12.9. on näemmä kotoilupäivä: Ei olla oleskeltu muualla kuin Tampereella, Helsingissä ja Belgradissa. Lähtöjä on ollut lähellä. Ei onneksi lopullisia, mutta noin niin kuin reissuun. Ainakin Romaniaan, Venäjälle ja Indonesiaan.
Toisinaan olen ikävöinyt myös ajamista, auton omistamista ja vanhaa prätkääni. Kirjaimellisesti vanhaa, se oli vm. 1974 (kuten minäkin).
Niin ja anteeksi pikkusisko kansikuvasta, ei ollut oikein vaihtoehtoja tälle päivälle.
12.9. autokuume
2008 Tampere?
koittaa selvitä hengissä tästä taudista ja ottaa vkl kohtuuiisisti. vain pakolliset duunit
2010 Tampere
saattoi ismon junalle, menee suihkuun, tekee työt loppuun ja toivoo olevansa huomenna terveempi kun on pari keikkaa tampereella ja yksi raumalla
(2025: Olinko mä oikeasti ennen aina kipeä? Tuon ajan työtahdilla ja stressikäyrillä ei olisi ollut mikään ihme. Nomadielämä teki selvästi hyvää.)
2011 Helsinki
mitä jos mä vaikka hisuksiin hiipisin Ismoa herättämättä nukkumaan ja jaksaisin sitten taa tehdä about miljoona työtä = Ismo oi sitä mieltä jo sata vuotta sitten että munkin tarvis nukkua tai se ei saa nukuttua, noh, lupasin hiipiä sohvalle kun oon saanu työmeilit luettua. eli just nyt. väsy!
(2025: apua, mikään ei ole muuttunut)
*
loppuihan se,vaikka luulin ettei se ikinä lopu.sade.syön sen kunniaksi omenan.tai kaksi.
*
on syönyt niin paljon omenoita että lääkäri pysyy loitolla pitkän aikaa. ellei sitten tule kova mahakipu
*
uraani halkeaa, se tuottaa lamppuun valkeaa, mutta millään muulla maalla, kuin Suomella se ei oo riskiä vailla… vai mitä?
*
Bodybalance
2012 Tampere
Jos ei ihminen osaa tuntia enempää nukkua, niin mitä sitä väkisin yrittämään koko yötä. Teempä siis töitä. Ehkä saan lopetettua normaalia aikaisemmin kun aloitankin aikaisemmin.
*
Kommenttini: Ja mun siskohan on ihan oikeasti blondi 😀
(2025: Systerillä on siis peruukki, mulla oma tukka ennen harmaantumista 😀 )
*
Onnistui varaamaan viimeisen huoneen kivasta bukarestilaishotellista, teki ison määrän kuvia ja pohtii voisko nyt ottaa unet väliin kuuden tunnin työskentelyn ja tunnin yöunien jälkeen ja ihmettelee miksi Bukarestiin on halvinta ja nopeinta lentää Istanbulin kautta. Käyn siis jälleen Turkissa, kyllä se vain sopii:)
*
Kaurapuurokin on hyvä illallinen:)
2013 Helsinki
Kuinka julmetun vaikeaa voi olla saada kontaktit parille toimittajalle?? Yhden kiven vielä käännän ja sitten saa luvan riittää tältä päivältä. Nälkä.
Kommentit:
Kaveri 1: Ruokaa Tanjalle- toimintaryhmä pystyyn!
Kaveri 2: Joskopas Ismo toimisi taasen niissä “raamatullisissa tehtävissään” ja pistäis sulle pötyä pöytään 😉
Ismo: Hoidossa 🙂
Kaveri 2: Tanja jo kivenkin vieritti 😉
Kaveri (kollega) 3: Toimittajien on joskus vaikeaa saada kontakteja. siksim on olemassa kontaktipalstat…
Minä: On, mutta kun kyseessä on ulkomaalaiset toimittajat, joista toinen on sotakirjeenvaihtaja ja toinen saanut tappouhkauksia muusta syystä, niin täytyy hiukan kaivella…mutta selvinnee huomenna muutaman kollegan kautta 🙂
Minä: Mutta Ismo jo tekee mulle illallista tuossa, niin ei mulla mitään hätää ole 🙂
Minä taas: Tonnikalapasta pelasti nälkäkuolemalta, mutta ei väsyltä. Lojun siis sohvalla kunnes menen lojumaan sänkyyn 🙂
Minä jälleen: Mutta jos teillä (kollegan nimi) on hyvät yhteydet kollegoihin maailmalla, niin apua otetaan enemmän kuin mielellään vastaan!
Minä once more: Enkä teititelly sua, vaan tarkoitin duunipaikkaas
Kaveri 3: Joo, laita mulle infoa inboxiin tai soita tms. niin mä katon, voinko tehdä jotain
Minä: Great, thanx!!!
2025: En todellakaan muista, mutta kommentit… noh, eivät valaisseet asiaa yhtään enempää.
En oikeasti muista mihin olin työreissua järjestämässä.
En, vaikka kaipasin yhteyttä kriisialueilla työskenteleviin kollegoihin.
Työmuistin sakkaaminen on pelottavaa, mutta tässä yhteydessä on pakko nostaa esiin sellainenkin pieni sivuseikka, että journalistinen työ ei ole aina maailman turvallisin ammatti.
Toisekseen työ kehittää päänsuojelumetodin: Ihminen unohtaa aktiivisesti tai epäaktiivisesti kuormittavat, jopa traumatisoivat asiat.
Jotkut jutut jäävät mieleen, osa niistäkin menettää ajan kuluessa merkityksensä, mutta yllättäen kaikkein vaikeimmat asiat saattavat unohtua kokonaan.
Se on aivojen keino suojella mielenterveyttä.
Yhteiskunnan ja mediatalojen näkökulmasta halpa tapa suojella työ- ja veronmaksukykyä.
Aikoinaan Journalistiliiton aktiivina peräänkulutin freelancereiden työkyvystä huolehtimista, toivoin kollegoille debriefingiä tiettyjen työkeikkojen jälkeen. Asia ei ole edennyt parissa vuosikymmenessäkään.
Gazassa on tapettu tänä vuonna kollegoita enemmän kuin koskaan missään. Henkiin jääneiden traumaterapia ei kenties ole ykkösenä listalla, mutta tarvetta sille olisi.
Tämä ei varsinaisesti kuulu tänne matkablogin aiheisiin, mutta koska omapahan on blogini, käytän vuoden 2013 muistoa aasinsiltana nostaa esiin näitäkin puolia.
Kuvajournalistin roolissa omatkin reissuni olen pääosin tehnyt, tasapainoillen nykyään sen ja bloggaajan roolin välillä. Pohtien balanssia matkailusta ja maailmasta kertomisen välillä.
Mennäänkö maailman takapihoille vai turistien suosimille turkooseille rannoille?
2014 Helsinki?
Tarjolla olisi ilmainen illallinen, mulla on nälkä, mutta töitä olisi vielä kesken. Miten ratkaista pulma? Mennä läppärin kanssa illalliselle??
Kommentteja:
Kaveri: Vaatii ehkä vähän itsekuria (universaali freelancer-dilemma, eikö vaan?).
Minä: No ei oikeastaan, illallinenkin on työillallinen, on vain vähän epäkunnioittavaa tehdä samaan aikaan toista työtä kun pitäisi puhua kollegoiden kanssa 🙂 Ja nää viime viikkojen 18-tuntiset työpäivät puhuis sen puolesta, että mun ei pitäis tehdä kumpaakaan, vaan mennä ruokakauppaan ja kokata rauhassa kotona jotakin hyvää.
Kaveri 2: Ja sulkea läppäri.
Minä: Totta, ensin vain pitäisi saada työt purkkiin…
Kaveri 3: No niin, nyt sinulle olisi oma Illallisläppäri. Se on vähän sellainen kuin aikoinaan vaaveleilla oli syöttötuolli, mutta siinä vieressä on automaatti, joka syöttää sinulle ruuan suoraan suuhuun älykkäällä tavalla eli se on koulutettu siihen kuinka iso ruoka-annos se saa olla. Tuotenimeksi tulee pTuoli. (Registerd by Omppu Öu)
Kaveri 4: Eka huvit…sitten työt
Kaveri 4 (kyseisen kokouksen juristi): Ei näy läppäriä eli asia kunnossa 🙂
Minä: Ja viiniäkin juo kuin olisi pitkäkin vapaa 😀
(2025: Tällöinkin olen ollut päivän jossakin Journalistiliton kokouksessa, valtuuston kuka ties.)
*
Kuusi käveltyä kilometriä, kuvausta, yhteistyöpalaveria, myyntiä, tilausten vastaanottoa, huomisen puheen suunnittelua. Niistä on tämä perjantai tehty. Pistetääs vielä 4 km päälle ja käydään katsomassa onko kollegat säästäny mulle yhtään ruokaa ja samalla reissulla Ismon vastaanotto asemalta.
2016 Helsinki
I’ve always said that one needs to have new flights booked when coming home from travels.
This time I didn’t.
Already been home for three days.
So of course ended up booking three new flights.
But I will stay on the ground next 6 weeks.
Maybe.
Depending on the work situation. There are some plans under consideration anyway…
2017 Helsinki
Viisumit myönnetty, joten takas maailmalle ensi maanantaina!
2025: Jos en väärin muista, kyse oli Venäjän viisumeista. Viimetippaisesta aikataulutuksesta johtuen kysessä saattaa olla myös Indonesian viisumi.
Just se kaikkein eniten intohimoja herättävä.
– Bali! Jep, me tosiaan vietimme talvia Balilla.
Palataan silti Siperiaan.
Siperian junamatka oli unelmien täyttymys, ja myöhemmin haavelimme palaavamme penkomaan käymättä jääneitä paikkoja, sekä tutustumaan paremmin Baikalin seutuun.
Eipä taida toteutua tässä elämässä, mutta onneksi ehdimme toteuttaa unelman Siperian junamatkasta.
Joillekin se reissu voi ehkä vielä toteutua, mutta ainakin mun ikäluokan leijonille se voi olla jo menneen Siperian lumia. Snif.
Ihan liian vähän oon jakanut kuvia tänne, tarvis varmaan tehdä jälkijättöisesti.
Tuosta Siperian reissusta voit tietty lukea myös Venäjä-kategoriasta.
Moskovaan en halua ikinä palata, se ajatus vahvistuu kerta kerralta.
Wait, kerta kerralta? Juuh, en usko kerrasta.
Jos sinä et usko, niin lue vaikka tästä “kiva” pidätyskokemus.
Pari lainausta kommenteista:
Kaveri: Sun täytyy varmaan seuraavan kerran varata Hartwall Arena tms. jonne kaikki uutisista uteliaat tutut voi kasta kerralla
Minä: Haha, hyvinkin pieni paikka kyllä riittää, ei niitä tuttuja mitenkään jonoksi asti ole ollut tapaamassa, mutta laatu korvaa määrän
2025: Mainittakoon, että erehdyin huhuilemaan olisiko ketään huudeilla ja halukkaita liittymään seuraamme terassille. Sehän sitten eskaloitui “ystävän” kommentista.
Tiivistytetysti sanottuna emme kokeneet olevamme hienompia ihmisiä ja suuria nähtävyyksiä, ihan vain kyselimme pika-aikataululla, josko joku ehtisi treffaamaan meidät terassilla, jolla kävimme skoolaamassa jäähyväiset mun kymmenvuotiselle ja Ismon noin kakskytvuotiselle kotikaupungille.
*
Työt ei tunnu loppuvan tekemälläkään, ei vaikka vääntää yli kellon ympäri.
Jotta otsasuoni ei pullistuisi liikaa, päätimme nyt poiketa Rottiksen terassilla nauttimassa auringosta hyvin sujuneiden työkuvioiden päälle.
Että saa meitä tulla tänne tapaamaankin!
(No niin, nämä muistot näemmä menevät ihan väärinpäärin eli tämä on just se postaukseni, josta jotkut “kaverit” hermostuivat.)
*
Tuli sinne terdelle kuitenkin eräs kaverimme Anna, joka muuten oli myös muuttoapuna Tampereen kämpällä. Samoin kuin siippansa Timo ja lapsuudenystäväni Tiina. Että kiitos vaan muruset tätäkin kautta!
Anna otti ja jakoi myös kuvan meistä, siitä en ollut yhtä ilahtunut, kuten kommenttini kertoo:
“Kiva kuraan kuollut kuttu -kuva sis, haha!”
2020 Belgrad
Istuttiin eilen taksin kyydissä kun näin sen ikkunasta kohtuunätin Hondan ja tuli ikävä entistä omaani. Siis prätkää.
Sitten päädytään autokeskusteluun illan mittaan.
Arvatkaapa vaan mikä ajokuume iski!
Ei täällä keskustassa oo mitään järkeä pitää mitään vekotinta, mutta välillä tekis mieli ajaa…
Kommenteista poimittua:
Kaveri: Rohkeasti vaa vaikka vuokraten prätkä/auto alle 🙂 Branko sano mulle kesällä että ei se liikenne nii kaoottinen oo kun ite ajaa
Minä: ei se ajaminen, mut täällä keskustassa parkkipaikan löytäminen on ihan helvettiä.
2023 Belgrad
