Fès on häivähdys tuhannen ja yhden yön saduista

Marokon entinen pääkaupunki Fès on antanut nimen punaiselle, päältä tasaiselle huopapäähineelle, fetsille.
Fèsissä pääsee menneiden vuosisatojen eksoottiseen tunnelmaan. Sinne matkaava saapuu suoraan tuhannen ja yhden yön satujen keskelle. Maailmaan, jota hallitsivat kalifit ja sulttaanit, ja jonne kamelikaravaanit toivat tuotteita kaukaisista maista myytäväksi.

Fèsin kaksi medinaa

Matkustimme Marrakeshista junalla Melillaan ja sieltä takaisinpäin Fèsiin, Marokon vanhaan pääkaupunkiin, joka nykyään on maan toiseksi suurin kaupunki.

Meillä oli riad varattuna vanhastakaupungista eli medinasta, mutta Fèsissä niitä on kaksi.
Riadimme oli medinoista vanhemmassa, UNESCO:n maailmanperintökohteeksi julistetussa Fès al Balissa, joka on perustettu 700-luvun lopulla.

Lähes 160 000 asukkaan kaupunginosa on tiettävästi maailman suurin autoton kaupunkialue.

Astuessamme ulos Fèsin rautatieasemalta olimmekin hetken epätietoisia suunnasta. Otimme varmuuden vuoksi taksin.
Emme kuitenkaan asemalla parveilevilta kyytiään tuputtavilta kuskeilta, vaan vähän matkan päästä kadun varrelta.
Kumijalkaa ei tietenkään saanut ajaa sisälle autottomaan medinaan, vaan kuski jätti meidät erään sen portin ulkopuolelle.
Tai itse asiassa portista pääsi vasta medinan edustalla olevalle torille.

Astuessamme torilta muurien sisäpuolelle paljon pienemmästä portista, lähestulkoon ovesta, tunsimme tulleemme toiseen maailmaan ja aikakauteen.

Jos Marrakeshin medina oli eksoottinen, niin nyt olimme Tuhannen ja yhden yön satujen keskellä, maailmassa, jota hallitsivat kalifit ja sulttaanit, ja jossa kamelikaravaanit toivat tuotteita kaukaisista maista tänne myytäväksi.

Valtava, lähes kokonaan katettu medina on sokkeloinen ja mäkinen pikku kujien labyrintti, jossa tosin kulkee myös muutamia isompia valtakatuja.

Vieri vieressä olevien kauppojen ja kojujen välissä on pieniä ruokapaikkoja ja isoja moskeijoita, joista väki valuu ulos pimeään iltaan rukoushetken jälkeen.
Välillä matka kulkee ikivanhojen porttien läpi ja illan hämärässä, lamppujen valossa tunnelma on tarunomainen.
Juuri kukaan ei tyrkytä tuotteitaan ja turistista ovat kiinnostuneita ainoastaan pikkupojat, jotka haluavat ottaa yhteiskuvan.

Riad kuin nuorisohostelli

Riadimme, eli majatalomme löytäminen sokkelon keskeltä osoittautui yllättävän vaikeaksi ja taksi oli itse asiassa jättänyt meidät väärälle puolelle medinaa.
Lopulta annoimme kahden apua tarjonneen miehen johdattaa meidät perille.
Miehet pyysivät meiltä melko runsasta palkkiota ja sanoivat ostavansa sillä kahvit. Naurahdimme, että teilläpä on kahvi täällä kallista ja maksoimme reilusti vähemmän.

Kolkutimme riadin ovelle.
Avaamaan ei tultu, joten astuimme sisään.
Kun ketään ei näkynyt, lähdimme etsimään henkilökuntaa ja kun löysimme, varauksestamme ei oltu kuultukaan.

Meille tarjottiin minttuteetä ja hetken päästä tultiin kertomaan, että paikka oli täynnä, mutta saisimme yösijan toisesta riadista.
Mikäs siinä sitten.

Meidät tuli hakemaan teinityttö, joka johdatti meidät tottuneesti labyrintin läpi tulevaan majapaikkaamme.
Emme olleet järin ilahtuneita majapaikan vaihdoksesta, sillä vaikka isäntä oli ystävällinen, uusi riad vaikutti levottomalta.
Ei turvattomalta, mutta asukkaiden istuessa atriumpihalla juopottelemassa omistajien kanssa olo ei ollut kotoisa.

Opastettu illallinen oli yllättävän onnistunut

Kello oli jo paljon ja matkalla katselimmekin huolestuneina kauppojen ja ravintoloiden suljettuja ovia miettien, saisimmeko mistään enää ruokaa. Meille kuitenkin tarjottiin perillä mahdollisuus syödä illallista ravintolassa ja tarjoilija tulisi hakemaan meidät riadista!
Näin todellakin tapahtui ja söimme edullisen kolmen ruokalajin illallisen ravintolan kattoterassilla, josta oli näköalat ympäröiville kukkuloille.

Tarjoilija luonnollisesti saattoi meidät takaisinkin.
Isäntä oli tarjoutunut hakemaan meille pullon viiniä illan istumista varten, sillä kaikki muutkin vieraat joivat ja jotenkin tunnelma oli sellainen, että minttutee vaikutti liian miedolta iltajuomalta.
Isäntä osti samalla pullon itselleenkin.

Viiniä sisäpihalla nauttiessamme mies kävi kertomassa, että hänen sukulaisensa omistaa ravintolan Helsingissä ja näytti todisteeksi valokuvia kännykästään.

Tuoreelle työttömälle ei tarjota edes pyyhkeitä

Aamulla tuli puhelimeen pelkäämämme tieto siitä, että minut oli irtisanottu firman yt-neuvottelujen tuloksena.
Paikka oli tiedon saantiin sopiva: meillä ei ollut huoneessa pyyhkeitä, mutta eipä ollut kylpyhuoneessa suihkuakaan ja kylpyammeesta puuttui tulppa, joten peseytyminen oli rajoitettua.

Tuossa riadissa alkoi meidän nomadielämämme.
Tanja on kuvannut tätä Minimaattori-blogissaan postauksessaan Potkut unelmaelämään.

Söimme ilmaisen kelpo aamiaisen ja varasimme samalla seuraavan riadin, ranskalaismiehen omistaman Riad Blanc de Fèsin lähellä Sinistä porttia.

Toisin kuin Marrakeshin kaksikerroksiset riadit ovat Fèsin riadit monikerroksisia ja sokkeloisia.

Blanc de Fès on nimensä mukaisesti valkoinen, myös sisältä.
Meille osoitettiin avara ja valoisa huone ylimmästä kerroksesta.
Mieliala kohosi heti, varsinkin kun kävimme auringonpaisteisella kattoterassilla ihailemassa näkymiä ympäröiville kukkuloille.

Isännän musiikkiharrastus näkyi riadin sisustuksessa ja mies heittäytyi mielellään juttusille vieraiden kanssa.

Fès on sekamelska, jossa voi syödä kamelia, ostaa mitä tahansa ja eksyä

Fèsin medina tuntui ensi kosketuksella toivottomalta, vaikkakin upealta sekamelskalta, mutta jo toisena päivänä hahmotimme pääreitin medinan halki.
Se vie tärkeimmille soukeille ja edelleen kuuluisalle, 1913 rakennetulle Siniselle portille, Bab Bou Jeloudille, jonka edustalla kohoaa 1100-luvulla rakennettu valtava vesisäiliö.
Paikalla aiemmin sijainnut portti oli samalta vuosisadalta ja pääkadun varrella on myös vuonna 859 perustettu Al-Karaouinen yliopisto.

Hyvä tapa hahmottaa oikea reitti on painaa mieleen haarakohdissa ja risteyksissä olevia liikkeitä. Tuon ruokapaikan kulmasta käännymme vasemmalle, tai toisesta suunnasta tultaessa oikealle, tuosta tienhaarasta jatkamme kelloliikkeen ohi.

Opimme, että katujen varsilla on 1300-luvulta peräisin olevia juomapisteitä ja jo pari sataa vuotta aiemmin kaupungissa oli useimmissa taloissa juokseva vesi.

Söimme hyvää kameliburgeria trendikkään Café Clockin kattoterassilla. Erään kulman takaa tuli illan jo pimennyttyä ratsastaja hevosineen, kuin näky menneisyydestä.
Aaseja oli kaduilla täälläkin.
Fèsiä pidetään yhtenä arabi- ja muslimimaailman parhaiten säilyneistä ja kunnostetuista vanhoista kaupungeista.
Se on helppo uskoa.

Mikään ulkoilmamuseo Fèsin medinakaan ei ole, saati turistipyydys. Entisen pääkaupungin väki elää kiinnittämättä vieraisiin turhaa huomiota, mutta marokkolainen ystävällisyys ja vieraanvaraisuus on vahvaa.

Nuorehko mies tervehti kadulla ja kysyi, mistä vieraat tulevat.
Hieman skeptisesti sanoimme olevamme Suomesta ja mietimme, onko tarjolla maksullista opastusta vai jokin muu hänelle kannattava liiketoimi. Ei kumpaakaan. ”Tervetuloa Marokkoon!”, mies huikkasi englanniksi ja jatkoi matkaansa.

Fès on aidosti eksoottinen ja kiinnostava kaupunki ja koska sen asukkaat tuntevat oman arvonsa, on heillä varaa kohdella vieraita ystävällisesti.

Fèsistä jatkoimme matkaa bussilla Chefchaoueniin, lue lisää sinisestä kaupungista postauksesta Chefchaouen – Marokon mystinen sininen helmi.

Kuvat by Tanja