Siperian junamatkan budjetti

Siperianjunailijan budjetti

*Sisältää affiliatelinkkejä majoituksiin

Kuinka paljon tarvitsee rahaa matkatakseen läpi Siperian?
Avaan tässä kuukauden mittaisen Siperian junamatkamme budjettia.

Siperian junamatkan budjetti kokonaisuudessaan

Nyrkkisääntönä on se, että edullisinta on matkustaa omatoimisesti ja ostaa liput rautatieasemilta Venäjällä.
Esimerkiksi englanninkieliset nettisivustot tarjoavat lähinnä kalliimpia junia ykkös- ja kakkosluokan hytteineen. 

Tässä budjetissa kulut on laskettu kahdelle hengelle. Yksin matkaavan budjetti olisi siis junalippujen osalta puolet meidän kuluistamme, mutta majoituksissa taas tulee huomioida, että hotellihuoneen hinta on sama yhdelle kuin kahdelle ihmiselle, kun hostelleissa hinta on petipaikan mukaan eli puolet meidän kuluistamme.

Olimme budjetoineet matkaan noin 1300 euroa henkeä kohti.
Kaikkiaan kulutimme rahaa noin tuhat euroa henkeä kohden, vaikka emme erityisesti säästelleet.

Matka- ja majoituskuluihin meni noin puolet summasta, viitisensataa per nuppi.
Huomattavasti pienemmälläkin budjetilla siis on mahdollista pärjätä.

Siperian junamatkan budjetti
Krasnojarskin rautatieasema

Edullisimmat vaihtoehdot

Juniin ostimme eväät mukaan kaupasta. Ainoastaan ihan alkumatkasta söimme ravintolavaunussa, mutta totesimme hinnat järkyttävän korkeiksi, etenkin kun annokset olivat erittäin pieniä ja laatu melkoisen onneton.
Ravintoloissa söimme matkan varren ravintoloissa paljon ihan jo testataksemme paikallisia erikoisuuksia, ruokamatkailu kun on intohimomme.

Vastaavasti matkasimme hitaimpien junien kolmosluokissa ja valitsimme matka-ajat niin, että vietimme mahdollisimman monta yötä junissa, jolloin ei kertynyt niin paljon majoituskuluja.
Yövyimme hotelleissa, hostelleissa tai majataloissa yhteensä 17 yötä 27 yön matkastamme.
Valitsemalla kakkosluokan neljän hengen hytillä hinta on noin 60% kalliimpi, kahden hengen ykkösluokan hytin hinta on jo kolminkertainen kolmosluokkaan verrattuna.
Emme valinneet kolmosluokkaa kuitenkaan taloudellisin perustein, vaan halusimme matkata tavallisen kansan keskellä heihin tutustuen.

Mikä on paras aika matkustaa?

Junalippujen ja majapaikkojen hintoihin vaikuttaa myös sesonki.
Valitsemamme ajankohta syyskuun puolivälistä lokakuun puoliväliin on erinomainen aika matkustaa.
Siperian kylmä talvi ei ole vielä alkanut, vaan saa nauttia kuulaan lämpimistä syyspäivistä, mutta kiivain matkailusesonki on kuitenkin päättynyt jo syyskuun alkupuolella, minkä vuoksi junalippuja ja majoitusta saa edullisesti, eikä etukäteisvarauksia tarvita.

Majoituksen taso luonnollisesti vaikuttaa hintaan. Siistien hostellien petipaikkoja saa kahdeksalla eurolla per yö, mutta luksustason majoituskin on erittäin edullista. Me esimerkiksi yövyimme yhden yön Jekaterinburgin Hiltonissa, koska huone tässä viiden tähden hotellissa maksoi ainoastaan noin kuusikymmentä euroa yöltä.

Edullisimmillaan matkan tekee, mikäli pysähtyy eri kaupunkeihin vain päivän ajaksi ja yöpyy pelkästään junissa.
Me halusimme kuitenkin käyttää matkaan koko viisumin voimassaoloajan, eli noin kuukauden.
Junalippujen hinnat ovat myös suhteessa kalliimpia lyhyille väleille, kuin jos matkaisi koko matkan yhtä soittoa pysähtelemättä.

Merkitsin erittelyihin hinnat siinä valuutassa, jossa ne on maksettu. Yhteenvedoissa on summat myös euroina.
Valuuttamuunnos on tehty syksyn 2017 kurssilla, jolloin ruplan kurssi oli 69 suhteessa euroon.

Siperian junamatkan budjetti
Uusi ystävämme Pavel lepäilee

Junaliput

  • Helsinki-Moskova 196,88 e
  • Moskova-Jekaterinburg 7067,70 r
  • Jekaterinburg-Krasnojarsk 130,26 e
  • Krasnojarsk-Irkutsk 2834,60 r
  • Irkutsk-Ulan-Ude 2003,60 r
  • Ulan-Ude-Vladivostok 7497,20 r

Yht. 23 783,10 r + 327,14

= Yht. euroa 671,82 eli 335,91 e/hlö

Bussiliput

  • Irkutsk-Olhon-Irkutsk 3600 r
  • Irkutsk-Listvjanka-Irkutsk 480 r
  • lentokenttäbussi Vladivostok 300 r

Yht. 4380 r/63,48 e eli 31,74 e/hlö

Lentoliput

Vladivostok-Tokio 272,76 e eli 136,38 e/hlö
Vastaavalla hinnalla voi myös lentää Vladivostokista takaisin Suomeen.

Majoitus

  • 21.-22.9. Jekaterinburg asuntohotelli *Apart-hotel Transit 1710 r
  • 22.-23.9. Jekaterinburg silloinen DoubleTree by Hilton, nykyinen *Four Elements Ekaterinburg 4150 r
  • 25.-27.9. Krasnojarsk airbnb-asunto 3240 r
  • 28.9.-1.10. Irkutsk Hostel Baikaler 0 r*
  • 1.-4.10. Olhon majatalo (sis. aamiaisen ja illallisen) 7800 r
  • 4.-7.10. Listvjanka 0 r*
  • 8.-10.10. Ulan-Ude *Hotel Shumak 3200 r
  • 13.-15.10. Vladivostok *Hostel IZBA 2400 r

Yht. 22 500 r/326,09 e kahdelta hengeltä per 17 yötä

Noin puolet reissun yöpymisistä oli siis junissa ja toiset puolet matkan varren kaupungeissa.

Tarkkasilmäinen havaitsee, että majoituksemme Irkutskissa ja Listvjankassa oli maksuton.
Tämä johtuu siitä, että paikallinen ystäväni halusi osoittaa vieraanvaraisuuttaan majoittamalla meidät ilmaiseksi hostelleissaan. Normaalihinta olisi noin kahdeksan euroa per petipaikka ja kahden hengen huone parisenkymppiä.
Nämä hostellit löydät ystäväni Jack Sheremetoffin yrityksen Baikaler sivuilta.

Siperian junamatka
Tämä illallinen kuului majoituksen hintaan Olhonin saarella Baikalilla

Ruokien esimerkkihintoja

Illallinen viineineen ravintolassa Moskovan Arbatissa (eli kalliilla turistialueella) 3500 r (50,72 e)
Vastaava illallinen kelvollisessa ravintolassa Jekaterinburgissa 1616 r (23,42 e)
Vesipullo 1,5 litraa 27 r (0,39 e)
Marketista ostettu ruoka on hyvin edullista, esimerkiksi leipä maksaa vain parikymmentä eurosenttiä.

Muita esimerkkihintoja
(kappalehintoina)

  • Kansallispuistomaksu Olhonilla Baikalilla 100 r (1,45 e)
  • Laukkusäilytys asemalla 240 r (3,48 e)
  • Vessamaksu asemalla 20 r (0,29 e)
  • Minibussiretki Olhonin saaren pohjoisosiin 1000 r (14,49 e)
  • Raitiovaunumatka Irkutskissa 15 r (0,22 e)
junamatka Venäjälle
Pääteasema Vladivostok

Tutustu muihin junamatkailuaiheisiin postauksiimme kategoriassa Lähtee raiteelta kaksi

P.S. Haaveilin Siperian junamatkasta pari vuosikymmentä, mutta pelkäsin tylsistyväni pitkällä junareissulla.
Toisin kävi. Ihailin päivät pitkät maisemia ja katselin paikallisten touhuja kolmosluokassa.

Lukusuositus Siperian junamatkalle

Ainoa kirja, mitä ehdin lukea oli Mihail Bulgakovin klassikko Saatana saapuu Moskovaan.
Kirja on yksi Ismon lempikirjoista ja vasta Siperiassa ehdin itse lukea sen, löytäessäni teoksen ystäväni Jevgenin hostellin kirjahyllystä.

Nappivalinta tälle matkalle: Satiirinen teos kolahti loistavasti tämänkin Venäjän-matkan fiiliksiin.
Siperian junamatkalle suosittelen perinteistä paperiversiota, koska läheskään kaikissa junissa ei saa ladattua kännyköitä, padeja tai muita härpäkkeitä.

14 ajatusta aiheesta “Siperianjunailijan budjetti”

  1. Paluuviite: Yöjuna Belgradiin ja loikoilua lautoilla - Please be seated for Takeoff

  2. Paluuviite: Vielä on Vladivostok - Please Be Seated for Takeoff

  3. Ei Venäjä kuulosta kovin halvalta enää. Oliko se vieläpä vuosi 2017? Euroopassa nytkin voi syödä kelvollista lounasta ravintolassa hintaan 25-35€ (kolmelle). Illallinen kustantaa jotain 35-50€ yleensä, mutta onhan jotain fine dining olemassa. Näin on ainakin Portugalissa, Espanjassa, Italiassa, Maltalla, Puolassa, Baltian maissa ja Slovakiassa. En tosin syönyt missään Arbatilla enkä muutenkaan kaupunkien keskustojen kalleimmissa paikoissa. Kai silloin hintataso muuttuu.

    1. Please Be Seated for Takeoff

      Jep, vuosi oli 2017. Kyllä Venäjällä edelleen – tai siis ainakin silloin – pystyi syömään edullisesti. Me söimme junassa omia eväitä, joten kaupunkeihin pysähdellessä ei ollut erityistä tarvetta säästellä ja joimme myös tuontiviinejä. Usein eurooppalainen viini onkin se mikä on illallisen kallein osa. Kulinaristimatkaajina myös haluamme testata välillä laadukkaampiakin paikkoja, vaikkemme fine diningia harrastakaan. Moskovan Arbat on kyllä ylihintainen turistirysä, mutta toisaalta laadukkaasta ravintolaruuasta joutuu maksamaan melko paljon Siperiassakin. Sitten taas sitä paikallista kansankuppilasapuskaa saa edelleen hyvinkin edullisesti. Junien ravintolavaunut hylkäsimme heti alkuun, kun hinta-laatusuhde oli järkyttävän huono.

  4. Paluuviite: 2021 vetävimmät postaukset (+ 1 floppi) - Please Be Seated for Takeoff

  5. Paluuviite: 2021 vetävimmät postaukset: Bali, Balkan, Armenia ja Italia - Please Be Seated for Takeoff

  6. Paluuviite: Joutilaina Jerevanissa | Please Be Seated for Takeoff

  7. Jari Palvola

    Kiitos kaikesta infosta ja kuulosta hyvältä. Tuo matka saarelle juttu on tosi hyvä. Olin jo itsekkin hiukan katsottunut tuota Baikaler kuljetusta. Meillä olisi tarkoitus mennä Olkhoniin 11.09. ja takaisin 13.09. Majoituspaikaksi olemme ajatelleet Nikita’s Homestead. Kai sen kuljetuksen saa Bailalerilta vaikka ei bookkaa heiltä majoitusta.

    1. Kiva kuulla, kiitos!

      Kaikkea voi varata itselleen sopivina paloina.

      Sen verran sanon tuosta Nikitasta, että me emme ole kuin kävelleet ohi, joten omakohtaista arviota meillä ei tästä klassikkopaikasta ole, mutta tutustuttiin omassa majapaikassamme (Olga’s) tyyppiin, joka vaihtoi sinne Nikitasta, koska oli pettynyt siihen. Kuulemma ei vastannut odotuksia ja kehui esim Olgan hintaan kuuluvia ruokia paljon paremmiksi.
      Nikita keskittyy käsittääkseni nykyään enimmäkseen isojen kiinalaisryhmien kestitsemiseen tilauksesta. Mutta tämä on tosiaan toisen käden tietoa.

      Jos muuten olet facebookissa, niin blogini löytyy myös sieltä http://www.facebook.com/pleasebeseatedfortakeoff – jaan siellä näiden postausten lisäksi myös näitä lehtiin tekemiämme matkajuttuja.

  8. Jari Palvola

    Hyvä juttu kiitos. Suunnittelen juuri itsekkin hyvin samanlaista reissua ja reittiä. Olisiko sinulla antaa lisää tietoa/juttua noista busseista Irkutsista Olkhonin saarelle?? Olen myös lukenut mahdollisesta”uber” tyylisestä kuljetuksesta sinne. Tiedätkö tuosta mitään? Kiitos!!

    1. Kiitos! Voin kyllä lämpimästi suositella! Mekin jo suunnitellaan uutta reissua sinne.
      Helpoin tapa on yhdistää kuljetus ja majoitus. Ystäväni pitää Itkutskissa hostellia nimeltä Baikaler. Suosittelen vilpittömästi tätä siistiä hostellia. Jack itse on eräopas ja puhuu hyvin englantia. Hänen hostelliltaan voi tilata tuon kuljetuksen ja varata myös majoituksen Olhonille. Varmasti kaikki majatalot Irkutskissa voivat tuon hoitaa, mutta Jack oli kämppikseni Beirutissa vuosikymmen sitten, joten tiedän hänet varmuudella päteväksi ja luotettavaksi.
      Pahoittelen että vastaan vasta nyt, jostakin syystä sain ilmoituksen kommentistasi vasta näin viikkoja sen lähettämisesi jälkeen.

  9. Hei, Kiitos paljon. Mielenkiintoista ja hyvä idea matkustaa noin ajan kanssa. Tuo hinta Vladi-Tokio, onko se Aeroflot ? Ja meinaatko, että sieltä Vladi-Helsinki voi lentää myös noin halvalla ? Aikanaan tuli käytettyä lentokonetta esim. niin, että lensin Niigataan Vladivostokista mutta en koskaan Tokioon. Ostitteko liput sieltä paikan päältä ? Osaatte varmaan venäjää ?

    1. Hei! Ostamme lennot Skyscannerin kautta, joten siihen ei tarvitse venäjäntaitoa. Osaamme kuitenkin jonkin verran venäjää, mutta kyllä se taito melkoisen ruosteessa on.

      Tuo lento oli S7 (Siberia) airlinesin.

      Katsoin Helsinki-Vladivostok -lentoja noin kuukausi sitten ensi talvelle ja hinnat olivat alkaen reilun satasen per nuppi.

Leave a reply

Scroll to Top