9.1. monenlaisia mielipiteitä

*Postaus sisältää Qatar Airwaysin affiliatelinkin

9.1. monenlaisia mielipiteitä – myös kavereilta. Tämän päivän julkaisuissa on tullut otettua kantaa kaikenlaisiin asioihin. Ollaan sentään ehditty varailla Etelämeren risteilykin, vinkattu lentoalesta ja lähdetty taas kerran Tokiosta.

9.1. monenlaisia mielipiteitä

9.1. monenlaisia mielipiteitä

Lupasin julkaista nämä Facebook-muistoni editoimatta ja sensuroimatta.
Nyt venytän jälleen hiukan sääntöjä.
Tälle päivälle osui taas pari pitkää julkaisua, joissa oli jonkun muun ihmisen kirjoittamaa tekstiä.
En viitsi jakaa niitä lupaa kysymättä, ja eivät ne minun reissuelämääni mitenkään liitykään, joten ei niillä kauheasti virkaa täällä matkablogissa ole.

Pidän silti edelleen mukana kaikenlaisia muita jonninjoutavia höpinöitä töistä kotikokkailuihin.
Tähän postaukseen lisään myös yhteen kyselyyni tulleita kommentteja ystäviltäni, nimettömänä tosin.

Huomasinpa tässä sellaisenkin kummallisen ilmiön näitä Facebook-muistoja kootessani, että
jotkut muistot näkyvät koneella, mutta eivät kännykässä. Vastaavasti sama muisto saattaa näkyä kahtena peräkkäisenä päivänä.
Siihen vaikuttaa kenties aikaero?
Eli jos olen kirjoittanut vaikkapa Suomessa puolenyön maissa, saattaa se näkyä näitä tunnin aikaerolla kirjatessa eri päivälle. Ja eri laitteet ovat eri aikavyöhykkeellä.
Noh, kirjaan kahdesti, jos kahdesti näkyvät, eihän näistä enää vuosien jälkeen selvää ota.

2013 Helsinki

Voi pyhä yksinkertaisuus! Jätätkö Suomessa kameran autoon jos pysäköinti on maksullinen…

9.1. monelaisia mielipiteitä

2014 Helsinki

En tilannut tätä keuhkoputkentulehduksista oloa, joten menköön pois!

*

Perttu kiteyttää alan tunnelmat hyvin. Hyvin moni elää samoissa fiiliksissä. Itse näen tämän hetken vedenjakajana, nyt on mahdollisuus muutokseen, päätökseen siitä mitä tekee isona.

(2024: Tähän oli alunperin julkaistu kollegani Perttu Saksan kirjoitus media-alan freelancesopimuksista. Lupa jakoon oli tuolloin 2014, mutta koska kyseessä on kymmenen vuotta vanha somepäivitys, en liitä enää kollegani tekstiä tähän. Lainaan siitä kuitenkin lyhyen pätkän, koska julkaisu oli erinomainen ja allekirjoitan sen edelleen.)

“Journalistisen alan alemmuudentuntoiset yrittäjät käyttävät itsestäänkin nimitystä “avustajat” ja työstä saatavasta palkasta nimeä “avustajapalkkio”, ikäänkuin olisi itsestään selvää, että he ovat lähtökohtaisesti harrastelijoita ja palkkiot, joita “saadaan” (eikä laskuteta) heille osoitettuja almuja. Niimpä tämä on suhteellisen helppoa puskea läpi täällä, varsinkaan kun kukaan ei vielä tajua immateriaalioikeuksien arvoa kokonaisuudessaan.”

*

Illan ratoksi vähän mukavampia työtehtäviä, eli puuttuvien lentopisteiden kirjaamista. Nyt saa kyllä jo riittää.

*

Tää on pakko testata jollain kuvalla, uskomaton! (Kuvaaja tuntematon)

2016 Helsinki

Dear friends, I need your help for my project:

If you would NOT know my profession or anything about my education, what would you think I do for a living? 
You can use all the information you know about me, but forget about what you know about my work or education. Just one word is enough, but you can also explain if you want to. 
And it doesn’t matter if you’ve known me from childhood or for couple of days.

Rakkaat ystäväni, lauantain pähkinä: jos et tietäisi ammattiani tai koulutustaustaani, miksi arvelisit minut ammatiltani? 
Yksi sana ilman selityksiä riittää, mutta saat myös kertoa miksi, jos siltä tuntuu. 
Ei ole väliä oletko tuntenut minut lapsuudesta asti, vai vasta muutaman päivän.
Tarvitsen tietoa nykyiseen koulutusprojektiini ja kiitän lämpimästi rehellisistä vastauksista.

(Tähän tuli niin paljon hauskoja vastauksia, että jaan niitä tähänkin nimettömänä. Voit jatkaa osallistumalla tämän blogipostauksen kommenteissa!)

Monenlaisia mielipiteitä myös kavereilta

  • Joku kiho, yrittäjä kuitenkin mitä todennäköisimmin…tomera toimari 
  • Systeemisuunnittelija. Älä kysy, en osaa vastata, se vain tuli jostain.
  • Punkkari
  • I was thinking you were connected in a huge business firm dealing about marketing until I realized just this few months ago you are a photo journalist
  • Jonkin (luovan) alan opettaja, ei peruskoulussa tai lukiossa vaan luovaan ammattiin tähtäävässä opetuksessa esimerkiksi. Topakkuutta, tietoa ja sosiaalisuutta löytyy.
  • Lottovoittaja
  • Erityisopettaja. Ehkä yksi vaativimmista töistä, joka edellyttää valtavaa taitoa havainnoida toisen käytöstä ja muokata omaa, jotta lopputulos on hyvä. Vaatii sekä suurta jämäkkyyttä että suurta empatiakykyä. Ja yrittäjämäistä asennetta vaikka saattaa hassulta tässä yhteydessä kuulostaa.
  • Mä sijoittaisin sut ehkä liike-elämän palvelukseen, esim. jonkinlainen yhteyspäällikkö, joka hoitaa b2b-asiakkuuksia. Sellaista työtä, joka vaatii isojen kokonaisuuksien hallintaa ja vuorovaikutustaitoja erilaisten ihmisten kanssa.
  • Entrepreneur
  • Kirjaston täti
  • Jonkun kansainvälisen järjestön vaikuttaja ja asiantuntija. Taistelisit eri maiden viranomaisten kanssa asioista jotka liittyisivät oikeuksiin.
  • Tutkimusmatkailija maailman mailla ja merillä. Aina tien päällä ja kiire.
  • No niin, (nimi poistettu) sanoi sen jo. Silti: kansainvälistä, ja myös viestintää ehdottomasti.
  • Diplomaatti. Mobilisoitu malli…
  • Seikkailija!
  • Maailmanvalloittaja 

*

Onko Helsingin poliisi autuaasti unohtanut kuinka viime vuosikymmenellä naisten päälle käytiin Helsingin keskustassa ajatellen jokaisen olevan maksullinen, oli sitten jakkupuvussa matkalla töihin tai lenkillä verkkareissa (vaikkei sillä pukeutumisella merkitystä olekaan). Olettaako poliisi kaikkien raiskausyritysten, itsensäpaljastelijoiden ja perseenkähmijöiden olevan naisten hallusinaatiota?

Pystyisin jo yksin tukkimaan Twitterin omilla kokemuksillani tuolla hashtagilla ja niin pystyy lähes jokainen Suomessa asuva nainen.

(2024: Ylläoleva tekstini oli saatteena julkaisulle, jota en sitäkään liitä tähän kokonaan kirjoittajan henkilökohtaisine kokemuksineen, mutta laitan tähän perään pätkän alusta, jotta tiedät mihin saatetekstilläni viittaan.
Tämä julkaisu oli alku Twitter-kampanjalle, jossa naisia kehotettiin jakamaan omia kokemuksiaan lääppijä-hashtagilla.
Alkuperäisessä julkaisussa oli mukana myös mainittu The Telegraphin juttu. En linkkaa sitäkään, kun menee niin kauas matkablogin aihepiiristä. Voin kyllä antaa linkin kommenteissa, jos joku sitä kaipaa.)

”Helsingin poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäki kertoo The Telegraphin eilen julkaistussa jutussa, että seksuaalinen häirintä ja ulkona tapahtuvat raiskaukset ovat Suomessa uusi ilmiö, joka olisi rantautunut meille vasta vuonna 2015 tulleiden turvapaikanhakijoiden myötä.”

*

9.1. monenlaisia mielipiteitä

Paljon punaista ja lämmittävää. 
Hiukan meni illallinen myöhäiseksi. Punajuurimuusi ja lammasta. Kera punaviinin.

2017 Castlemaine

Mielenkiintoista; kun varaat risteilyä yhtiön jenkkisivun kautta, saat hinnaksi 1000 e per nuppi. Sivusto kuitenkin pyytää jenkkiosoitetta, joten on pakko vaihtaa suomalaiseen sivuun. Sitten hinta onkin 1500 e. Kokeilen vielä Aussiversiota. Se ei kysy osoitetta ollenkaan, ainoastaan kansalaisuuden. Hinta onkin enää 737 e per nuppi. 
Onneksi tuli tsekattua. 

Fiji, here we come!

*

Viikko takana, viikko edessä. Täällä Castlemainessa.
Sitten pitäisi päättää mihin jatketaan. Suunnitelmia on, mutta budjetti pistää hanttiin.

Lue risteilykokemukset:
12 yön risteily Sydneystä Fidzille
Royal Caribbean – kokemuksia Etelämeren risteilyltä

2018 Tokio

Departed. Snif 😢

Haneda airport departed stamp on a passport

2019 Belgrad

Iskikö kaukokaipuu?
Tässä olis taas Qatar Airwaysin superale niille, jotka missasi edellisen.
Osa teistä onkin laittanut viestejä kysellen seuraavaa alea: tässä siis olisi viikon ajan jopa 35 prossan aleja!
(Lentää voi joulukuulle asti).

Ei tarvi erillistä promokoodia, riittää kun klikkaa linkistä QA:n sivuille ja syöttää haluamansa kohteen.
Qatar Airwaysin kaukolentoalet jatkuvat!

Maistuisiko vaikkapa Singapore hintaan 499€?
Osta 16.1. mennessä. 
Lentää voi 10.12.2019 asti.

Klikkaa linkistä aleen! 

*Kaupallinen yhteistyö Qatar Airwaysin kanssa

(Tämä ale on siis ollut jo vuonna 2019, joten poistin alkuperäisen linkin, mutta Qatarin ajankohtaisia tarjouksia voit katsoa *täältä.)

*

Vihdoinkin tuli ekat arvioinnit AMK:lta loppusyksyn opinnoistani:

4/5 ja 5/5, joten voi ehkä jo huokaista helpotuksesta ja uskoa, että loputkin tehtävät on hyväksyttyjen joukossa ja keskiarvo riittää läpimenoon.
Oppikirjojahan en ehtinyt ikinä nähdä, joten pelkkien etäluentojen varassa menin, öisin opiskellen.

Arvioissa luki mm. seuraavasti:
”Hyvä analyysi. Ammattilaisuutesi näkyy siinä, miten tunnistat sekä yleisösi, kilpailijasi sekä koko toimintaympäristösi.”

Sopivasti just eilen laitoinkin hakemuksen sisään seuraavalle kurssille.
Pitäiskö sitä vielä hakea tutkinto-opiskelijaksikin nimimerkillä kerää koko sarja:
Vastahan mulla on kolme AMK-tason koulutusta, jos joskus sais sen master-tason lopputyönkin hyväksytettyä johonkin näistä…

2020 Belgrad

Kahden jutun dedis tänään. Kello ei ole vielä edes kuutta Suomessa ja matskut perillä. 💪Wohoo!
Jos vaikka vähän unta väliin.

2024 Belgrad

Belgrad snow

A bit more of it today

*

Belgrade temperature January

Ensi viikolla saattaa tulla kevät! Pysyvästikö, ne znam. Täällä kun voi olla helmikuulla yhtä hyvin -12 kuin +21, molemmat on koettu vuosien varrella.

3 ajatusta aiheesta “9.1. monenlaisia mielipiteitä”

  1. Pysähdyin Tyynenmeren risteilyn kohdalla. Risteilyistä vähemmän välittävänä tuntuu silti tulevan vastaan “koko ajan” risteilyjä, joille pitää sittenkin uhrata ajatus tai kaksi. Maailmanmatkaajien tammikuun kokouksessa (https://maailmanmatkaajat.org/2024/01/08/tammikuun-pakkasilla/) tutustuin pitkään risteilyyn Afrikan rannikolla, tavallaan alkoi kiinnostaa, vaikka meripäiviä olikin tosi paljon. Sama lienee Tyynellä valtamerellä – mutta jos miettisi talvipakovaihtoehtoja, niin olisivatko ne, meripäivätkään, sen huonompia vaihtoehtoja kuin vaikka päätyä Espanjan aurinkorannikon suomalaiskyliin 🙂

    1. Please Be Seated for Takeoff

      Mullakin on vähän ristiriitainen suhtautuminen risteilyihin. Sellaiset “Amerikan tyyliin” -luksusristeilyt eivät kiinnosta, eivätkä nuo järin ekologisiakaan ole. Mutta pienemmät laivat ovat kivoja ja onhan tuo niin kätevää kun laiva vie perille sillä välin kun itse nukkuu. Maissaoloajat ovat tietysti lyhyitä parempaa kohteeseen tutustumista ajatellen, mutta esim. juuri tuolla Australiasta lähteneellä risteilyllä etuna oli päästä edullisesti saarille, joille lentäminen olisi tullut liian kalliiksi.

      Olen muuten tehnyt neljä pidempää risteilyä, joista kolme Euroopan talviaikaan. Kristina Reginalla tein aikoinaan kaksi risteilyä samana kevättalvena, olikohan tuo 2007. Se oli tosi kiva laiva, tuntui klassiselta matkailulta. Ensimmäinen risteily suuntautui läntiseen Afrikkaan.
      Rahtilaivoillekaan ei nykymaailmassa enää niin vain pääse, mutta joku tuollainen Afrikan risteily houkuttelisi minuakin. Olisi kenties vähän seikkailullisempaa. Suurena unelmana olisi tietysti päästä Antraktikselle.

      Teillähän oli nyt Egyptin reissu pienellä Niilin risteilyllä. En ole vielä ehtinyt katsomaan oletko kirjoitellut sieltä jo blogiin, mutta tämäkin kiinnostaisi. Joskus vähän tutkailinkin eri yhtiöitä, joten kuulen mielelläni kokemuksia ovatko nuo yhtään maineensa veroisia. Sellaista Agatha Christie -henkeä niiltä vähän toivoisin, liekö sellaista enää tavoitettavissakaan.

  2. Heh, juu eipä ole maksullisuus tae turvallisuudesta, vaikka sinällään näin kyllä voisi ajatella olevan, ja ehkä pitäisikin olla. Hyviä ammattiarvauksia tutuilla, itsellä olisi varsin vaikeaa kyllä arvata mitään…

Leave a reply

Scroll to Top