Monet Balin-kävijät yhdistävät matkaansa myös Gili-saaret. Hiekkarannoistaan ja koralliriutoistaan tunnetut pikku saaret sijaitsevat ryppäänä Balin ison naapurisaaren Lombokin edustalla.
Gili merkitseekin lombokin kielellä pientä saarta.
Olimme varanneet majoituksen Balin Ubudista 35 päiväksi ja päätämme seuraavaksi lähteä katsastamaan Gili-saaret, joista olimme lukeneet paljon ylistäviä arvioita.
Emme harrasta sukellusta, mutta hienot hiekkarannat ja rauhalliseksi ja paratiisimaiseksi kehuttu ympäristö houkuttelevat.
Gili-saaret eivät siis kuulu Baliin, vaan Lombokiin. Hindulaisesta Balista poiketen Lombokilla harjoitetaan islaminuskoa, kuten Indonesiassa yleisesti. Tämän huomaa esimerkiksi rakennusten koristelussa ja henkimaailman olentoja esittävien patsaiden tai päivittäisten uhrilahjojen puuttumisena. Ihmiset ovat ylen ystävällisiä täälläkin.
Turistin on suotavaa käyttäytyä Gileillä ja Lombokilla samalla tavoin kuin Balillakin, tai missä tahansa, eli paikallisia ihmisiä ja heidän tapojaan kunnioittaen.
Miten Gileille pääsee?
Tavallinen tapa matkustaa Balilta Gileille on ostaa paikallisesta matkatoimistosta pikkubussi-lautta -yhdistelmämatka perille. Bussi vie ensin Balilla Padang Bain satamaan ja sieltä huristetaan veneen kyydillä valitsemalleen saarelle.
Hinta on 350 000 rupiaa eli reilu parikymppiä hengeltä yhteen suuntaan.
Me varaamme matkan kätevästi majapaikastamme Puri Bebenganista.
Voi myös ottaa vielä edullisemmin vuorolautan Lombokille ja setviä tiensä sieltä Gileille, mutta pelkkä lauttamatka kestää viisi tuntia.
Tämäkin vaihtoehto tulee meille vielä tutuksi.
Kullakin kolmesta saaresta on oma identiteettinsä ja niitä suositellaan hieman eri kohderyhmille.
Mekin pohdimme pitkään, minkä niistä valita.
Gili Trawangan eli Gili T on tunnettu bilesaarena, joten sen karsimme heti pois.
Gili Meno ei nimestään huolimatta ole menomesta, vaan kuulu rauhallisuudestaan.
Gili Air on saarista ainoa, jossa on omia vesivarantoja ja air tarkoittaakin indonesian kielellä vettä.
Saaren tunnelman mainitaan myös olevan jotain T:n ja Menon välistä, joten otamme suunnan aluksi sinne.
Veneily Gileille kestää noin kaksi tuntia ja sujuu melko leppoisasti.
Gileillä on joitain hienoja resortteja, joihin matkaavilla todennäköisesti on matkatavaranaan repun sijaan matkalaukku. Kaakkoisaasialaisilla venematkoilla se ei kuitenkaan ole kovin kätevä vaihtoehto, eivätkä Gilit ole poikkeus.
Jos luksusmajoitukseen mielii, kannattaa selvittää, onko hotellilla omaa venekyytiä tarjolla.
Gili Air – veden saari ei vakuuta
Hyppäämme Airilla laiturille ja lähdemme suunnistamaan kohti etukäteen varaamaamme majoitusta, Leppa Komaeta. Ensivaikutelma saaresta ei vakuuta. Ranta vaikuttaa lähinnä muoviroskan kaatopaikalta ja lähellä satamaa lojuu vanha veneenraato.
Saaret ovat tunnettuja myös hevosrattaistaan, joiden kyydissä turistit voivat halutessaan taittaa vähän pidemmät matkat. Ensimmäiset näkemämme hevoset ovat loppuunajetun ja janoisen oloisia eläimiä, joita ajurit piiskavat surutta saadakseen kyytiläisille vauhdin tuntua. Ei kiitos, mieluummin jalan.
Tarpoessamme halki sisämaan kuva saaresta monipuolistuu: nyt Air muistuttaa jo pölyävää kehitysmaata.
Balilaisten koristeellisten talojen sijaan polun varsilla on lähinnä hökkeleitä. Joidenkin mielestä ehkä eksoottista, meidän mielestämme uuvuttavaa.
Lopulta löydämme Leppa Komaen, joka osoittautuu vehreäksi keitaaksi erämaan keskellä.
Nuori henkilökunta on ystävällistä ja palvelualtista. Paikassa on uima-allas.
Lähimpään rantaan on lyhyt kävelymatka ja sieltä löytyy kohtuullinen ravintola, jonka pöytään rantahiekalle Tanja perustaa etätoimistonsa. Siellä söimme myös illallisen.
Ravintolan lisäksi alueella on lähinnä pari reggae-baaria.
Emme vakuutu Airista, jossa ei tunnu olevan mitään erityisen persoonallista, mutta päätämme antaa sille vielä mahdollisuuden. Lähdemme seuraavana päivänä kävelemään rantaa pitkin kohti satamaa ja katsomme, josko löydämme sieltä kivan ja kohtuuhintaisen rantahotellin.
Toive osoittautuu turhaksi. Sellaista yhdistelmää ei ole saatavilla, vaikka rantaraitilla onkin hotelleita vieri vieressä.
Saari tuntuu olevan joko erämaata tai turistirysää. Juomme sitruunamehut yhdessä rantabaareista (jotka täyttävät hotelleilta jäävät välit) ja päätämme paeta Menolle ensimmäisellä vapaalla veneellä.
Rauhallista Menoa
Saarten välillä kulkee edullisia moottoriveneitä, oikeastaan vesibusseja, joilla kuljetetaan turistien ja paikallisten asukkaiden lisäksi rahtia.
Hyppäämme sellaiseen ja suuntaamme kymmeneksi minuutiksi merelle.
Menolla ei ole edes laituria, vaan veneestä kahlataan rantahiekalle.
Saari alkaa heti tuntua Airiin verrattuna paratiisimaisemmalta.
Istahdamme rantabaariin, jossa on wifi ja alamme etsiä netistä majoitusta.
Suoraan edessä näkyy Lombokin mahtava tulivuori Rinjani.
Auringonlaskun aikaan Gileiltä voi nähdä kaksi tulivuorta yhtä aikaa: Rinjanin ja yhdeksänkymmenen kilometrin päässä Balin Agungin täydellisine kolmion muotoineen.
Menon menot keskittyvät veneiden rantautumispaikan edustalle. Siinä on muutama ravintola, saaren toinen pankkiautomaatti ja kauppa, jossa on myös maksullinen vesipullojen täyttöpiste.
Saaren toisella puolella on muutama rantaravintola lisää.
Sopiva majapaikka löytyy viiden minuutin kävelymatkan päästä sisämaahan päin.
Sitä vastapäätä on hienompi resortti uima-altaineen ja ravintoloineen, Tropical Hideaway.
Se näyttää niin houkuttelevalta, että käymme siellä illallisella ja törmäämme joukkoon mukavia vanhempia australialaisia, joiden kanssa ilta vierähtää rattoisasti.
Päätämme myös muuttaa sinne pariksi yöksi, vaikka se onkin yli budjettimme.
Yksi ausseista, Pete, lupaa, että koska he ovat lähdössä seuraavana aamuna, hän pyytää paikan isäntää Wayania antamaan hänen huoneensa meille. Se kun sijaitsee lähimpänä allasta ja ravintolaa.
Käy sitten niin, ettemme malta lähteä mukavasta resortistamme mihinkään, vaikka budjetti paukkuu.
Menon rannat ovat siistimpiä kuin Airilla ja rauhallisempia, mutta eivät kaiken hehkutuksen arvoisia ja melko roskaisia täälläkin.
Balilta löytyy parempia, loivempia ja leveämpiä.
Viihdymmekin mieluummin altaalla.
Resortissamme on myös hyvä wifi ja jopa kuuma makeavesisuihku, mikä on Gilien vähänkään edullisemmissa majoituspaikoissa harvinaisuus.
Yleensä suihkuista tulee kylmää merivettä, mikä tuo mukavan säväyksen myös nyrkkipyykkäykseen lavuaarissa.
Käymme tutkimassa saaren läpikotaisin. Tutkimista ei ole paljon, sillä saari todella on hiljainen ja sisäosissa on harvan paikallisasutuksen lisäksi lähinnä mutaista viidakkoa ja laitumia.
Aina viidakko ei ole mutaista: Ennen saapumistamme saarilla ei ollut satanut kuukausiin, mutta siellä ollessamme taivas repesi muutamana päivänä.
Agung on pitänyt Balia piiskanneet sateet poissa Gileiltä.
Menon rauhallisuus tuntuu ihanalta ja päivä toisensa jälkeen vierähtää mukavasti, mutta palvelut ovat lopulta aika niukat. Ravintoloistakin vain muutama tarjoaa muutakin kuin nasi gorengia.
Päätämme kaiken uhallakin tarkistaa vielä Gili Trawanganin, jonka baarien meteli on kuulunut salmen yli joka ilta.
Gili T yllättää iloisesti
Gili T:ltä löytyy taas laituri, jolle rantautua. Heti sen edessä on saaren sydän, rantakatu lukemattomine baareineen ja ravintoloineen.
Emme jää siihen notkumaan vaan lähdemme etsimään majapaikkaa, jonka olemme katsoneet ennalta netissä potentiaaliseksi asunnoksemme täällä.
Paikkaa ei tahdo löytyä niiltä kulmilta, joilla sen pitäisi olla. Joku nuori mies on siivoamassa kadun vartta ja kysyy, haluaisimmeko tulla katsomaan heidän majataloaan, jos siis majoitusta etsimme.
Sama se, ajattelemme, ehkä tämäkin on ihan kiva.
Onhan se ja juuri se paikka, jota olemme etsimässäkin.
Pienen huoneemme terassin eteen viritetään riippumatto ja aamiainen tuodaan täälläkin terassille.
Vastapäinen naapuri on viiden metrin päässä, mutta se ei haittaa.
Kävelymatkaa rantakadulle on viisi minuuttia, mutta metelistä ei ole tietoakaan.
Vastapäätä on kauppa, jossa vesi on selvästi halvempaa kuin rannan putiikeissa.
Yleisesti ottaen Gileillä hintataso on jopa selvästi korkeampi kuin Balilla, juomavedestä, ruuasta ja hieronnoista alkaen.
Gili T osoittautuu lopulta saarista mukavimmaksi. Pitkältä rantakadulta löytyy paljon palveluja ja sen ulkopuolella on rauhallista ja mukavaa.
Käymme pitämässä ukkosta nauttimalla kakkukahvit ja ostamme yhtenä iltana ruuaksi paistettua kanaa ja riisiä rantakadun keskellä olevalta vilkkaalta ruokatorilta.
Rannat eivät T:llä ole sen kummoisemmat kuin Gileillä muutenkaan, jopa huonommat, mutta emme ole täällä ajatelleet enää rantaelämää viettääkään.
Ihmisvilkkaus tuntuu Menon jälkeen jopa miellyttävältä ja Airiin verrattuna T on kehittyneemmän oloinen.
Nuorison bilepaikaksi haukutulla saarella kaltaisemme keski-ikäinen pariskuntakin viihtyy oikein hyvin.
Joulukuu on sujunut tähän asti Gileillä ihan mukavasti, mutta kaipaamme jo takaisin Balille.
Olemme päättäneet jatkaa rantaelämää siellä Sanurissa, josta on lyhyt matka Melbournen-lennollemme.
Gili-saaret hyvästellään myrskyssä
Lähtöpäivänä on myrsky. Pikaveneet Balille eivät kulje.
Rantakatu velloo turisteja, jotka ovat yhtä epätietoisia poispääsystä kuin me.
Sitten kuulemme, kuinka mies laiturilla huutelee Balille lähtijöitä. Höristämme korviamme ja ryntäämme paikalle.
Pääseekö täältä sittenkin pois?
Kyllä vain, mutta mutkan eli Lombokin kautta. Meillä ei ole tarpeeksi käteistä lippuihin, joten ryntään äkkiä lähimmälle pankkiautomaatille (täällä niitä on useita), joka ei sekään ole aivan lähellä.
Laiturimies käskee pitämään kiirettä, tulijoita riittäisi. Pidän.
Onnistumme kuin onnistummekin saamaan paikat pikaveneeseen, joka ei siis aja Balille, vaan Lombokiin.
Hei hei Gili-saaret!
Hypätessämme aalloilla keikkuvasta veneestä laiturille kiitämme pieniä selkäreppujamme.
Isojen matkalaukkujensa kanssa kamppaileville turisteille temppu on paljon vaivalloisempi.
Odottelun jälkeen siirrymme bussiin, joka lähtee kuljettamaan meitä Lombokin halki kohti etelää.
Sieltä lähtevät vuorolautat kohti Balia, eikä tämä myrsky ole vielä niin paha, etteivätkö ne kulkisi.
Otamme paikat kannelta, jossa pystymme parhaiten näkemään horisontin heilumisen.
Lautan palveluita ovat vessa ja pieni kioskin tapainen, jossa myydään sipsejä ja cokista.
Viiden tunnin matkalla ei juuri ole katsottavaa eikä koettavaa, mutta lopulta saavumme perille.
Hintaan kuuluu vielä minibussimatka haluttuun kohteeseen, joka siis meidän tapauksessamme on Sanur.
Emme tunne seutua, joten jäämme kyydistä McDonaldsin edessä ja alamme katsella, minne kallistaisimme päämme tänä yönä.
Paluuviite: 2021 vetävimmät postaukset (+ 1 floppi) - Please Be Seated for Takeoff
Paluuviite: Liftaten halki Tasmanian - Please Be Seated for Takeoff
Paluuviite: Kulta, kastelin kanat – talonvahtina Australiassa - Please Be Seated for Takeoff
Mulla on ollut vähän ristiriitainen suhtautuminen Gileihin, kun osa hehkuttaa niitä ylettömästi, mutta toisaalta kuuluu paljon huonojakin uutisia saarten ylikansoittumisesta.
Mun mielestä on ihanaa aina, kun omat ennakkoluulot paikoista rikkoutuu. Mä yritän aina suhtautua ennakkoluulottomasti kaikkeen, mutta toki sitä tulee aina vannottua pysyvänsä pois tietyistä turistimestoista. Sitten kun sinne päätyy, niin huomaakin, että paikkahan on itse asiassa ihan kiva. Minä tykkään myös palveluiden monipuolisuudesta, minkä vuoksi hiljaiset paikat ei aina ole niitä parhaita, vaikka bilepaikkoja muuten välttelenkin.
Niinhän se on. Mekin melkein jätettiin nykyinen asuinmaamme Serbia kokonaan väliin viisi vuotta sitten Balkanin-kierroksella ja Tanja hyljeksi Venetsiaa, koska ajatteli sen olevan turistirysä.
Gilit kyllä ovat kovin turistisia, kun eipä siellä kovin paljon muuta toimintaa ole, vähäistä maataloutta lukuun ottamatta. Ja näkyyhän se esim. korallien kunnossa. Turistien paluuta kyllä odotetaan sinne kuin kuuta nousevaa.
Mielenkiintoinen postaus. Itse kävin kuutisen vuotta sitten Gili Airilla ja tykkäsin siitä enemmän kuin Balista! Menolla ja Gili T:llä en käynyt, joten pitää varmaan tämän postauksen innoittamana antaa Trawanganille mahdollisuus. Omien muistikuvien mukaan Gili air oli tuolloin todella siisti ja tunnelmallinen. Oman rantabungalowin sai 15–20 euron hintaan.
Ajatuksissa on ollut lähteä Balille kunhan Indonesia taas avautuu, mutta saattavat nämä saaret jäädä vähän lyhyemmällä matkalla jäädä koluamatta. Aika moni on niistä kommentoinut vähän sen tapaan, että ihmisiä (ja bileitä) on turhan paljon – tosin koronan jälkeen kaikki voi olla toisin, eli mene ja tiedä.
Ehkä vähän aikuisemmalle pariskunnalle kuvauksenne perusteella tuo Meno voisi olla kokemisen arvoinen, jos joku näistä.
Lyhyemmällä reissulla ei tosiaan suositella. Jo ihan silläkin, että matka vie aikaa ja huonolla kelillä laivat eivät kulje, joten ei ainakaan kannata jättää paluuta lentopäivälle.
Meno on tosiaan se rauhallisin, mutta palveluita on aika vähän. Me jäätiin kaipaamaan parempaa ravintolatarjontaa.
Trawangan tosiaan tunnetaan bilepaikkana, mutta kyllä ne bileet keskittyivät ihan tietylle alueelle, eikä ollut häiriötä.
Sitten T:lla oli toisaalta myös tosi hyvän näköisiä hotelleja laadukkaine ravintoloineen, mutta niitä ei päästy tuolloisella budjetilla testaamaan. Ne olivat lisäksi saaren hiljaisessa päässä, kuitenkin ihan kävelymatkan päässä torilta ja satamasta nekin. Pieniähän nuo saaret ovat.
Kiitos Sandra! Airista tosiaan moni tuntuu tykkäävän kovasti. Mekin kyllä löysimme sieltä pari kivaa kahvilaa ja ravintolaa ja myös majapaikkamme oli viihtyisä. Ehkä ajankohta, joulukuu, nosti hintoja. Meille tosiaan suureksi yllätykseksi kolahti Trawangan parhaiten, vaikka oltiin ajateltu jättää se väliin.
Me oltiin joitain vuosia sitten lomalla Lombokilla (josta tykkäsin TOSI paljon) ja samalla reissulla käytiin Gileillä ihan päiväsiltään. Samoin kuin te, me valitsimme lukemamme perustella kohteiksi Airin ja Menon, mutta ei niistä kumpikaan kyllä vakuuttanut. Olin suorastaan pettynyt kaiken sen lukemani hehkutuksen jälkeen. Trawangilla ei edes käyty, kun oltiin luettu sen olevan nuorison bilemesta. En tiedä, tehtiinkö siis virhe. Toista kertaa en varmasti lähde enää Gileille tätä selvittämään, mutta Balille ja Lombokille toivottavasti vielä joskus palaan.
Just toi hehkutus meitäkin ihmetytti. Olihan ne ”ihan kivoja”, mutta ei sen arvoisia, että niiden takia erikseen matkustaisi maailman toiselle puolen. Mietitty on, pitäisikö antaa uusi mahdollisuus, mutta kahdella viimeisimmällä kuukauden mittaisella Balin-reissulla ei olla vielä innostuttu palaamaan Gileille.
Tosi mielenkiintoinen katsaus näihin saariin. Emme vielä käyneet Balilla (paitsi mieheni joskus hamassa nuoruudessa) mutta varmasti kun sinne päästään, niin suunnataan myös Gilille. Oli mukava lukea teidän kokemuksista.
Meille on käynyt kanssa joskus niin, että olemme vältelleet jotain paikkaa sen maineen perusteella, mutta sitten paikan päällä huomanneetkin, ettei se niin paha ollutkaan. Itse en yleensä viihdy kauaa paikoissa jotka ovat niin täynnä turisteja, että ruoka-, majapaikkaa tai muuta on tuhottoman vaikea löytää. Täällä Yhdysvalloissa se usein tarkoittaa myös parkkipaikkaa… ja sen etsiminen jos joku saa tunnelman latistumaan. Siinä mielessä tuollainen rauhallinen saari voisi sopia myös meille.
Olipas kauniita kaloja muuten!
Kiitos Ismon puolesta! Mulla tuo turistipaikkojen välttely on ollut melkein taiteenlaji. Nuorempana yksin reissatessa kävin kyllä eksoottiset takahikiät, mutta moni suosittu kohde on käymättä. Esim. Venetsiaa välttelin kunnes Ismo puhui mut ympäri ja sittenhän siitä tulikin yksi lempipaikoistani.
Gilejä suosittelisin kyllä vain jos on reilusti aikaa. Meidän mielestä Bali on huomattavasti kiinnostavampi ja kauniimpi. Isommalta saarelta löytyy luonnollisesti myös enemmän maisemallista vaihtelua. Me tosin ollaan enemmän vuori- kuin rantaihmisiä, joten sekin vaikuttaa meidän mielipiteeseen.
Gili-saaret ovat tulleet tutuksi ennen kaikkea matkaohjelmista ja blogeista. Jotenkin tuntuu siltä, että kaikki jotka ovat reppureissuilla olleet Balilla, ovat myöskin olleet Gili-saarilla. Olisihan nuo varmasti sellaiset, että viihtyisi siellä itsekin. Kun käy jokaisella saarihyppelyn muodossa, saa hieman erilaisia fiiliksiä kuin valitsemalla vain yhden näistä.
Gilit tosiaan ovat yhden jos toisenkin Balin-kävijän matkaohjelmassa. Me ei niistä niin innostuttu, eikä esim. kahdella viimeisimmällä kuukauden mittaisella Balin-reissulla käyty ollenkaan.
On ne tavallaan ihan kivoja paikkoja, mutta toisaalta aika turistirysiä. Mutta ekakertalaisen kannattaa kyllä tehdä se saarihyppely ja tutkia mikä saarista toimii itselle parhaiten.
Taustatöiden – ja tähänkin jätettyjen kommenttien – perusteella Airin olisi pitänyt kolahtaa meille parhaiten, mutta lopulta se oli just se, johon ei haluta palata. Ehkä voisi vielä antaa uuden mahdollisuuden, mutta jos aikaa on vain yhteen tai kahteen, niin skipataan se kyllä palatessamme.
Oma suosikkini noista saarista on ehdottomasti Gili Air (ja air on siis Indonesian kielellä vesi, ei Lombokin kielellä).
Trawangan jäisi noista viimeisimmäksi valinnaksi kun Gilin saarilta etsin juurikin rauhaa.
Aika kallista hintaa lipuista repii Puri Bebengan jos yhteen suuntaan liput on 350,000. Meno-paluusta maksettiin 450,000 ilman tinkimistä.
Air tosiaan on yleensä se kaikkien eniten pitämä, mutta meihin se ei kolahtanut. Juuri muiden arvostelujen mukaan valittiinkin ja meinattiin jättää T kokonaan väliin. Mutta tosiaan kun pysyi rantakadun baarialueelta pois, niin muualla saarella oli hyvinkin rauhallista, vaikka oltiinkin joulukuussa.
Oho, täytyypä korjata tuo kieli, kiitos huomiosta!
En muista kuinka paljon meno-paluu olisi maksanut, kun otettiin tosiaan vain yhdensuuntainen lippu. Mutta ennalta muutamista paikoista kysyessämme hinta oli kaikilla sama, joten kun päätimme lähteä, annoimme majapaikan tehdä varauksen, kun siihen ei tullut lisähintaa.
Hitaammalla aluksella olisi toki ollut edullisempaa. Muistatko oliko eroa pelkällä menolla tai meno-paluulla teidän ostaessanne liput?
Oho, onpa yllättävää, että Gili Air oli vähiten mieleen. Jos itse Gili-saarilla lähtisin käymään, niin olisin todennäköisesti vallinnut juurikin Gili Airin. Ilmeisesti se ei kuitenkaan olekaan välttämättä se paras vaihtoehto. Gili Trawangin en usko olevan meitä varten, mutta ehkäpä Gili Meno voisi sitten olla meille paras vaihtoehto.
Oletteko muuten käyneet snorklailemassa Balilla tai sen ympäristössä?
No siis mehän just päädyttiin Airiin ennakkotietojen mukaan, muttei sitten viihdyttykään ja ajateltiin, että kokeillaan sitten Menoa, muttei missään nimessä Trawangania. Ennakkoluulot saivat nopeasti kyytiä:
Meno oli ok, mutta meitä kyllästytti lähinnä yksitoikkoinen ravintolatarjonta, varsinkin kun ei ollut omaa keittiötä käytössä ja oli ravattava samoissa rafloissa.
Sitten päädyttiin kuitenkin T:lle, jonka biletystä oli helppo välttää, mutta sai hyvän toritarjonnan ja muut palvelut.
Esim. just sukelluskouluja on paljon, mutta me ei edes snorklattu. Tuolla korallit ovat kuolleet pitkälti ylikuormituksen takia, niin ei ole oikein napannut lisätä sitä kuormitusta enempää.
Tosin me ollaan muutenkin enemmän vuori-ihmisiä.
Merenrannalla lähinnä käveltiin ja mä kuvailin paitsi koralleja ja kauniita rantoja, myös niitä muoviroskia vannoen, että teen jonkun kuvaproggiksen niistä.
Ehkä vielä teenkin Patreon-tililleni.
Saariselällä etätöiden teko on ok, mutta kyllä niin kaipaisin lämpöä, vieraiden kielten kuulemista ja tuoksujen haistelua..
Ymmärtänyt niin hyvin! Vaikka me ei äidinkielisessä ympäristössä täällä Serbiassakaan olla, niin etenkin just eri maiden ruokia kaipaisi kovasti. Kaikki ne tuoksut ja maut!
Tällä hetkellä voisin vaihtaa sinne Saariselällekin ihan vain vaihtelun vuoksi!