25.3. saako akvaariokalan kanssa lähteä lenkille?

Saako akvaariokalan kanssa lenkkeillä? Ei saa, jos kysyy Serbian viranomaisilta. Moni ei kysynyt.
Tälläkin päivämäärällä 25.3. olemme siis olleet Belgradissa, useampanakin vuonna.

Lisäksi olemme majailleet viimeisiä päiviä tutussa Ubudissa ja piipahtaneet Gibraltarilla matkalla Algecirasista Malagaan.
Minä olen ollut myös matkalla kotiin Tansaniasta, työkeikalla Vietnamissa, sekä tuttujen Helsingin ja Tampereen lisäksi eksoottisessa Porissa.

25.3. saako akvaariokalan kanssa lähteä lenkille?

Saako akvaariokalan kanssa lähteä lenkille

2011 Dar es Salaam -> Amsterdam -> Helsinki

kun on vuorokauden matkannut niin kyllä vielä amsterdamista helsinkiin jaksaa lentäistä:)mutta sitten kyllä paljon unta.eli en vastaa vielä puhelimeen enkä meileihin.kolme viikkoa ilman vapaapäivää joten nyt tarvii vapaan viikonlopun.

*

eagle has landed

2012 Hanoi

Huomenna neljä keikkaa. Aamulla tuplabuukkaus, kiitos presscenterin,mut onhan täs viel aikaa selvitellä. Tänään kuitenkin onnistunut vapaapäivä:) ja illallisella törmättiin juuri maahan saapuneeseen peik johanssoniin. Viimeksi tavattiin tasan vuosi sitten Tansaniassa. Maailma sen kun kutistuu. Mutta minä en. Tällä syömisellä. good night Hanoi and friends!

*

Kävely

*

Tehokävely

(2025: Nää oli jotain sellaisia kun joku urheiluapp alkoi tunkea automaatilla liikkumiset Facebookiin.)

2013 Helsinki

Ei riittäny eilisen lepo parantaan räkätautia ja laskeen kuumetta, maataan sitten vielä tääkin päivä. Täytyy olla huomenna sit sitäkin tehokkaampi.

*

Sickday

Saako akvaariokalan kanssa lähteä lenkille

*

Saa tykätä

🙂

Creastock.fi

*

Ei syödäkään pääsiäisenä kotona lammasta, vaan mennään lillumaan kylpylään Haapsaluun. Toivottavasti tää räkätauti häipyy ennen sitä. Lammasta saanee Virossakin.

2014 Helsinki -> Tampere -> Helsinki

Pikavisiitti kotiin ja siinä sivussa muutama palis. Tää flunssaolo sais kyllä jo häipyä kun opinnotkin alkaa tällä viikolla ja töitäkin vähän on.

*

Koskahan sitä oppii: iloitsen että VR:lle on tullut toinenkin ruisleipäversio. Täytteenä pekonia ja kananmunaa. Kuulosti hyvältä aamiaiselta, kunnes maistoin ja tajusin että pekoni on siinä keinotekoisessa savuliemessä lillutettua ja välissä on sitä samaa arominvahvennesinappimikäliemoskamajoneesia kuin kolmioleivissä. Ja hinta toki melkein sama kuin kunnon lounaan.

Kommenteissa on keskustelua VR:stä ja olen kirjoittanut sinne itse paluumatkalla seuraavasti:

Niin, valehtelematta aika harvassa maassa törmää niin huonoon palveluun kuin VR:llä, vaikka kyseessä olisikin jonkun muun maan valtiollinen monopoli. Hyvä esimerkki taas äsken kun matkustaja kertoi ravintolavaunun myyjälle, että vessanovi on jumissa. Myyjä sanoi välinpitämättömästi, että tarvii odottaa kun konnari tulee. Matkustaja siihen että kun siellä on joku jumissa ja painaa hätänappia, niin se varmaan haluais pian ulos. Myyjä sanoi että hän voi kohta soittaa konnarille. Ei kovaa kiirettä. Mutta on nää lihapullat ihan ok 😉

*

Osuuskunta virallisesti perustettu ja taas yksi hallitusjäsenyys hankittu. Toisen perustettavan firman suunnittelupalis pidetty, nyt kukkien kastelu kotona ja taas Helsinkiin. Menee se päivä näinkin.

*

Mitä tapahtuisi jos kaikki puolueet päättäisivät olla kantamista hallitusvastuuta..?

Kommenteista:

Kaveri: Brasiliassa oli paremmin.

Minä: No ei nyt ihan niinkään voi sanoa, pitäisikö? Ei näihin hallitussotkuihin varsinaisesti kaikkea sitä korruptiota ja muuta mukavaa kaipaisi lisämausteeksi. Vai väitinkö muka jossain niin?

2025: Lainaan juuri tuon kommentin ja vastaukseni malliksi siitä, mitä tarkoitan, kun sanon, ettei Suomen ulkopuolella paljon aikaa viettäneet saisi arvostella Suomea.
Ikään kuin olisin tuolloinkin ollut viiden viikon työreissulla Brasiliassa, koska siellä kaikki on niin täydellistä. Ei kuulkaas, työhöni kun kuuluu penkoa maailman takapihojen ongelmia.

2015 Tampere -> Pori -> Tampere

Menopaluu junalla Poriin 39€, Onnibussilla 13€, joten täällä bussissa matkalla. So long VR!

*

Työpiste tänään #pori #aschan

Pori matkailu

*

Vaatekaappi alkoi käydä jo turhankin minimalistiseksi, niin piti ostaa bussia Porissa odotellessani tuliaisiksi kesäpaita. Bussi tuli ajallaan, toivottavasti kesäkin tulee pian.
Tämä muistuttaa iki-ihanasta mekosta, jonka joskus 90-luvulla sain nykyään juurikin Porissa asuvalta aina tyylikkäältä serkultani Katjalta!

Saako akvaariokalan kanssa lähteä lenkille

*

Jos ihminen myy valotusmittarinsa, olis tavallaan kätevää myös tietää sen sijainti. Mutta tuleepa tässä etsiessä heitettyä yhtä sun toista muuta sälää roskiin.
(Miksi ihmisellä esim on kaksi pulloa lukkosulaa kun ei ole omistanut autoa kohta kolmeen vuoteen)

*

Note to self: hajuherkkänä ei kannata heittää tunnollisena lajittelijana roskiin jotakin purkkia, joka sisälsi jotakin outoja hajusteeksi kai tarkoitettuja yrttejä ja biojätteisiin sitä outoa sisältöä. Minikämpässä se haju on aika tyrmäävä. Nimim. migreeni iski.

*

Lempirunkoni aikoinaan. Suljin tuntuu olevan jumissa noin viidentoista vuoden tauon jälkeen, mutta filkkaa olisi ollut sisällä. Mitähän kuvia tuossa olis mahtanut olla??

kuvajournalistin työreissut

2025: Hassua, ei ole kuin pari päivää kun ajattelin tätä runkoa. Ehkäpä pitäisi jo viedä huoltoon ja myyntiin. Vai pitäisinkö muistona ja myisin muut turhat kalustot pölyttymästä? Lisätuloille olisi kipeästi tarvetta...

*

Paitaa ei taida enää olla tallessa, mutta tämä vielä oli. Ja säilyköön ainakin toistaiseksi kun on kerran näin pitkään (yli 30 vuotta) matkassa kulkenut.

matkailu

2016 Helsinki

Pääsiäiskahvit

Saako akvaariokalan kanssa lähteä lenkille

*

Parin vuoden takaisen pääsiäisreissun tuliainen Jerevanista kuuluu toki pääsiäislampaan kaveriksi.

Armenialainen viini

2017 Algeciras & La Linea & Gibraltar & Malaga

In the oldest pub in Gibraltar.

The oldest pub in Gibraltar

*

Malaga.

Saako akvaariokalan kanssa lähteä lenkille

(Molemmat kuvapostauksen on Ismon päivityksiä.)

2018 Ubud

<3

“11-year-old Naomi Wadler has more poise and power than most adults you’ve ever met #MarchForOurLives”

Facebook-video

*

Nilkutettiin illalliselle tuttuun raflaan jo viiden vuoden takaa, (Ismo tosin vain sympatianilkutti). Taso on laskenut valitettavasti pikku hiljaa tuossa yhdessä kaupungin parhaista paikoista.

Sen jälkeen käytiin ottamassa lasilliset meille uudessa paikassa, minkä ohi on kuljettu jo vuosia vähintään kymmeniä kertoja.

Palvelu oli superystävällistä, eikä helpottanut yhtään jäähyväisiä.
Tarjoilija huikkasi lähtiessä iloisesti perään: “see you next year!”
Yeah, bye bye Bali, but not farewell!

Vuosi kuluu kyllä taas nopeasti.
Ja onhan meillä vielä huominen aikaa nauttia.

2019 Belgrad

Instagram-muisto Nišistä, itse olimme jo palanneet Belgradiin. Kuvassa paistetaan serbialaisia hampurilaisia pljeskavicoja, jotka muuten paranevat Belgradista etelään.
Blogijuttu Nišistä löytyy täältä.

serbialainen ruoka, ruokamatkailu

Pandemia-ajan säädöksiä ja harrastuksia

2020 Belgrad

Lisää hassutuksia kotisohville.
Päivän pähkinä pohdittavaksi:

Saat ostaa kaupasta vain 5 asiaa ja niiden pitää alkaa samalla alkukirjaimella kuin etunimesi. Mitä ostat?

Mä ostan ehdottomasti tonnikalaa!
Mitäs muuta…🤔
Talouspaperia (vessapaperi on tietysti loppu).
Teetä.
Tomaatteja (sopii muuten hyvin uunileipien päälle tonnarin kanssa, just pari päivää sitten syötiin).
Tonnarellipastaa cacio e pepen valmistukseen. Leikitään, että sitä sais noista sallitun rajan sisällä olevasta kaupoista.

*

Mikä virus se olikaan

Lainasin toiselta seinältä. Tässä selkeä selitys sille miksi tämä uusi koronavirus on vakavampi kuin kausi-influenssa tai moni muu tartuntatauti ja miksi meidän pitää nyt eristäytyä.

Kannattaa lukea, erityisesti jos epäilee vielä näiden liikkumisrajoitusten tärkeyttä.

From an immunologist at Johns Hopkins University

Not really feeling sick and do not want to be..but if you are feeling confused as to why Coronavirus is a bigger deal than Seasonal flu? Here it is in a nutshell. I hope this helps. Feel free to share this to others who don’t understand…

It has to do with RNA sequencing…. I.e. genetics.

Seasonal flu is an “all human virus”. The DNA/RNA chains that make up the virus are recognized by the human immune system. This means that your body has some immunity to it before it comes around each year… you get immunity two ways…through exposure to a virus, or by getting a flu shot.

Kausi-influenssasta uusiin viruksiin

Novel viruses, come from animals…. the WHO tracks novel viruses in animals, (sometimes for years watching for mutations). Usually these viruses only transfer from animal to animal (pigs in the case of H1N1) (birds in the case of the Spanish flu). But once, one of these animal viruses mutates, and starts to transfer from animals to humans… then it’s a problem, Why? Because we have no natural or acquired immunity.. the RNA sequencing of the genes inside the virus isn’t human, and the human immune system doesn’t recognize it so, we can’t fight it off.

Now…. sometimes, the mutation only allows transfer from animal to human, for years it’s only transmission is from an infected animal to a human before it finally mutates so that it can now transfer human to human… once that happens..we have a new contagion phase. And depending on the fashion of this new mutation, thats what decides how contagious, or how deadly it’s gonna be..

H1N1 was deadly….but it did not mutate in a way that was as deadly as the Spanish flu. It’s RNA was slower to mutate and it attacked its host differently, too.

Fast forward.

Now, here comes this Coronavirus… it existed in animals only, for nobody knows how long…but one day, at an animal market, in Wuhan China, in December 2019, it mutated and made the jump from animal to people. At first, only animals could give it to a person… But here is the scary part…. in just TWO WEEKS it mutated again and gained the ability to jump from human to human. Scientists call this quick ability, “slippery”

This Coronavirus, not being in any form a “human” virus (whereas we would all have some natural or acquired immunity). Took off like a rocket. And this was because, Humans have no known immunity…doctors have no known medicines for it.

And it just so happens that this particular mutated animal virus, changed itself in such a way the way that it causes great damage to human lungs..

That’s why Coronavirus is different from seasonal flu, or H1N1 or any other type of influenza…. this one is slippery AF. And it’s a lung eater…And, it’s already mutated AGAIN, so that we now have two strains to deal with, strain s, and strain L….which makes it twice as hard to develop a vaccine.

Pitkä teksti johtaa espanjantautiin

(No ei nyt ihan kirjaimellisesti.)

We really have no tools in our shed, with this. History has shown that fast and immediate closings of public places has helped in the past pandemics. Philadelphia and Baltimore were reluctant to close events in 1918 and they were the hardest hit in the US during the Spanish Flu.

Factoid: Henry VIII stayed in his room and allowed no one near him, till the Black Plague passed…(honestly…I understand him so much better now). Just like us, he had no tools in his shed, except social isolation…

And let me end by saying….right now it’s hitting older folks harder… but this genome is so slippery…if it mutates again (and it will). Who is to say, what it will do next.

Be smart folks… acting like you’re unafraid is so not needed right now.

#flattenthecurve. Stay home folks… and share this to those that just are not catching on. To copy and paste, hold your hand on the text till copy appears, then go to your page and hold your finger down again until paste appears.

Kommentteja taustoittamaan tuon hetken tilannetta ja tietoja:

Kaveri: Onko tämä luotettava lähde? Ei ole immunologin nimeä mainittu. En silti epäile tätä tekstiä, vaikuttaa loogiselta.

Minä: en tiedä, mutta jaoin, koska tuo mutaatio jo tiedetään, eikä parannuskeinoa tai rokotetta ole saatavilla.

Kaveri 2: Ihan sama kulkee Ranskassa ja Sveitsissä ranskalaisen virologin nimissä.

Minä: joo ei tuo teksti edes kuulosta tutkijan/virologin tms kirjoittamalta, mutta siinä on hyviä pointteja.
Mietin leikkaanko alun lähteen pois, mutta jaoin sitten sellaisena kuin sen löysin, etten ainakaan itse muuttaisi sitä.

*

Niin, saako akvaariokalan kanssa lähteä lenkille?

Sananen serbialaisesta luovuudesta.
Täällä on koettu kovia aikoja ja se opettaa ihmisiä luovimaan ja vastustamaan viranomaisia.
Meillähän tosiaan on ulkonaliikkumiskielto, mutta lemmikkiä on saanut ulkoiluttaa max 200 m päässä kotoaan.
Nyt tuokin poikkeuslupa ilmeisesti perutaan.

Jaa miksikö ja miten tämä liittyy luovuuteen?
No katsokaas kun belgradilaiset ovat ulkoiluttaneet viime päivinä ahkerasti lemmikkejään.
Mm. papukaijoja ja akvaarioita.

*

Sitten vähän edellistä vakavampaa infoa aiheesta.

Serbian hallitus totesi äsken, että koska pelkkä eristäminen ei ole riittänyt muuallakaan, niin täällä aloitetaan joukkotestaukset.
Kaikki halukkaat, oli oireita tai ei, pääsevät testeihin ja niihin kehotetaan kaikkia maan ulkopuolelta tulleita.

Messukeskus muutetaan sairaalaksi jo nyt, vaikkei sairastuneiden määrä olekaan vielä kovin suuri.
Tällä varmistetaan vuodepaikkojen riittäminen jatkossakin ja se, että koronapotilaat pystytään pitämään erillään muista.

Tilapäissairaalaan myös hankitaan paljon hengityskoneita siltä varalta, että tilanne pahenee täälläkin.
Tai itseasiassa uskotaan, että altistumista on tapahtunut täälläkin niin paljon, ettei pelkät kehotukset pysyä kotona enää riitä.

Huomattavaa on myös se, että täällä on jo ennestään enemmän vuodepaikkoja asukasta kohti kuin Suomessa. (Muistaakseni luku on täällä noin 5,7/1000 ja Suomessa jotakin 3,x/1000)

2021 Belgrad

Pari viikkoa sitten jouduin kameran väärälle puolelle, vieläpä englanniksi. Pelottavaa, mutten kuollut. Just ja just uskalsin katsoa itekin.

“We released today’s video featuring Blogger Tanja Mikkola of Finland who is an Expat living in Belgrade Serbia. — seuranaan Julie Knox ja 2 muuta.”

(Jos videoupotus ei näy, voit katsoa sen tästä.)

2022 Belgrad

Знайомі з Португалії організовують житло в Viseu (біля Порто) на 45 людей і автобус з Польщі.
Пишіть, якщо цікаво і відправляйте, кому може бути цікаво. 🙏

#standwithukraine #ukraine #ukraina

зв’язатися безпосередньо

(2025: Tämä oli tiedotus ukrainalaisille, joille portugalilaiset järjestivät majoituksen Portossa ja bussikuljetuksen Puolasta.)

*

Instagram-muisto belgradilaisesta jazz-baarista. Tosin kuvattuna ennen pandemiaa.

Saako akvaariokalan kanssa lähteä lenkille

Leave a reply

Scroll to Top