Lissabon on syystä suosittu lomakohde kiehtovine vanhoine kaupunginosineen ja loppumattomine mäkineen.
Ruoka ja juoma ovat hyviä ja edullisia. Siellä voi myös juoda aamiaisviiniä ja syödä perunankuoria illallisella sinfoniaorkesterin säestyksellä.
Lähdetäänpä tutustumaan millaisia ruokakokemuksia Lissabonissa voi saada!
Istahdan alkuiltapäivästä mukavan näköisen baarin terassille lähellä majapaikkaamme Lissabonin Bairro Altossa.
Tanja taas on lähtenyt töihin.
Tutkin listaa ja löydän siltä vinho verdeä, kevyesti helmeilevää, vihertävän sävyistä portugalilaista valkoviiniä.
Ja miksi en löytäisi, kyseessä on käytännössä Portugalin kansallisviini. Tilaan lasillisen.
Yritän tehdä tilauksen portugaliksi, jota en itse asiassa vielä osaa.
Ystävällinen harmaapäinen isäntä vaihtaa kielen sujuvaksi englanniksi ja ilmoittaa, että ei käy.
– Pienin annoksemme on puolikas pullo, 37,5 senttilitraa.
Hän ei vitsaile, eikä yritä jekuttaa turistia.
Aamiaista klassikkokahvilassa ja karmeaa katusoittoa
On heinäkuun alku 2014 ja olemme Portugalissa kymmenen päivää yhdistetyllä työ- ja lomamatkalla.
Tarkemmin sanottuna Tanja on työmatkalla yhdessä työparinsa Terhin kanssa ja minä olen tullut kesälomallani mukaan hengailemaan.
Loppuajan vietämme Tanjan kanssa aivan puhdasta lomaa.
Olemme vuokranneet kolmistaan kahden makuuhuoneen AirBnb-asunnon Bairro Alton sydämestä, läheltä Baixa Chiadon metroasemaa.
Al Brasileiro -kahvila, Portugalin kansallisrunoilija Fernando Pessoan kantapaikka, on aseman vieressä.
Pessoa istuu edelleen uskollisesti kantapöydässään terassilla, nykyään tosin pronssiin valettuna.
Asuntomme on ranskalaisen omistajansa Hugon kakkoskoti keskellä tavallista portugalilaista naapurustoa.
Asunnonvuokrausbisnes ei ole vielä riistäytynyt käsistä.
Yleensä käytämme hyväksemme mahdollisuutta kokata aamiaista asunnolla, mutta tänä aamuna olemme nauttineet Tanjan kanssa aamupalamme Al Brasileirossa.
Hinnat ovat tunnetuksi turistikohteeksi yllättävän huokeat: kaksi kinkkuvoileipää ja tuplaespressot 10,60.
Upeassa sisätilassa satsin saisi vielä puolet halvemmalla, mutta Suomen kesästä saapuneet matkalaiset haluavat ehdottomasti istua terassin lämmössä – kuten lähes kaikki muutkin.
Aamiaisrauhaa hieman häiritsee kaksi ilmeisen ei-portugalilaista nuorta muusikkoa, jotka saapuvat katusoittamaan terassin eteen. Meillä ei ole mitään katusoittajia vastaan, mutta näiden kahden kakofonia kuulostaa siltä, kuin aloittelevan grungebändin poispotkitut soittotaidottomat jäsenet olisivat päättäneet kokeilla onneaan progen parissa.
Emme anna duolle rahaa. Mieli tekisi ennemmin pyytää heiltä vahingonkorvausta henkisistä kärsimyksistä ja korvasärystä.
Aamiaisen jälkeen T&T lähtevät Suomen suurlähetystöön saamaan vinkkejä töitään varten.
Minä joutomiehenä päätän mennä ensimmäisen kokonaisen Lissabon-päivän kunniaksi sikarille ja viinilasilliselle.
Tanja on ravannut Lissabonissa työreissuilla alvariinsa. Minä taas olen ollut Lissabonissa kolmetoista vuotta aikaisemmin firman seminaarimatkalla ja on aika fiilistellä kaupunkia uudelleen.
Istahdan siis mukavan oloisen baarin terassille lasilliselle.
Aamiaisviini on Portugalissa totisinta totta
Isännän ilmoitus kieltämättä vähän hätkähdyttää. Miten niin baarissa ei voi ostaa viiniä laseittain?
Vähänpä tiedän vielä portugalilaisesta juomakulttuurista. Isäntä avaa asiaa.
Viinin kulutus on Portugalissa Euroopan ja koko maailman kärkipäätä.
Listalta löytämääni vinho verdeä kutsutaan Portugalissa aamiaisviiniksi, koska se menee niin helposti alas ja sitä myös juodaan aamiaisella, tai aamiaiseksi. Ja miksi myydä viiniä laseittain, kun kaikki kuitenkin juovat enemmän kuin sen yhden?
Tyydyn osaani ja otan puolikkaan pullon, joka maksaa 6,50 €.
Muita asiakkaita ei juuri ole, joten isäntä jää juttusille muukalaisen kanssa. Kun kerron olevani Suomesta, hän suorastaan innostuu. Kanta-asiakkaista kuulemma monet ovat halunneet paeta Portugalin surkeaa taloustilannetta ja kovaa työttömyyttä Pohjois-Eurooppaan. Mieluisimmat maat ovat Saksa ja Ruotsi, mutta Suomikin kiinnostaisi.
Isäntä kertoo, että lähtöhaluiset ovat kyllä tietoisia palkkatasosta, mutta eivät ole aina ymmärtäneet, että myös hintataso on eri kuin Portugalissa.
– Kysyn heiltä, että kai te tiedätte, ettei siellä voi mennä rannalle vuoden ympäri, pienenkin asunnon vuokra on useita satoja euroja kuussa ja halpakin viini maksaa kympin pullo. Elämänlaatu ei toisin sanoen ole kaikesta huolimatta välttämättä sama kuin täällä.
Sen jälkeen he eivät enää olekaan aivan varmoja lähdöstään, naurahtaa baarin omistaja, jolla on hämmästyttävän hyvät tiedot Suomesta.
Onnistun kuitenkin yllättämään hänet. Lisään listaan, että olutta lukuunottamatta mitään alkoholia ei voi ostaa sunnuntaisin kaupoista, ei edes viiniä.
– Mitä! Eihän se ole mahdollista! Miksi ei voi? Tuo täytyy kyllä kertoa niille muuttoa suunnitteleville ihmisille, hän huudahtaa järkyttyneenä.
Entinen siirtomaa ei ole suosiossa
Käymme paikassa myöhemmin myös Tanjan kanssa parikin kertaa, sekä syömässä että juomassa.
Yhtenä iltana syömme kolmistaan Tanjan ja Terhin kanssa illallista masentavan turistisessa ravintolassa, jonka paras anti on televisiossa pyörivä MM-futismatsi Brasilia-Saksa. Siirrymmekin herkuttelemaan jälkiruoat vanhan herran baariin.
Lyhyen siirtymän aikana Saksa on iskenyt pari maalia lisää matkalla 7-1 voittoon. Luulin, että portugalilaiset olisivat murtuneita entisen siirtomaansa murskatappiosta, mutta heitä ei selvästi voisi vähempää kiinnostaa.
Opimme matkamme aikana, että portugalilaiset eivät useinkaan pidä brasseista, jotka heidän mielestään ovat meluisia ja aggressiivisia. Lusitaanit itse ovat yllättävänkin hillittyjä ja hiljaisia.
Toisena iltana käymme lasillisella Maria Emilian kanssa. Lähetystö on ehdottanut tätä sivistynyttä ja loistavaa englantia puhuvaa naista Tanjalle ja Terhille tulkiksi heidän edellisellä Portugalin-reissullaan.
M.E. on tehnyt työuransa opetusministeriössä ja vielä eläkepäivilläänkin hän kuuluu Portugalin yleisradioyhtiön tv-ohjelmia valvovaan ohjelmaneuvostoon. – Sieltä tulee lähinnä asia- ja lastenohjelmia, joten ei sitä juuri kukaan katso, hän hymähtää.
Sovimme, että palatessamme Tanjan kanssa Lissaboniin matkamme loppupuolella käymme hänen kanssaan ulkona uudestaan.
Gazpacho-illallinen vie nälän
Palattuamme taas kaupunkiin Portugalin-kierroksemme jälkeen otamme yhteyttä Maria Emiliaan.
Hän ehdottaa, että lasillisten sijaan tulisimme hänen luokseen. -Tarjoan kylmää tomaattikeittoa, gazpachoa, nainen viestii.
Mikäs siinä. Ajattelemme, että voimme gazpachon ja seurustelun jälkeen käydä halutessamme vielä itse lasillisella jossain ennen paluuta hotellille. Tai jos on jäänyt nälkä, ottaa vielä jotain hiukopalaa.
M.E. ottaa meidät vastaan talossaan lähellä Bairro Altoa ja johdattaa meidät pienelle sisäpihalle, oikeastaan isoon valokuiluun.
Hän kertoo, että alue oli köyhälistön asuinaluetta vielä 1970-luvulla, kun hän miehensä kanssa osti talon.
Rakennuksessa oli ollut rautakauppa varastoineen ja he olivat remontoineet siitä kolmikerroksisen asunnon.
Nyt nainen asuu yksin. Hän on jäänyt hiljattain leskeksi.
Emäntämme kaataa meille viiniä ja tuo sen jälkeen pöytään luvatun gazpachon.
Ja alkuruuan, pääruuan, sekä tietysti vielä jälkiruuan, kaikki mitä herkullisimpia.
Alamme oivaltaa, että meidän ei tarvitse mennä grillin kautta kotiin.
Pääruokana on turskaa. Kuivattu turska onkin yksi portugalilaisten suosikkiruoka. – Portugalissa sanotaan olevan 365 turskareseptiä, mutta käytännössä varmaan joka kokilla on omansa, M.E. selittää.
Katsomme uteliaina valtavia kirja- ja mappipinoja sisällä olohuoneen pöydällä. M.E. huomaa sen ja selittää, että pari toimittajaa on tekemässä elämäkertaa hänen edesmenneestä miehestään ja nuo ovat lähdeteoksia.
Elämäkertaa?
– Niin, mieheni oli Portugalin ensimmäinen neilikkavallankumouksen jälkeinen ulkoministeri. Ettekö te olekaan käyneet meillä kylässä aiemmin? hän kauhistuu.
Ei, emme ehtineet tavata José Medeiros Ferreiraa, emmekä edes tienneet Maria Emilian olevan hänen leskensä.
Vaatimaton nainen ei ole pitänyt melua taustoistaan.
Paitsi entinen ulkoministeri, Medeiros Ferreira oli myös yksi Portugalin sosialistisen puolueen Partido Socialistan perustajajäsenistä.
PS perustettiin Länsi-Saksassa vuonna 1973. Ferreira-Santosin perhe eli tuohon aikaan maanpaossa Sveitsissä.
Ilta vierähtää ruuan juoman ja rennon jutustelun parissa todella rattoisasti ja ripeästi. Kun lähdemme kohti hotelliamme, kello on jo paljon. Mieleenkään ei tule enää kaivata ruokaa tai juomaa. Gazpachoillallinen on ollut enemmän kuin riittoisa.
Tämä on ehdottomasti parhaimpia ruokakokemuksiamme Lissabonissa.
Perunankuoria sinfoniaorkesterin tahtiin eli muita ruokakokemuksia Lissabonissa
Menin kuitenkin asioiden edelle. Emme ole vielä Lissabonista lähteneetkään.
T ja T:n saatua muutamaa päivää myöhemmin työnsä Portugalissa tältä erää tehtyä, lähtee Terhi takaisin Suomeen ja me keskitymme Tanjan kanssa lomailuun.
Olemme jo katsastaneet Alfaman parhaaksi mainitun kirpputorin, nyt istuskelemme katukahviloissa, vaeltelemme yllättävän tyhjillä bulevardeilla ja kuljemme katua ylös ja toista alas.
Vielä on aikaa yhdelle illalliselle. – Jälleen uusia ruokakokemuksia Lissabonissa.
Paikaksi valikoituu melkein Baixa Chiadon metroaseman vieressä majaileva Cafe No Chiado. Ravintolan etuihin kuuluu sijainti Portugalin sinfoniaorkesteria vastapäätä. Orkesteri pitää sopivasti ulkoilmakonsertin juuri tänä iltana, joten saamme tunnelmallista taustamusiikkia ruokailulle.
Hintataso on kohtuullinen: kolme ruokalajia, alkudrinkki, loppumadeira ja kolmistaan jaettu viinipullo yhteensä 48€/nuppi. Erityismaininta tuohon aikaan trendikkäille paahdetuille perunankuorille, jotka tarjoillaan valkosipulimajoneesin kera.
Kaduilla juhlitaan Argentiinan voittoa Hollannista yömyöhään. Me Oranjen kannattajina emme yhdy riemuun, vaan vetäydymme huoneistoomme. Lissabon on kaupunki, joka ei nuku, korkeintaan torkahtaa aamuyöllä.
Me yritämme saada vähän pitemmät unet, sillä matka jatkuu aamulla.
On tullut aika sanoa Lissabonille hetkeksi hei ja ottaa suunta kohti pohjoista, portviineistään ja francesinhoistaan kuulua Portoa.
Ai mistä franscesinhoista?
Se selviää kyllä, myös meille.
Vähän erilainen ruokamatka, kuulostaa varsinaiselta herkuttelulta. Helppo uskoa, että portugalilaisilla on satoja turskareseptejä, minä maistelin aikoinaan turskapiirakkaa (pastel de bacalhau). Siitä ei nyt heti välittömästi kuitenkaan tullut suosikkiruokaani. 🙂
Oli kyllä erityisen ihanaa päästä kotiin syömään. Paikalliset ruuat ovat usein parhaimmillaan kotona kokattuna. Tällä reissulla tosin söimme muutenkin paljon ulkona, emmekä tainneet kokata yhtään kertaa kunnon ateriaa ns. kotona. Minäkään en ole erityisesti turskan ystävä, en ylipäänsäkään voimakastuoksuisten (haisevien) kalojen.
Paluuviite: Portolaista francesinhaa, portviiniä ja suomalaisvitsejä - Please Be Seated for Takeoff
Lissabon vaikuttaa minustakin mukavalta kaupungilta. Me ollaan siellä oltu vain lyhyen välilaskun verran, mutta mielellään kaupunkiin palaisi pidemmälläkin reissulla. Mielenkiintoista, että Portugalilaiset eivät pidä Brasseista. Helppo uskoa, että asia on toisin päin.
Se on tosi ihana kaupunki! Mekään ei olla nyt käyty pitkään aikaan ja olisi mukava päästä taas tutuille kulmille ja mennä kuuntelemaan fadoa, syömään hyvin, käppäilemään kaupungin kukkuloille…
Juu, brassit ja portugalilaiset ovat kyllä niin erilaisia luonteeltaan, (tietenkin pääsääntöisesti ja poikkeuksia riittää), ettei ihme jos tulee yhteentörmäyksiä. Mun mielestä brassit ovat ehkä maailman äänekkäin kansa ja portugalilaiset sitten taas hiljaisia, jopa suomalaisittain.