Journalismin nousu ja tuho. Kissakuvia ja kotikokkailua, sekä muuta pientä, kuten kansainvälisen start upin perustamista.
Kaikkea sitä ihmisen vuosiin mahtuu!
Tämä aika vuodesta tuntuu olleen aina kotoilua. Tai niin se onkin ollut, koska pakenin aikoinaan maailmalle pakkasilla ja palasin kevään korvilla.
3.5. olemme olleet vain kotona Helsingissä ja Belgradissa, kerran sentään Torremolinosissa, josta siitäkin piti tulla kotimme.
Varsinaista loikoilua ns. kotoiluni ei ole ollut. Kotikokkailun lisäksi olen rampannut työkeikoilla, varustellut taloyhtiön saunaa remontin jälkeen ja touhunnut uuden start upin parissa.
Facebook-muistot 3.5., ole hyvä!
3.5. journalismin nousu ja tuho, sekä start up

2011 Helsinki
viinapulloihin suunnitellaan varoitusetikettiä, mutta jos haluan lisäaineetonta valmisruokaa, minun tarvitsee ostaa kinkunsiivuja, missä lukee ei sisällä natriumglutamaattia (aika montaa muuta E-ainetta ne sitten sisältävätkin). mutta eikö samalla logiikalla kuin muissa varoituksissa, pitäisi lisäaineistakin kertoa päällä: varoitus: sisältää E sitä ja tätä?? Tuli vain mieleen lounasleipiä voidellessa…
*
ja muistaakseni mun piti tehdä järjettömästi töitä eikä fb-testejä
*
jaksaa jaksaa!(kai)
*
stressiä kuulemma vähentää se että keskittyy tekemään vain yhtä asiaa eikä mieti muuta.mutta ole siinä nyt ajattelematta kun kello on jo ilta ja töitä on ennen huomista noin viikon edestä.
*
Roope-setää ei nyt ehdi muistaa verenpainettaan, mutta ihan pian lopettaa työt tältä päivältä. ainakin illallisen ajaksi.
2012 Helsinki -> Tampere -> Helsinki
Helsingin taksit oli hukassa,joten reipas aamukävely junalle suoritettu.vaikkei olo erityisen reippaalta tähän aikaan tunnukaan.
*
Päivän keikka nro 1 tehty.
*
Keikka nro 2 tehty, siivousta ja jos aikaa jää, pienet unet ennen keikka kolmosta.
*
Keikka nro 3 tehty ja illallissalaatti junassa syöty eli back at helsinki pretty soon
*
Juuri kun tänään iloitsin että tampereen parin vuoden takaisten palojen jäljet alkaa olla korjattu,tulen helsinkiin jossa poltetaan larua.koittakaas nyt ihmiset ottaa iisisti!
*
On lauttasaaren palosta se hyöty että töissä 6.5km kävellyt ihminen käveli vielä helsingin kotiin päästyään 4km lisää katsomaan paloa 🙂
(2025: Jos ette muista, niin metrotyömaalla paloi.)
Journalismin nousu ja tuho (sekä lätkää)
2013 Helsinki
No kas. Muutama kyllä lipsui loppupäässä
Kommenttini: Jaha, tässä piti olla linkki Hesarin testiin, jonka tulos kertoi mun olevan muotiguru. Mutta se todistava linkki ei näemmä sitten julkistunut. Menen nukkumaan.
*
Kokous oli lyhyt. E.T. go home
Kaverikollegan kommentti: Nii, mutta mihin muut menevät? Duuniin vai lakkoon?
Minä: …
Minä myöhemmin: Lakkovaroitus jätetty ja valtakunnansovittelija informoitu. Ylityökielto astuu voimaan tällä minuutilla.
(2025: Journalistiliiton touhuja. Jep, yrittäjäjäsenenäkin olin hallituksen jäsenenä ajamassa työsuhteisten asioita. Ihan näin sivuhuomiona nykyisenä vastakkainasettelun aikana.)
*
European Federation of Journalists – EFJ
3. toukokuu 2013 ·

It is World Press Freedom Day!
To mark the occasion, we delivered a letter to the Turkish embassy in Brussels expressing our concern about the number of journalists imprisoned there. We have also written to the embassies of Eritrea, Iran and China and you can do too, have a look at http://www.ifj.org/en/pages/world-press-freedom-day-2013
*
European Federation of Journalists – EFJ
3. toukokuu 2013 ·

Here’s an infographic on the challenges journalists face in these times of crisis in Europe that we contributed to.
*
Leijonaaaaaaat!!!!
*
Now we’ve just begun

Fin-Ger 4-3 (ice-ice-baby-hockey:D)
Kotoilua
2014 Helsinki
Lähdettiin ostamaan saunan roskista, kiulua ja vateja. Löytyi vihdoinkin kauhapurkki. Onneksi myös kiulu. Muita varten täytyy jaksaa vielä uudelleen kauppaan. Mutta aika helposti sitä näemmä löytää mitä tarvii, kun vain viitsii mennä sinne kauppaan 🙂

*
Vihdoin uusi kiulu, kauhan hankin jo aiemmin. Molemmat tamperelaista designia, tuon siis Tamperetta pala palalta Helsinkiin 🙂
(2025: Taloyhtiön hallituksen jäsenelle kuuluu tällaisiakin tehtäviä kuin saunan varustelu remontin jälkeen. Ennen remppaa valitsin myös kaakelit ja muut härpäkkeet.)

*
Per aperitivo: prosciutto con melone

*
Pastan kastike soon to be


*
Pinaattipasta sitruunaparmesaanikastikkeella

*
Jälkiruoka on simppeli, armenialaista aprikoosisuklaata. Ja toki lisää pääruuan viiniä.

Pelkkää lätkää
2015 Helsinki? Tampere?
Pelatkaa jo!
Kommenttini: Ja kyllähän ne pelaa!!!
*
Eiköhän tuo Rinne nyt tehnyt selväksi, että osaa pelata kun saa apuja.
(2025: Kumpi kotikaupunki, en ole varma, mutta siitä olen, että Tappara on pelannut finaalimatsia 😀 )
Journalismin nousu ja tuho, sekä start up
2016 Helsinki
Business-aamiainen #weareinflux #oksa

*
Office fun! #oksa #weareinflux

2025: Kuvissa silloinen yhtiökumppanini Jussi Riku, jonka kanssa rakennettiin startuppia ja appia nimeltä Oksa.
Idenana oli journalistien kansainvälinen keikkavälitys, joka olisi etsinyt tekijän keikoille 60 sekunnissa mistä päin tahansa maailmaa.
Pärjättiin hienosti start up -skaboissa, päästiin Slushiin ja muuta coolia, mutta valitettavasti loistava startti ei kääntynyt kannattavaksi bisnekseksi.
Jos satut suunnittelemaan jotakin vastaavaa, konsultoin mielelläni. En ilmaiseksi, mutta sillä, ettet joutuisi keksimään pyörää alusta asti uudelleen.
2017 Torremolinos
Mi madre! We asked for Spanish whisky. Two glasses, not the whole bottle to share!

Kommenteista:
Kaveri: Tuliko uni hyvin ??
Minä: Kyllä, nukutti vielä päivälläkin!
Kaveri: Joskus niin voi käydä…
Kaveri 2: Olen nähnyt että ihmisillä on oma pullo nimikkopaikassaan. Ei siis kumota kerralla vaan käydään toistuvasti kantapaikassa nauttimassa siivu sydänlääkettä. Kun helmikin on naukattu on aika ostaa uusi kantakonjakkiplo.
Kaveri 3: Italiassa (jota tosin huonommin tunnen kuin Espanjaa) on ainakin pikkupaikkakunnilla samoin. Kantakapakissa oma pullo. Ihan hyvä idea.
Minä: Juu tuon yleistä. Mä olin kerran yksin viikon risteilyllä ja sain laivan keittiöön oman viinipullon mistä sain nauttia eri iltoina lasillisen kerrallaan, kun ei ollut ketään kenen kanssa jakaa pullo.
Joissakin maissa taas tuodaan koko pullo pöytään ja siihen merkitään tussilla viiva mihin asti juomaa on. Lähtiessä tarjoilija mittaa sitten viivojen välin paljonko asiakas on nauttinut ja maksaa sen mukaan.
Näissä viskeissä siis kyse oli siitä, että tilasimme lasilliset, emme pulloa, mutta täällä annoskoko näyttää olevan joku 8cl. Hinta oli 4 €/lasi.
2018 Belgrad
Kopioidaanpa tällainen hassutus kaverilta raskaan huhtikuun jälkeen:
Nykyään tämä naamakirjakin tuntuu täyttyvän ikävistä ja surullisista asioista. Hassutellaan vähän, jooko? Minusta olisi kiva lukea sinunkin vastauksesi “Fun with fours”.
4 nimeä, joilla minua kutsutaan…
Tanja
Muru
Sis
Iso vauva (Suom. huom. tuo ei ole kettuilua, vaan isäni käyttämä nimitys.)
4 paikkaa, joissa olen asunut…
Tampere
Salinas
Helsinki
Belgrad
ja ”pari” muuta
4 asiaa, joita teen mielelläni…
Vaellan vuorilla
Kirjoitan
Luen
Matkustan
4 paikkaa, joissa olen käynyt…
Beirut
Okinawa
Saint Lucia
Magna Leptis
ja ”pari” muuta
4 asiaa, joita tykkään syödä
Sushi
Pihvi
Pasta
Graavilohi
ja ”pari” muuta
4 suosikkijuomaani…
Vesi
Acqua
Aqua
water, no, myös:
Punaviini
Shamppanja
Viski
Mitä sinun pitäisi nyt tehdä?
Kopioi teksti statukseesi ja täydennä omat vastauksesi.
*
Back home, I feel it from my soul! <3


*
Me rakastamme sitruunaa, basilikaa ja valkosipulia. Ostamme niitä täälläkin heti kun kaupat aukeaa pyhien jäljiltä, mutta emme ainoastaan omaksi nautinnoksemme, vaan koska torakat vihaavat niitä.
Muutama iso on jo taas yrittänyt sisään. Ei käy, tämä on meidän kotimme, joten voidellaan kynnys yrteillä.
*
Officially allowed to stay!

*
This is what I call customer service!
https://www.facebook.com/share/v/16LaYpMihM
(Daily Mailin video kissaa palvelevasta lihakauppiaasta)
2019 Belgrad
Jäännösverojen maksupäivä onkin tänä vuonna jo 1.7., hupsista. Lähiaikojen taloushaasteet koveni juuri kertaheitolla.
2023 Belgrad
”Kun toimittajat joutuvat nyt pelkäämään jopa langettavia tuomioita työnsä tekemisestä, journalismin elintila kutistuu. Valeuutistehtaat tuhoavat lehdistönvapautta maailmalla, Suomi sahaa omaa oksaansa ihan itse.”
Toimittajat ilman rajoja arvioi, että lehdistönvapauden tilanne Suomessa on silti heikentynyt aiemmasta: Kun tarkastellaan toimittajien turvallisuutta kuvaavaa mittaria, Suomi on sijalla 23. Aiemmin Suomi oli toimittajien turvallisuudessa sijalla 10.
Suomi juuttui lehdistönvapausvertailun viidenneksi – ”Pieni ihme, että sijoitus säilyi”
Kommenteista:
Kaveri: Minusta hyvä esimerkki suomalaisen journalismin ”vapaudesta” on panamapaperi. Sehän toimitettiin Suomeen YLE:lle mikä ei sitä koskaan julkaissut, nimiä tai yrityksiä mitkä olivat siinä mukana. Vain Nordea mustamaalattiin mikä asiakkaiden toiveista vain järjesti varoja verottajalta piiloon.
Toisin tapahtui monissa muissa maissa, vaikka Espanjassa ja Ruotsissa.
Samaa tiedotusvälineiden vapautta Suomessa kuvaa, miten Sipilä pääministerinä kielsi YLE:ä uutisoimasta talvivaaran asioita. Tuo johti jopa toimittajien eroamisiin / erottamisiin.
Eli suo siellä vetelä täällä.
Ei se Suomikaan välttämättä ole kuin oma maa mansikka hieman mätä.
Minä: tuo Sipilä-case taisi myös olla ensimmäinen, joka laski Suomen sijaa lehdistönvapausindeksissä.
2024 Belgrad

*
Tässä on lämmin.
Mitä te muuten siinä tuijotatte?!



2025 Tampere
Tiesitkö? iPhonen laskimessa on valuuttamuunnin.