Kadunvarsimainokset kertovat maailmantähtien tulevista vierailuista.
Rakennuskannasta huomattava osa on siltä ajalta, jolloin kaupunki edellisen kerran oli Katariinankaupunki, Jekaterinburg, eli ennen Lokakuun vallankumousta. Sen jälkeenhän se nimettiin uudelleen neuvostosankarin mukaan Sverdlovskiksi ja ympäröivä piirikunta tunnetaan yhä sillä nimellä.

Jekaterinburgista tuli myös vallankumousta edeltäneen Venäjän viimeisen tsaarin viimeinen kaupunki.
Nikolai II perheineen vangittiin vallankumouksen yhteydessä ja kuskattiin kauas pois Pietarista, jonka asema bolshevikkien pääkaupunkina oli uhattuna. Keisariperhe majoitettiin täällä itäpuolella sijaitsevaan kauppias Ipatjevin taloon tarkoin vartioituna.

Kun Siperiassa edennyt amiraali Koltshakin valkoinen armeija läheni kuitenkin Jekaterinburgia, Lenin antoi paikalliselle bolshevikkijohdolle tappokäskyn, jonka kommunistisen puolueen korkeimman neuvoston puheenjohtajana toiminut Sverdlov hyväksyi.
Tsaaria ei missään nimessä voinut jättää valkoisen armeijan vapautettavaksi ja näin vanhan vallan kannattajien henkiseksi johtajaksi.

Nikolai II perheineen murhattiin yöllä 17. heinäkuuta 1918 ampumalla Ipatjevin talon kellarissa ja heidän ruumiinsa hävitettiin.
Ironisesti Karl Liebknechtin mukaan nimetyllä kadulla sijaitseva talo jyrättiin maan tasalle 1977, tiettävästi Boris Jeltsinin käskystä, jottei siitä tulisi pyhiinvaelluspaikkaa.
Talon paikalle rakennettiin vuonna 2000 Kirkko veren päällä eli Kaikkien pyhien kirkko.
Sen suoraan sanoen mielikuvitukseton arkkitehtuuri ei oikein sovellu ympäröivään vanhaan kaupunkiin.

Kirkon vieressä on tsaariperheen viimeisiä vaiheita muisteleva ihan kiinnostava pieni museo.
Jeltsinin toiveesta huolimatta Ipatjevin talon paikka todellakin on nykyään pyhiinvaelluskohde.

Nikolai onkin julistettu Venäjällä pyhimykseksi, vaikka hänen toiminnassaan tsaarina ei ollut mitään erityisen pyhimysmäistä.
Eipä moinen kyllä tunnu Venäjän ortodoksikirkon patriarkkoja juuri häiritsevän.

Viimeisen tsaarin ja Leninin yhtäaikainen läsnäolo sopii hyvin Nyky-Venäjälle. Sen johto kun tuntuu jatkavan mielellään väkivaltaisten itsevaltiaiden perinteitä.

Eläimellistä menoa Jekaterinburgissa

Synkästä historiasta haluamme siirtyä vähän iloisempaan nykyaikaan. Olemme lukeneet, että täällä itäpuolella on suosittu perhospuisto ja lähdemme katsastamaan sen.

Paikkaa ei tahdo kuitenkaan löytyä sieltä, missä sen pitäisi olla. Osoitteessa on vain tavallinen liiketalo.
Käymme lopulta viereisessä nuorten kulttuurikeskuksessa kysymässä neuvoa. Yksi työntekijöistä pyytää meitä seuraamaan ja marssii mainitun kerrostalon ovelle. Nyt mekin näemme ovenpielessä olevan, eläintarhaa mainostavan kyltin. Kiitämme avusta. Jekaterinburgilaiset vaikuttavat yleensäkin ystävällisiltä, kuten kuukauden Siperian-matkallamme tapaamamme venäläiset ylipäätään.

Liikekerrostalon uumenista löytyy kuin löytyykin pieni eläintarha, joka kiinnostanee lapsia kaupungin nähtävyyksistä kirkkoa enemmän. Väkeä on tuvan täydeltä ja lippukassallekin saa jonottaa.

Tarha on mahdutettu kahteen isoon huoneeseen, joista toisesta löytyy myös se perhospuisto. Muuten eläimiä on liskoista, linnuista, possuista ja lampaista strutseihin.
Varsinkin jälkimmäisten olot vaikuttavat todella ahtailta ja vierailu paikassa arveluttaa.
Lapsiperheet kuitenkin tykkäävät, eläimistä selvästi pidetään huolta ja osa niistä on puolikesyjä, joten niitä voi rapsuttaa ja silitellä, mikä tietysti on pienten mieleen. Lisko tosin vaihtaa väriä, kun lapset yrittävät silittää sitä, joten kokemus lienee sille stressaava.

Strutseille ei tule mieleenkään ojentaa silittävää kättä, voisi lähteä koko pikkusormi. Pieni vapaana kirmaava possu on kaikkien lemmikki ja nauttii vieraiden rapsutuksista.

Sitten tapahtuu katastrofi: joku vieraista on avannut lampaiden karsinan oven ja possu livahtaa sisään! Äsken niin suloinen otus hyökkää lampaan kimppuun ja alkaa purra sitä kintereistä. Lammas parka määkii kauhuissaan ja yrittää turhaan päästä karkuun.

Henkilökunnan jäsen ryntää onneksi salamana hätiin, tempaisee possun pois karsinasta ja laittaa oven kiinni. Lammasparka värjöttelee karsinansa perällä yhä kauhusta täristen. Vieraat saavat kuulla kunniansa kuuluvalla äänellä ja tulee hyvin selväksi, että heillä ei ole mitään asiaa aukoa eläinten karsinoiden ja häkkien ovia.

Krasnojarsk ei odota

Vaellamme takaisin joen länsipuolelle ja hotelliimme. Vielä on aikaa ottaa drinksut hotellin aulabaarissa, ennen kuin otamme taksin rautatieasemalle. Matkan on jatkuttava, jos mielimme nähdä Krasnojarskin.

Ostamme jälleen parin päivän eväät junaan ja liput asemalta. Hyvin mahtuu juniin, vaikka emme varailekaan lippuja netistä etukäteen, vaan ostamme ne asemilta juuri ennen junan lähtöä.
Jekaterinburgin asema on iso ja vilkas ja samaan suuntaan menijöitä on muitakin. Kaikki tähyilevät näyttötaululle odottaen itään menevän junan tietojen rävähtämistä siihen. Mokoma on vähän myöhässä!

Saapuu se viimein ja alamme tarpoa oikealle raiteelle. Passit esiin junaan pääsyä varten ja liput vaunuemännälle, joka antaa niitä vastaan vuodevaatteet ja pienet kasvopyyhkeet. Patjat pitää itse ottaa erillisestä pinosta.

Saamme liput takaisin siinä vaiheessa, kun vaunuemäntä herättää meidät ennen oikeaa asemaa.
Eteenpäin, Siperia on vasta alussa!

Siperianjunailijan budjetti

Kirjoitimme Jekaterinburgista myös Moottori-lehteen.