Australian kultakuumekaupungit Castlemaine ja Bendigo

Kun Victorian osavaltion alueelta Australiasta löytyi vuonna 1852 kultaa, roihahti kultakuume, joka vetää vertoja tunnetummille Villin lännen kultaryntäyksille. Sen ansiosta syntyivät myös lännenkaupunkeja muistuttavat Australian kultakuumekaupungit, kuten Castlemaine ja Bendigo.

Hiljaisen kadun varrella on matalia, enimmäkseen puisia taloja. Monissa on koristeellisia pylväitä ja pitkiä parvekkeita, joiden alitse jalkakäytävä kulkee. Kadun risteää toinen samanlainen katu, joka nousee loivasti ylämäkeen.

Aivan ydinkeskustassa rakennusten pohjakerroksissa on kivijalkakauppoja, pari korttelia kauempana on jo pelkkiä asuintaloja. Vaikka pääkatu on rauhallinen, on silti helppo kuvitella sille kaksi miestä seisomassa vastakkain testaamassa, kumpi vetää revolverinsa nopeammin.

Emme ole villin lännen kaupungissa, vaan Castlemainessa, Victorian osavaltiossa, 120 kilometriä Australian toiseksi suurimmasta kaupungista Melbournesta. Vietämme täällä kolme viikkoa pitämässä huolta ystäviemme Shirleyn ja Fredin talosta sillä aikaa, kun he ovat telttailemassa.

Kullankaivajien telttakylästä sivistyskeskukseksi

Vuoteen 1851 saakka Victorian sisäosissa asustavat eurooppalaiset olivat lammasfarmareita, jotka olivat asettuneet alkuperäisasukkaiden aikaisemmin asuttamille maille. Aluetta asuttanut heimo, Dja Dja Wurrung, ei ollut sotaisa, ja huomasi pian tärkeimpien ruokakasviensa kadonneen lampaiden suihin.

Sitten nykyisen Castlemainen alueelta löydettiin kultaa ja alueelle alkoi virrata väkeä.
Sana kullasta kulki Eurooppaan ja Kiinaan, joista alkoi saapua siirtolaisia sankoin joukoin.
Kun myös läheisessä Bendigossa tehtiin kultalöytö, erityisesti kiinalaiset alkoivat siirtyä sinne.

Pahaisista telttakylistä muodostui pian asutuskeskuksia, joissa oli kauppoja, saluunoita ja hallintorakennuksia.
Niihin muutti perheineen virkamiehiä, kauppiaita ja käsityöläisiä, jotka alkoivat kaivata muitakin vapaa-ajanviettotapoja, kuin saluunoissa istuskelun.
Vuonna 1854 Castlemaineen avattiin Theatre Royal, manner-Australian vanhin yhä toiminnassa oleva teatteri. 1859 perustettiin Australian toiseksi vanhin jalkapalloseura Castlemaine Football Club.

Australian kultakuumekaupungista löytyvät kaikki palvelut – ja vielä vähän lisää

Kultakuume loppui aikanaan ja Castlemainen asukkaat alkoivat saada elantonsa kevyestä teollisuudesta.
Rakennemuutoksen myötä sekin hiipui, mutta silloin kaupungin sijainti ja pittoreski, alkuperäisen viktoriaanisena säilynyt ilme alkoivat kantaa hedelmää.

Alueelle alkoi muuttaa kulttuuriväkeä, joka innostui pikkukaupungin rauhasta ja tunnelmasta, sekä edullisista asunnoista.
Castlemaine alkoi saada mainetta vireänä taiteilijayhdyskuntana.
Shirley mainitsee, että esimerkiksi monet Australiassa suositut bändit sisällyttävät 6500 asukkaan pikkukaupungin mielellään kiertueisiinsa.
Ei Castlemaine silti pelkästä kulttuurista elä: suurin työnantaja on pekonitehdas.

Ostokset voi kivijalkakauppojen lisäksi tehdä pääkadun varren isossa supermarketissa, jonka aulassa on muun muassa leipomoita ja muita pienempiä yrityksiä, hieman suomalaisten hypermarkettien tapaan.
Kaupan molemmilla sivuilla on myös alkoholiliike, jotka kilpailevat keskenään suomalaisittain mielikuvituksellisilla alennuksilla. Itse marketissa alkoholia ei myydäkään.

Theatre Royalilla ei enää ole vakituista ensemblea, vaan se toimii teatteri- ja musiikkiesitysten näyttämönä.
Sen yhteydessä on viihtyisä teatteriravintola, jolla on mukava pieni terassi. Koska sijainti on supermarketin vieressä, käymme eräällä ostosmatkalla ottamassa parit oluet ja viinit sopivan varjoisassa pöydässä.
Saamme seuraa miehestä ja koirasta, joka tulee innokkaasti tervehtimään, toki myös mies tervehtii.

Supermarketin toisella puolella on tyypillinen australialainen muistomerkki, omistettu maailmansotiin osallistuneille aussisotilaille.
Ensimmäisessä maailmansodassa australialaisia soti muun muassa Gallipolin niemimaalla Turkissa, toisessa sitten lähinnä Tyynenmeren sotanäyttämöllä vähän lähempänä kotikontuja.

Kauempana keskustasta, kotimatkamme varrella, on urheilukenttiä. Suomalaiseen makuun eksoottisin on epäilemättä australialaisen jalkapallon peliareena.

Castlemainessa on myös Shedshaker-pienpanimo. Sen baariin, The Taproomiin, Shirley vie meidät maistelemaan muutamaa paikan tuotetta heti saavuttuamme junalla kaupunkiin.
Kiinnostavan näköisiä pikku ravintoloitakin on muutama, mutta me säästämme rahaa ja kokkaamme kotona.

Bendigo kutsuu muutaman viinin jälkeen

Australian kultakuume synnytti Victorian sydänmaille koko joukon isompia ja pienempiä kaupunkeja. Isommista lähinnä Castlemainea sijaitsee Bendigo, Australian neljänneksi suurin sisämaan kaupunki. Hieman kauempana sijaitsee aavistuksen isompi Ballarat.

Olimme harkinneet lähteä käymään junalla Bendigossa jonain sopivan viileänä päivänä, kun hoitamamme talon kanat eivät välttämättä tarvitsisi kastelua. Toisin sanoen kun lämpötila on alle 35 astetta.

Kohtalo kuitenkin puuttuu peliin ja tarjoaa meille paitsi autokyydin, myös kaksi uutta ystävää. Huolehtiessamme Shirleyn ja Fredin AirBnb-mökistä saamme sinne vieraaksi hääpäiväänsä viettävän pariskunnan, Nickin ja Nicholen. Bendigossa asuvalla nuorella parilla on paitsi lähes sama nimi, myös sama syntymäpäivä, jonka he valitsivat myös hääpäiväkseen. Ja hääyötään he viettivät nimenomaan tässä mökissä, jonne he nyt palaavat.

Tulemme pariskunnan kanssa hyvin toimeen, joten pyydämme heidät juomaan lasilliset viiniä kanssamme talon terassille, jahka palaavat kaupungilta vuosipäiväillalliselta. N & N saapuvatkin, viinipullo mukanaan. Ilta hieman venähtää ja sen aikana bendigolaiset ehdottavat, että he tulisivat noukkimaan meidät täältä parin päivän päästä viedäkseen meidät tutustumaan Bendigoon! Kyllähän se meille tietysti sopii.

Australia ei ole vain hellettä ja auringonpaistetta

Nick saapuu hakemaan meidät sovitusti ja matka alkaa. Nichole on töissä ja valokuvausyrittäjänä työskentelevä Nick valittelee, että hänkin joutuu jättämään meidät kaupungissa omillemme, mutta vie sitten iltapäivällä takaisin kotiin.

Vastustelemme, että kyllä me nyt paluumatkan voimme junalla tehdä, mutta Nick on ehdoton. Hän selittää, että ajaa tuon tuosta töiden takia Bendigosta 150 kilometrin päähän Melbourneen ja tietysti takaisin, joten tämän pätkän edestakaisin ajaminen ei tunnu missään.
Australialaiset totisesti ovat tottuneet maansa pitkiin välimatkoihin.

Ajatuksemme viileästä matkapäivästä ei aivan toteudu: Lämpötila perillä nousee 41 asteeseen varjossa, mutta uskomme kanojen selviävän siihen asti, kun palaamme takaisin. Victorian sisäosat ovat kesällä, eli joulu-helmikuussa, kuumia, kuivia ja tuulisia.
Auringon laskettua tulee yleensä viileää, puoliaavikkomaisessa pensaistossa tai sen laitamilla kun ollaan.

Talvisin voi joskus olla jopa pakkasta ja lähelle nollaa mennään yleisesti. Tiet saattavat olla jäisiä.
Australia ei todellakaan ole pelkkää auringonpaistetta ja lämpöä, ainakaan jälkimmäistä.
Me pitkän matkan balilaiset saimme flunssan heti saavuttuamme uudeksivuodeksi Melbourneen, kun lämpötila iltaisin laski alle kahdenkymmenen asteen.

Sydneyssä vuosia asunut suomalaisystävämme kertoi ihmetelleensä eräänä aamuna suihkusta tullessaan, mikä on pielessä.
Sitten hän tajusi: ensimmäistä kertaa Australiaan saapumisensa jälkeen häntä ei palellut suihkun jälkeen. Kesä oli tullut.

Nick ei kuitenkaan kerro ajomatkalla ilmastosta, vaan Bendigon ilmapiiristä. Kaupunki itse on kuulemma vireä ja mukavan liberaali, mutta ympäröivän maaseudun väki on konservatiivista ja jopa rasistista. Muukalaisvihamielisiä mielenosoituksia näkee toisinaan, mutta osanottajat eivät enimmäkseen ole bendigolaisia.
Melbournesta kotoisin oleva mies pitää kaiken kaikkiaan nykyisestä kotikaupungistaan, joka noin 100 000 asukkaallaan on hänelle juuri sopivan kokoinen.

Perillä Nick kehottaa meitä käymään kavereidensa omistamassa vaatekaupassa, joka myy aavistuksen rouheampaa katumuotia, vinkkaa hyvästä pubista ja maintsee katedraalin hyväksi käyntikohteeksi. Kiitos ja no worries, selviämme kyllä ja nähdään neljältä!

Kirkko kertoo nousukauden tarinaa

Australian kultakuumekaupungit Bendigo ja Castlemaine perustettiin samana vuonna eli 1851. Kuten Castlemaine, sitä ennen Bendigokin oli lammasfarmi ja tietysti alueen alkuperäiskansa Dja Dja Wurung oli asunut täälläkin jopa kymmeniä tuhansia vuosia.
Rauhanomainen heimo pakotettiin täälläkin tekemään tilaa kullankaivajille, jotka tekivät Bendigosta Victorian vilkkaimman kultakaivoskaupungin. Nykyään heimon kotipaikkaoikeus vanhoihin maihinsa on kuitenkin tunnustettu.

Vaurautta kesti vuosisadan loppuun asti ja keskustan viehättävä viktoriaaninen arkkitehtuuri on peruja tältä ajalta.
Juuri Bendigosta levisi ympäri Victoriaa tyyli, jossa puutalojen parvekkeiden ja verantojen pylväät saivat rautaiset pitsikoristeet.
Tuolta ajalta on myös yksi keskustan maamerkeistä, Alexandran suihkulähde.

1900-luvun taitteessa kultakuume oli taittunut, eikä kaupungin uusi teollinen nousu ollut vielä alkanut.
Tuolta ajalta on 1895 hiekkakivestä rakennettu katolilainen Pyhän sydämen katedraali. Se on lajissaan Australian kolmanneksi suurin ja suurimpia koko eteläisellä pallonpuoliskolla.

Olemme ainoat turistit ja kirkon asiantunteva opas Angela kertoo innokkaasti sen historiaa.

Uusgoottilainen rakennus pystytettiin kullankaivajien varoin ja se kuvasti kaupungin tuolloista vaurautta ja sen lähdettä.
Kullankaivuun hiipuessa väki väheni ja jäljellä olevista monilla oli taloudellisia vaikeuksia.
Niiden vuoksi käännyttiin myös kirkon puoleen. Silläkin oli kuitenkin vaikeaa seurakuntalaisten huvetessa.

Ajat lähtivät kuitenkin paranemaan, kun kaupunkiin asettui teollisuutta.
Nykyään Bendigo on jälleen kasvukeskus ja Nickin lailla monet melbournelaisetkin ovat päättäneet muuttaa sisämaahan pienempään kaupunkiin, hyvien liikenneyhteyksien päähän.

One for the road ja takaisin Castlemaineen

Aika palata nykyaikaan. Käymme Nickin ystävien design-putiikissa, mutta sieltä ei nomadien matkaan nyt tartu mitään.
Toisin käy keskustan kenkäkaupassa, joka ilmoittaa lopettavansa vasta reilun sadan vuoden aukiolon jälkeen, syystä tai toisesta.

Olemme nimittäin varanneet kahdentoista päivän Etelämeren risteilyn tammikuun lopulta alkaen ja tajuamme, että tarvitsemme iltatilaisuuksiin jotkin muut popot kuin sandaalit tai vaelluskengät. Niinpä Tanja ostaa tarjouksesta korkkarit, joilla viilettää laivalla juhlaillallisille ja teatteriesityksiin.

Ostoksesta ja kaikesta näkemästämme tyytyväisinä hakeudumme vielä vilvoittavien juomien ääreen ennen kuin Nick tulee poimimaan meidät kotimatkalle. Pienen kujan suulla kyltti kertoo, että peremmällä sijaitsee El Gordo -niminen kuppila.
Sinne siis, Nickin suosituksen mukaan jälleen.

El Gordo osoittautuu mainioksi pienpanimopubiksi, joka tarjoaa myös tapaksia ja, Australiassa kun ollaan, kelpo viinilistan. Kujan varren pöydissä on tilaa ja terassilla taatusti tarkenee.

Bendigo-päivä on lopuillaan ja Nick ajaa edestakaisen matkan Castlemaineen vain viedäkseen meidät kotiin.
AirBnb-mökin uudet asukkaat ovat uima-altaalla ja kyselevät, miten päivä meni. Kun alamme ripeästi kastella kanoja, pariskunnan vaimo huudahtaa: ”Voi olisitte sanoneet, olisimmehan mekin voineet tuon tehdä!”

Aussien ystävällisyys on tänäänkin lyönyt meidät monesti ällikällä. Se nyt olisi vielä puuttunut, että olisimme alkaneet teettää talon töitä maksavilla vierailla, kun itse huitelemme nähtävyyksiä katselemassa ja oluita ja viinejä maistelemassa.
Kanat ovat aivan kunnossa ja niille kelpaa hyvin myöhäisen iltapäivän suihku. Kuten myös meille.
Emme tosin ota sitä pihalla vesiletkun alla, vaan ihan kylpyhuoneessa.

Ai niin, mistä tulevat Castlemainen ja Bendigon nimet? Jälkimmäinen varmaankin on peräisin aboriginaaleilta?

Castlemaine sai nimensä kultakenttien pääkomissaarin irlantilaisen sedän, Castlemainen varakreivin mukaan. Ja Bendigo – englantilaiselta paljaskäsinyrkkeilijältä.