Japani on iso maa ja täynnä kaupunkeja, joista useimmat länsimaalaiset turistit eivät ole koskaan kuulleetkaan. Monet niistä pursuavat nähtävää ja koettavaa viehättävine vanhoinekaupunkeineen.
Fukui ei kuulu niihin.
Fukui – tuntematon, muttei viehättävä
Totta on, että vain harva länsimaalainen turisti lienee Fukuista kuullut, vaikka se ei suinkaan ole mikään käpykylä.
Se on samannimisen prefektuurin pääkaupunki Japaninmeren rantamilla ja asukkaitakin on lähes 270 000.
Fukuin historia ulottuu 1400-luvulle ja noilta ajoilta muistona on edelleen yksi säilynyt linna.
Kaupunki tuhoutui kuitenkin pahoin toisen maailmansodan pommituksissa ja melkein heti perään tapahtuneessa maanjäristyksessä. Niinpä Fukuin nykyilme on hyvin uudenaikainen, muttei mitenkään kiinnostavalla tavalla.
Vanhaakaupunkia ei ole, eikä uutta voi oikein millään mielikuvituksella kutsua viehättäväksi.
Päädyimme Fukuihin sattuman kaupalla. Olimme olleet pari päivää historiallisessa Kanazawassa ja matkalla Kiotoon, mutta kohtasimme majoitusongelman.
Vaikka japanilaisten vuosiloma on yleensä lyhyt, on heillä runsaasti kolmen päivän pyhävapaita. Silloin japanilaiset ryntäävät joukolla kotimaansa matkakohteisiin, joiden majapaikat ovat paitsi täynnä, myös kalliita.
Sama pätee myös lentoihin ja luotijuniin.
Tämä marraskuun alun viikonloppu on juuri sellainen ja huomasimme, että oli lähes mahdotonta löytää edes sellaista majoitusta, jonka hinta yöltä olisi lähemmäs satasta kuin kahtasataa.
Fukuin kohdalla kuitenkin tärppäsi ja löysimme jopa hotellin, jossa on onsen.
Juna sinne siis ja ei kun majoittumaan.
Baarista löytyy aina Suomen ystävä
Asettaudumme hotelliimme ja käymme nauttimassa ylimmän kerroksen onsenin kuumista kylvyistä.
Sitten on aika suunnata illalliselle, mutta mihin?
Lähikulmilla ei juurikaan näkynyt ravintolatarjontaa hotelliin paarustaessamme, eikä kännykkäkään kerro juuri sen enempää.
Siispä jalkaudumme etsimään.
Ravintolaa etsiessämme törmäämme baarin mainoskylttiin. Olemme aikoinaan oppineet, että Japanissa hyviä ravintoloita ja baareja voi löytää mitä ihmeellisimmistä paikoista, baareja erityisesti tavallisen näköisten kerrostalojen yläkerroksista. Niin nytkin.
Astumme sisään hämyiseen paikkaan, jonka yhdessä nurkassa on tila karaokea varten. Seinät ovat täynnä elokuvajulisteita.
Asetumme baaritiskille.
Nopeasti selviää, että myhäilevä omistajapariskunta on elokuvahulluja, minkä julisteista olisi voinut jo päätelläkin. Suomi on tuttu maa, erityisesti Aki Kaurismäen ansiosta.
Meidät esitellään vieressä istuvalle toiselle asiakkaalle, joka osoittautuu arkkitehdiksi – ja Suomi-faniksi.
Hän mainitsee Aallon ennen kuin ehdimme Alvaria sanoa.
Ja pian arkkitehtimme alkaa selittää innostuneesti myös Eero Aarniosta.
Tämä ei varsinaisesti yllätä, Tanja on törmännyt Aalto-faneihin Japanissa aiemminkin.
Omistaja haluaa maistattaa meille vuosikertasakea ja makuelämys on kieltämättä melko toisenlainen, kuin yleensä tarjolla olevien sakelaatujen kanssa.
Kuten baarinpitäjä toteaa, on sakejen mauissa eroa samoin kuin eurooppalaisissa kuohuviineissä. Tämä on se aito shamppanja.
Mutta mahamme kurnivat edelleen, on aika kiiruhtaa illalliselle, mutta minne?
Aalto-fani vinkkaa viereisestä kansankuppilasta.
Kansankuppilassa on lämmin tunnelma
Kurkistamme varovasti ovesta ja meidät viitotaan sisään.
Olemme saapuneet todelliseen kansankuppilaan, shokudoon, jossa istumapaikat ovat pienen tiskin ääressä ja tarjoomukset tiskillä esillä.
Meille tehdään tilaa ja ystävällinen henkilökunta alkaa esitellä, mitä tänään on tarjolla.
Asiakkaat hörppivät ruokajuomiksi olutta, sakea ja vihreää teetä.
Vieressämme istuu englantia taitava mies, joka heittäytyy luonnollisesti juttusille.
Hänen ensimmäinen kysymyksensä on tietysti, mistä kaukaa vieraat ovat kotoisin ja toinen: ”Mitä ihmettä te teette Fukuissa?”.
Hyvä kysymys, johon meidän on pakko tunnustaa, että täältä löytyi edullista majoitusta. Vastaus tuntuu tyydyttävän paikallisia.
He ovat ehkä ajatelleet, että olemme saaneet kaupungista väärää informaatiota.
Suomi kuitenkin tiedetään, nimittäin joulupukista. Aperitiivi-baarissamme maininnan sai kulttuurihenkilöiden ja muumien lisäksi Mika Häkkinen, joka kyllä muistetaan maailmalla.
Vahvistuu kokemus, että lähes jokainen japanilainen tuntee jonkun suomalaisen kuuluisuuden: kilpa-ajajan, arkkitehdin, muotoilijan tai taruolennon.
Mutta me emme juurikaan tunnista eteemme lastattavia ruokalajeja. Yksi niistä on ainakin jonkinlainen possunliharulla.
Hyviä kuitenkin kaikki tyynni.
Ruokaillessamme eteemme ojennetaan myös paikan omistajan perhealbumi katseltavaksi.
Vieressämme istuva mies alkaa laulaa surumielistä laulua kyyneleet silmissä.
Hän on leskimies, jolla on ikävä edesmennyttä vaimoaan ja muualla asuvaa poikaansa. Tunnelma on todella lämminhenkinen ja kielitaidottomat muukalaisetkin imaistaan siihen mukaan muitta mutkitta.
Tulkkimme juo laulettuaan oluensa loppuun ja hyvästelee meidät. Hänen pitää kiiruhtaa viimeiseen bussiin.
Mekin alamme tehdä lähtöä.
Kokemuksemme Fukuista on lyhyt, mutta myönteinen. Vahvistuu myös se kokemus, että paikkakunnalla ei tarvitse olla merkittäviä nähtävyyksiä ja tekemistä, kunhan sieltä löytyy ystävällisiä ihmisiä ja hyvää ruokaa.
Aamulla hyppäämme pikku reppuinemme jälleen junaan ja lähdemme ystävällisten ihmisten ja herkkuruokien perässä Kiotoon.
Siellä tosin on sitten jo nähtävääkin.
Lue lisää Japanista muista artikkeleistamme.
Jutun kuvat by Tanja
Paluuviite: Cairns lautasella – emua, kengurua ja krokotiilipihvejä - Please Be Seated for Takeoff
Nämä Japani-postaukset ovat aina mielenkiintoista luettavaa, kun itsellä ei ole maasta vielä mitään kokemusta. Vaikuttaa vahvasti siltä, että sitten kun joskus sinne saakka päästään, tulee kohteiden valitsemisessa melkoinen runsaudenpula 🙂
Kiva kuulla! Jostain syystä emme ole pahemmin Japanista kirjoitelleet, vaikka se on yksi niistä maista, jossa on tullut vietettyä paljon aikaa. Mutta nyt kun en pääse sinne edistämään kirjaprojektiani, päätin että pitää saada näitä tarinoita edes tänne luettavaksi ja tilasin Ismoltakin Japani-juttuja, kuten tämän Fukuin.
Japanissa kannattaa kyllä kierrellä eri puolilla, mutta jos aikaa ei ole paljon, suosittelisin ensikertalaiselle Kioto-Nara-Osaka -kolmiota. Siinä näkee monipuolisesti uutta ja vanhaa Japania ja liikkuminen kohteiden välillä on nopeaa.
Japaniin olisi todella kiva taas päästä, pidän maasta kovasti. Suomi tosiaan tunnetaan siellä yllättävänkin hyvin ja oman kokemukseni perusteella varsinkin muumit tuntuvat olevan todellakin suosiossa. Fukui ei kylläkään todennäköisesti reitillemme osuisi, vaikka uskon että myös meidän kokemuksemme siitä tulisi olemaan myönteinen.
Mulla on kans ihan sairas ikävä Japaniin ja harmittaa kun tuntuu etten pääse ikinä jatkamaan kirjaprojektianikaan. On se vaan niin kiehtova maa!
Fukui ei ehkä ole sellainen, jonne kannattaisi varta vasten mennä, mutta toimi hyvin välimatkan pysähdyspaikkana. Kuten Ismo kirjoitti, ei niitä nähtävyyksiä tarvi, kunhan on mukavia ihmisiä ja hyvää ruokaa.
Paluuviite: Takayaman uusivuosi kuin elokuvasta - Please Be Seated for Takeoff